Monelle meistä ujostelu ja jännittäminen lienevät tuttuja ja jokainen on varmaan kokenut niitä jossain vaiheessa elämäänsä. Ujous voi kuitenkin olla ominaisuus, joka vaikuttaa elämään ja rajoittaa sitä enemmän kuin haluaisi.
Vielä muutama vuosikymmen sitten ujoutta ei pidetty huonona asiana, mutta nykyajan työelämä suosii ulospäin suuntautuneisuutta, rohkeutta ja vuorovaikutustaitoja. Ujous ei kuitenkaan ole mikään vika, kuten Kati Tiirikainen sanoo mainiossa kirjassaan Ujon uraopas. Kirja käsittelee ujoutta monipuolisesti ja antaa ujolle selviytymiskeinoja arkipäivän työelämään.
Ujous voidaan nähdä ihmiselle ominaisena arkuutena lähestyä toista ihmistä. Ujo kokee eri tilanteissa helposti sosiaalista epämukavuutta, johon liittyy jännittäminen, sydämen hakkaaminen, punastuminen tai sanojen puuroutuminen. Kirjassa korostetaan, että ujon ei tarvitse muuttaa omaa persoonallisuuttaan eikä runnoa itseään vääränlaiseen muottiin.
Ujoutta pohditaan monesta eri näkökulmasta harjoitusten kera. Tiirikainen laittaa lukijan miettimään omaa ujouttaan ja tulemaan tietoiseksi omista toimintatavoistaan, tuntemuksistaan ja reaktioistaan. Ujoudessa on myös hyviä puolia ja vahvuuksia, kuten kuuntelutaito, herkkyys ja tahdikkuus, jotka kannattaa noteerata.
Kirjassa käsitellään muun muassa alanvalintaa ja opiskelua, työnhakua, työyhteisössä toimimista ja uran suunnittelua. Kirjaa varten Tiirikainen haastatteli lähes kahtakymmentä työelämässä toimivaa ihmistä, joiden tarinat elävöittävät kirjaa. Mukana on esimerkiksi insinöörejä, poliitikkoja ja toimittajia. Haastatellut kertovat muun muassa siitä, miten he ovat oppineet toimimaan työelämässä ujoutensa rajojen puitteissa ja pitämään epämukavuuden tason siedettävänä.
Tiirikaisen sanoma on se, että ujoudesta ei tarvitse pyrkiä eroon, mutta sitä kannattaa siedättää, etteivät unelmat ainakaan jää sen vuoksi toteutumatta. Kirja auttaa ymmärtämään ujon sielunelämää ja sivuaa myös introverttiutta.
Kirja sopii henkilöille, jotka kamppailevat ujoutensa kanssa työelämässä, mutta myös esimiehille sekä kaikille työyhteisöissä toimiville avartamaan luutuneita käsityksiä ujoudesta.
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumärä
Hinta
Kati Tiirikainen
Atena Kustannus
2016
262 sivua
31 euroa
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/