Jokaisella meistä on asioita, joita haluamme välttää tai suorastaan pelkäämme. Kyseessä voi olla vaikkapa projekti, jossa pelkäät epäonnistuvasi, harrastus jota et ole koskaan uskaltanut kokeilla tai esiintymiskammo, joka saa sydämesi tykyttämään niin voimakkaasti, ettet kykene toimimaan.

Mikäli pelko haittaa ja rajoittaa elämääsi tai estää sinua olemasta onnellisempi, sinun kannattaa työstää sitä. Faktaa on, että voit valita, miten asennoidut pelkoosi ja myös pääsetkö siitä yli. Tämä ei tarkoita, että sinun täytyisi oppia nauttimaan siitä, tärkeintä on, ettei se rajoita elämääsi. Esimerkiksi jos haluaisit matkustaa, on lentopelon voittaminen ensisijainen tehtävä. Tai jos haaveilet uudesta urasta, on tärkeää uskaltaa hypätä uusille urille ja opetella uusi ammatti.
Tasapainon avaimet -menetelmän yksi avain käsittelee pelkomalleja eli kompastuskiviä, joita on kaikkiaan seitsemän: itsensä aliarviointi, ylimielisyys, sabotointi, ahneus, marttyyrius, kärsimättömyys ja itsepäisyys. Kompastuskivet estävät meitä olemasta aidosti tyytyväisiä ja johtavat siihen, ettemme onnistu meille tärkeissä asioissa. Jokaisella meistä on yksi tai useampi kompastuskivi, joka vaikuttaa valintoihimme ja tekemisiimme. Se on kuin lukko, joka estää pääsemästä eteenpäin. Usein suurin pelkomallimme on sokea pisteemme, emmekä huomaa sitä, vaikka ympärillämme olevat ihmiset sen huomaavat.
Käsittelen allaolevassa omakohtaisessa tarinassani lähinnä kahta kompastuskiveä, itsensä aliarviointia ja ylimielisyyttä. Ne liittyvät molemmat itsetuntoon, siihen miten peilaamme itseämme muiden kautta. Itsensä aliarviointi saa meidät vähättelemään itseämme ja vetäytymään taustalle kun taas ylimielisyys saa meidät kritisoimaan kaikkia ja myös esittämään itsemme muita parempina.
Omat kompastuskiveni
Muutama pelkomalli on vaikuttanut merkittävästi elämääni. Ensimmäiset niistä syntyivät, kun jouduin nuorena koulukiusatuksi. Ensin olin erään luokanopettajan silmätikkuna ja toisessa koulussa minua kiusasi pari luokkatoveria. Nämä asiat vaikuttivat siihen, että en luottanut ihmisiin ja podin muun muassa esiintymiskammoa koulussa. Kun myöhemmin, vielä opiskellessani, pääsin markkinoinnin esimiestehtäviin, johon liittyi paljon esiintymistä, olin aluksi kauhuissani. Mutta pidin niin paljon työstäni, että päätin siedättää itseäni kohtaamalla tuon pelon. Pikkuhiljaa aloin jopa nauttia esiintymisestä ja nyt viihdyn myös suurten yleisöjen puhujana.
Toinen erittäin vastenmielinen ja jopa pelottava asia minulle on ollut juokseminen. Silti olen ollut menestynyt joukkueurheilija. Aloin inhota juoksemista jo nuorena, kun isäni pakotti minut usein lenkille vieraillessani hänen luonaan. Rankinta oli se, kun hän lenkin jälkeen kehui omaa kovempaa kuntoaan ja nolasi minut muiden kuullen. Tämä sai minut tuntemaan itseni huonoksi juoksijaksi ja muutenkin surkeaksi. Vahvistin mielikuvaa olemalla joukkueeni huonokuntoisin, sillä en mielestäni ansainnut enempää. Vasta muutama vuosikymmen myöhemmin asetelma muuttui. Tähän haluan lisätä, että olen jo pitkään ollut kiitollinen tästä oppitunnista. Se on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että minun on helpompi auttaa työssäni ihmisiä, joiden kompastuskivinä ovat itsensä aliarviointi ja ylimielisyys.
Tavoitteet todeksi
Vuosi sitten päätin vihdoin, pitkän tauon jälkeen aloittaa vakavissani kuntoilun ja varasin itselleni personal trainerin. Kuulin sanovani hänelle ääneen, että tavoitteeni on juosta puolimaraton kahden vuoden päästä, siis vuonna 2017. Toukokuun puolivälissä osallistuin ensimmäiseen puolimaratoniin, vaikka en ollut ehtinyt harjoitella kuin kolmen lyhyen juoksulenkin verran. Lähtöviivalla oli kovakuntoisia juoksijoita ja yhteislähtö tapahtui miesten kanssa. Aiemmin tilanne olisi hirvittänyt minua, mutta nyt hymyilin ja ajattelin, että juoksen vain itseäni vastaan ja olen iloinen, jos en ole viimeinen.
Kisassa juoksin hienot neljätoista kilometriä, pisin matkani ikinä ja olen hyvää vauhtia matkalla kohti puolimaratonia. Pelon kohtaaminen ja voittaminen on upea tunne.
Vinkkejä pelon voittamiseen
- Päätä, että nyt on aika kohdata pelkosi.
- Ole itsellesi armollinen ja anna itsellesi aikaa. Älä vaadi itseltäsi huippusuoritusta.
- Nauti pienistäkin onnistumisista, aidosti.
- Salli itsellesi epäonnistuminen ja virheiden tekeminen – ne eivät tee sinusta epäonnistujaa. Muista huumori!
- Lopeta itsesi kritisointi, ansaitset parempaa.
- Lakkaa miettimästä, mitä muut ajattelevat. Tärkeintä on se, mitä itse koet.
- Toimi, sillä vasta tekemällä asiat muuttuvat.
- Sovi etukäteen miten palkitset itsesi, kun tavoite täyttyy.
Olet itse vastuussa omasta onnestasi. Näytä itsellesi ja tarvittaessa epäilijöillesi, että uskot omiin kykyihisi. Kun ylität esteet ja rohkaistut, toimit samalla esimerkkinä muille ja näytät, että asiat voivat muuttua aiempaa paremmiksi. Samalla saat hyvän mielen ja rakennat vahvempaa itsetuntoa.
”Rohkeat eivät ehkä elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan.”
Meg Cabot

Mitkä ovat sinun lukkosi? Testaa, mitkä ovat kompastuskivesi! Lisätietoa aiheesta löydät myös Carita Nybergin kirjoittamasta e-kirjasta Onnistumisen esteet.
Lisätietoa Tasapainon Avaimista www.keys2balance.fi tai carita.nyberg@tasapainonavaimet.fi.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/