PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 18.5.2016 | KOLLEGA.FI
Ei anneta periksi

Maailma on täynnä vaikeuksia, jos niin haluaa nähdä. Yksinkertainen totuus on, että se, mihin kiinnitämme huomiota, kasvaa. Vaikeuksistakin selviää, kun kääntää katseensa mahdollisuuksiin – ja siihen tarvitaan sisua.

Eikä sisukkuuden aina tarvitse olla jotain suurta, arkisisu riittää jo pitkälle. Sen avulla selviää päivän töistä rättiväsyneenäkin, vääntää loppuun asti vaativan projektin tai jaksaa tehdä vielä sen viimeisen viilauksen tärkeään raporttiin. Omassa työssäni tarvitsen rutkasti sisukkuutta, jotta jaksan venyä deadlinen edellä joskus vähän mahdottomiinkin suorituksiin. Ja aina olen sitä löytänyt!

Sisua käsitellään laajemmin ajankohtaisartikkelissamme, jossa tutkija Emilia Lahti kertoo sisun voimasta. Sisu on voimavara, joka kantaa meitä. Sisu on hetkessä tapahtuvaa kurottautumista toivoa kohti tilanteessa, jossa ollaan tultu viimeiseen pisteeseen. Lahti on tehnyt sisusta maisterin tutkielman Pennsylvanian yliopistossa ja tekee aiheesta nyt väitöskirjaa. Meistä jokaisesta löytyy enemmän voimaa, kuin mitä päällepäin näkyy, kuten Lahti sanoo lehtemme haastattelussa.

Tasapainon avaimet -blogissa Carita Nyberg käsittelee pelkomalleja eli kompastuskiviä. Pelot voivat haitata ja rajoittaa elämäämme, mutta voimme itse valita, miten niihin asennoidumme. Pelon kohtaamisessa ja esteiden ylittämisessä tarvitsemme ennen kaikkea uskoa omaan itseemme, Nyberg sanoo kolumnissaan.

Vierailija-blogissa kirjoittaa tällä kertaa Maaretta Tukiainen, joka antaa vinkkejä itsensä johtamiseen. Meillä kaikilla on tavoitteita, mutta niiden saavuttamista rajoittavat usein uskomukset omista mahdollisuuksistamme. Jokaisen unelmilla on kuitenkin oikeus toteutua ja uskomuksiaan voi onneksi muuttaa, Tukiainen muistuttaa kolumnissaan.

Hyvinvointi-blogissa Pirkko Tavaila kertoo nautiskelun tärkeydestä. Siinä missä murehtiminen tekee onnettomaksi, nautiskelu tuo rauhan tunteen ja hoivaa sekä mieltä että kehoa. Nautiskelusta kannattaa pitää kiinni joka päivä, sillä voimme hyvin ja saamme eniten aikaan, kun onnen tunteet ovat läsnä arjessa, Tavaila sanoo kolumnissaan.

Kirjablogissa arvioimme ajankohtaisartikkelin aiheeseen liittyvän Sonja Strömsholmin, Emilia Lahden, Lauri Järvilehdon ja Meeri Koutaniemen Sisu-kirjan.

Viime sunnuntaina päättyi lehtemme kilpailu, jossa kysyimme, mitä sisu sinulle merkitsee ja löytyykö sinusta sisua. Saimme liki kaksisataa vastausta. Lähes 60 prosenttia vastaajista kertoi, että heistä löytyy sisua. Ylivoimainen enemmistö määritteli sisun peräänantamattomuudeksi, jonka avulla mennään vaikka läpi harmaan kiven. Vastaajien mielestä sisu tarkoittaa myös sitä, että ei luovuta vastoinkäymisten kohdatessa, vaan uskoo itseensä. Sisu määriteltiin myös voimavaraksi, jonka avulla selvitään vaikeista tilanteista. Kilpailun palkinnon, Duodecimin kustantaman, Heli Nurmen kirjoittaman Työuupumuksen itsehoito -kirjan voitti Tanja Ravantti Lahdesta. Onnittelut Tanjalle ja kiitokset kaikille osallistujille!

Uusi kilpailu on jo pyörähtänyt käyntiin. Tällä kertaa kysymme, vallitseeko työpaikallasi myötätunnon ilmapiiri ja miten se ilmenee? Vastaajien kesken arvomme kaksi kappaletta PS-kustannuksen kustantamaa, Sonja Strömsholmin, Emilia Lahden, Lauri Järvilehdon ja Meeri Koutaniemen kirjoittamaa Sisu-kirjaa (arvo 39 euroa). Kannattaa osallistua!

Seuraavat jutut ilmestyvät jälleen kahden viikon kuluttua keskiviikkona 1. kesäkuuta.

Virkeää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)