HENKILÖKUVA

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN KUVA ANNA DAMMERT | 9.3.2016 | KOLLEGA.FI
Markkinointi­henkinen muutosjohtaja

Strategista ajattelua rakastava Susanna Paloheimo on energinen ja tehokas nainen. Aiemmin yrittäjänä työskennellyt Paloheimo vaihtoi pari vuotta sitten palkkatyöhön ja toimii nykyään strategia- ja brändijohtajana menestyksekkäässä perheyrityksessä.

Susanna Paloheimo pitää haasteista ja nauttii vaativasta työstään Eskimolla. Nopealiikkeinen Paloheimo on jo nuoresta pitäen tottunut tarttumaan toimeen.

Susanna Paloheimo nauttii vauhdikkaasta työstä eikä pelkää tarttua haasteisiin.
Susanna Paloheimo nauttii vauhdikkaasta työstään Eskimon strategia- ja brändijohtajana.

– Pyrin lukion jälkeen opiskelemaan valtiotieteelliseen, jonne pääsin kolmannella yrittämällä. Työskentelin koko ajan opiskelun ohessa. Vaikka elettiin syvää lamaa, minulla oli parhaimmillaan kolme työpaikkaa yhtä aikaa, Susanna Paloheimo kertoo.

Paloheimo työskenteli muun muassa Suomen Gallupissa, teki Ylellä radio-ohjelmia, toimi Punaisen Ristin pakolaisavustajana ja työskenteli laivayhtiön lähtöselvitysvirkailijana.

Vuoden 1995 joulukuussa Paloheimo valmistui valtiotieteiden maisteriksi ja ryhtyi jo heti seuraavan vuoden tammikuussa yrittäjäksi.

– Opiskeluvuosieni aikana tapaamani asiakkaat kehottivat minua perustamaan toiminimen ja lupasivat ostaa minulta markkinointipalveluja. Näin ajauduin yrittäjäksi ja perustin Viestintätoimisto Taitomyllyn.

Kaksi ensimmäistä vuotta Paloheimo toimi yksin, kunnes mukaan tuli yhtiökumppani, jonka myötä yritys muutettiin osakeyhtiöksi. Yritys kasvoi tasaiseen tahtiin ja parhaimmillaan palkkalistoilla oli 15 henkilöä.

– Omassa yrityksessä opin liiketoiminnan johtamisesta enemmän kuin koskaan toisen palveluksessa. Yrittäjänä tein itse vuokrasopimukset, hankin leasinglaitteet, rekrytoin, huolehdin yrityksen ja ihmisten vakuutuksista ja jouduin myös irtisanomaan ihmisiä.

Yrittäjästä palkolliseksi

Vuonna 2012 Paloheimon elämä muuttui kertaheitolla. Hänen molemmat vanhempansa sairastuivat ja menehtyivät kolmen kuukauden välein.

– Isäni ehti sairastaa seitsemän viikkoa ja olin hänen rinnallaan sairaalassa loppuajan. Silloin tajusin, että elämässä voisi tehdä jotain muutakin kuin olla huolissaan yrityksen pärjäämisestä.

Paloheimo oli pyörittänyt yritystään lähes 18 vuotta ja huolet vastuista alkoivat painaa liikaa. Vuonna 2013 hän myi liiketoimintansa markkinointitoimisto Zeelandille ja siirtyi sen palvelukseen.

– Ehdin työskennellä Zeelandissa vuoden, kunnes minut kutsuttiin strategia- ja brändijohtajaksi Eskimolle. Yritys oli minulle ennestään tuttu, sillä olin toiminut sen hallituksessa edelliset kaksi ja puoli vuotta.

Paloheimo aloitti Eskimolla syksyllä 2014. Heti alkuun Paloheimo sai johdettavakseen uudistamisurakan, jossa taloa muutetaan perinteisestä pk-teollisuusyrityksestä nykyaikaiseksi asiakas- ja brändilähtöiseksi palveluyritykseksi.

– Sitä työtä olemme tehneet nyt runsaan vuoden. Muutostyö on vaatinut organisaation uudistamisen, järjestelmämuutoksia, runsaasti koulutusta ja uuden kulttuurin omaksumisen.

Muutoksen massiivisuudesta kertoo konkreettisesti Paloheimon työhuone, jossa hänellä on kaksi seinää täynnä paperilappuja. Toisella seinällä ovat keskeneräiset ja tekemättömät työt ja toisella tehdyt työt.

– Siirrän aina lapun toiselle seinälle, kun se on hoidettu. Tehtyjen töiden seinällä on jo 115 erilaista lappua.

Kuin omaansa tekisi

Uudistustyön lisäksi Paloheimo johtaa yrityksen brändityötä ja markkinoinnin arkea. Toisen polven perheyrityksessä asiat hoidetaan Paloheimon mukaan tehokkaasti ja kunnianhimoisesti.

– Tämä on vähän kuin omaansa tekisi. Saan sataprosenttisen tuen johdolta. Kun jotain päätetään, siitä pidetään kiinni ja asiat etenevät. Täällä vallitsee ikään kuin start up -henkinen kulttuuri.

Paloheimon työ käsittää paljon suunnittelua sekä neuvotteluja oman väen ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Koska tuotanto ja jakelu sijaitsevat Raumalla ja hallinto ja pääkonttori Espoossa, talossa on totuttu käyttämään erialaisia sosiaalisen median työkaluja.

– Käytämme paljon Skypeä ja projekteihin liittyen Trelloa ja Base Campia. Sen lisäksi käyn vähintään kerran kuussa Raumalla kuukausipalaverissa.

Paloheimo kuuluu yrityksen johtoryhmään ja on toisinaan mukana hallituksen kokouksissa raportoimassa. Paljon työaikaa menee myös some-viestintään, jota Paloheimo hoitaa yhdessä talon brändijournalistin kanssa.

– Kerran kuussa pidän etäpäivän. Silloin keskityn yleensä suunnitteluun ja uuden luomiseen.

Ylitöitä Paloheimo ei enää tee. Työpäivänsä hän aloittaa puoli yhdeksän aikoihin ja lähtee puoli viiden jälkeen kotiin.

– Työajoista pidän kiinni, vaikka työasioita tulee kyllä mietittyä paljon kotonakin.

Luottamustoimia ja illanistujaisia

Työn lisäksi Paloheimolla on useita luottamustoimia. Hän on toiminut vuosia SPR Kontin johtokunnassa sekä bisnesenkelinä ja neuvonantajana rekrytointipalvelu Heebossa. Lisäksi Paloheimo toimii Lähi-Tapiolan pääkaupunkiseudun alueyhtiön hallintoneuvoston jäsenenä.

Paloheimo pitää matkustelusta ja yksi lempipaikoista on Etelä-Ranska.
Paloheimo pitää matkustelusta ja yksi hänen lempipaikoistaan on Etelä-Ranska, jonka ruokakulttuuria hän rakastaa.

– Luottamustehtävissä opin jatkuvasti lisää päästessäni katsomaan asioita erilaisten organisaatioiden näkökulmista, ja samalla saan itse jakaa omaa osaamistani.

Vapaa-aikansa Paloheimo viettää mieluiten läheistensä seurassa. Perheeseen kuuluu miesystävä ja kaksi kouluikäistä lasta.

– Perhe on minulle kaikki kaikessa. Lisäksi ystävät ovat minulle tärkeitä. Järjestän mielelläni illanistujaisia ja laitan ruokaa ystävilleni.

Paloheimon lempiharrastuksiin kuuluu lukeminen. Suosikkeja ovat etenkin suomalaiset kirjailijat Kjell Westö ja Hannu Raittila.

– Molemmat ovat suuria tarinankertojia, joiden tekstiä ihailen. Kirjoista on myös kiva keskustella ja vaihtaa mielipiteitä ystävien kanssa.

Kuntoaan Paloheimo ylläpitää liikunnalla, johon kuuluu kuntosaliharjoittelu, hiihtäminen ja hot yin -jooga.

Paloheimo sanoo olevansa kiitollinen kaikesta siitä, mitä hänellä nyt on. Nykypäivänä vallitsevaa valittamisen kulttuuria hän ei ymmärrä.

– Aikamme on rajallinen. Kannattaa miettiä, mihin energiansa käyttää.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)