SANA HALLUSSA

Mainos
TEKSTI EEVA HEINONEN KUVA JOHANNA AMNELIN | 20.4.2016 | KOLLEGA.FI
Kyllästyttääkö? Vaihda alaa!

Ketäpä ei joskus töissä kyllästyttäisi ainainen puurtaminen saman tavoitteen eteen. Näkökulman vaihtaminen voi tuntua työläältä ja uusien ihmisten ajatukset omituisilta silloin, kun on pitkään toiminut samassa ammatissa tai samalla toimialalla.

Eeva Heinonen toimii järjestelmäasiantuntijana, minkä lisäksi hän miettii maailman menoa ammattijärjestäjän ominaisuudessa.
Eeva Heinonen toimii järjestelmäasiantuntijana, minkä lisäksi hän miettii maailman menoa ammattijärjestäjän ominaisuudessa.

Mutta vaihdapa uuteen ammattiin tai alaan, niin jopas alkaa elämä maistua erilaiselta. Yhtäkkiä mikään ei olekaan enää samaa, tuttua tai turvallista. Periaatteessa yritykset toimivat samojen lainalaisuuksien mukaan – myyvät tuotteita tai palveluita, pyrkivät saamaan lisäarvoa tuotantoketjussa, vannovat asiakaslähtöisyyden nimiin ja pyrkivät tuottamaan tulosta toiminnalleen ja osinkoja omistajilleen – mutta käytännössä nämä jalot tavoitteet on mahdollista toteuttaa mitä erilaisimmilla tavoilla ja toiminnoilla.

Kun vaihtaa työpaikkaa saman toimialan sisällä, kaikki on niin tuttua, mutta kuitenkin niin vierasta. Kunnes vierauden tuntu häipyy ja alkaa toimia muiden kanssa samaan suuntaan ihan huomaamattaan. Toimialaa vaihtamalla vierauden tuntu säilyy vähän pidempään. Periaatteessa on kai sama, myykö ruoka-annoksia vai asuntoja, käytännössä eroa on kuitenkin aika paljon. Eikä ainoastaan tuotteen hinnassa.

Yhtäkkiä eri asiat ovatkin tärkeitä ja aiemmin tärkeillä ei olekaan enää mitään merkitystä. Jos on aiemmin toiminut lähinnä B2B-puolella ja siirtyy sitten suoraan kuluttaja-asiakkaiden pariin, saattaa kulttuurishokki olla melkoinen. Kirjanpito on kirjanpitoa ja tietojenkäsittely on samanlaista riippumatta toimialasta, mutta väärin. Ei se ihan niin ollutkaan.

Jo käytetty kieli voi olla niin erilaista, että sitä pitää vähän aikaa mietiskellä, mitä se oikein tarkoittaa. Ja entä alan kulttuuri sitten. Jokaisella työpaikalla on oma kulttuurinsa, mutta niin on myös toimialoilla. Alan ymmärtää, että se, mikä on ravintola-alalla vain hieman ulospäin suuntautunut, saattaa ollakin introverttien joukossa ihan mahdottoman suulas tapaus. Avaa suunsa joka tunti.

Mutta miten mahtava tunne on oppia jotain uutta, jotain, mitä ei ole aiemmin osannut edes kuvitella. Usein uuden oppimista on edeltänyt hyppääminen pois mukavuusalueelta – itsensä tyhmäksi tuntemisen sietämätön keveys. On pakko myöntää itselleen ja muille, ettei vielä osaa, ettei vielä hahmota, ettei vielä ole käsittänyt kaikkea, mikä ympärillä muodostaa kokonaisuuden. Toisille niin tutun ja itselle niin vieraan. Sitä miettii, kuinka monta päivää voi vielä tunnustaa itsensä tyhmäksi ja missä vaiheessa pitäisi jo alkaa pysyä hihnalla.

Mutta voi tästä myös nauttia. Vielä ei ole pääkoppa huolien ja murheiden täyttämä, eikä kalenteri pullistele merkintöjä, eikä kukaan huomauttele, vaikka ei vielä osaa mitään. Sillä vääjäämättä koettaa se päivä, jolloin huomaa solahtaneensa koneiston rattaaksi. Palaseksi, jota tarvitaan ja jota ilman koneisto ei pyöri. Siihen saakka pyörin rauhassa koristeena ja opin uutta.

Eeva Heinonen toimii järjestelmäasiantuntijana ja on aiemmin työskennellyt palvelualalla. Sen lisäksi hän toimii ammattijärjestäjänä ja luennoi aiheesta kansalaisopistoissa. Lue Heinosesta kertova juttu Monitoiminainen vauhdissa.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)