VIERAILIJA

Mainos
TEKSTI ANNA PYLKKÄNEN KUVA OLLI ILANDER | 10.2.2016 | KOLLEGA.FI
Kärsimyksellä sanoitettu työelämä

Älä sorru elon tiellä, kestä taistelu ja työ, todetaan vanhassa kirjontatyössä, joka on sodanjälkeisessä Suomessa koristanut torpan jos toisenkin seinää. Elämä ei ymmärrettävistä syistä johtuen ollut tuolloin kovin helppoa, mutta onneksi ajat ovat muuttuneet. Vai ovatko?

Anna Pylkkänen on valmentaja.
Anna Pylkkänen on työyhteisövalmentaja, joka kyseenalaistaa luutuneita asenteita.

Seuratessa tämän päivän keskustelua suomalaisesta työelämästä voi huomata, ettei usein olla kovinkaan kaukana tuosta ristipistoilla kirjaillusta “Pihtiputaan Paulo Coelhon” viestistä. Siinäkin työ rinnastuu taisteluun, eikä mielikuvitusta joudu paljoakaan käyttämään sen eteen, että työstä syntyy vaikutelma loppumattomana kärsimysnäytelmänä. Se on jotakin, josta puhutaan jaksamisena ja kestämisenä. Se on väsyttävää, uuvuttavaa ja näännyttävää. Se on kilpajuoksua ajan kanssa, kiirettä ja kiireen sietämistä. Jopa siinä määrin, että voimme kysyä, onko muunlainen puhe työelämästä sallittua tässä ajassa?

Miten sinun työyhteisössäsi reagoitaisiin, jos kertoisit kokevasi työsi antoisana ja työmääräsi sopivana? Jos toteaisit, että omalla kohdallasi koet kiireen useimmiten riippuvan enemmänkin omasta suhteestasi aikaan ja tekemättömiin töihin kuin mahdottomaan työmäärään. Voisiko sinun työyhteisössäsi sanoa tällaista ääneen? Vai onko kärsimyksestä ja kiireestä luotu työyhteisöllesi yhteinen kieli ja sosiaalinen liima? Jotakin, jolla sanoitetaan työelämän arki, vuorovaikutus ja erilaiset ilmiöt?

En missään nimessä tarkoita, etteikö suomalaisesta työelämästä löytyisi kiirettä. Sitä löytyy, toisinaan jopa uupumukseen asti. Ei kuitenkaan kaikkialta, koko ajan tai niin, etteikö asiaan olisi koskaan itse missään määrin mahdollista vaikuttaa. Juuri siksi olisikin tärkeää, ettemme yleistäisi kaikkia työelämässä kohtaamiamme haasteita pelkäksi kiireeksi tai hahmotonta kärsimystä kuvaaviksi käsitteiksi.

Työssäni olen kuullut työntekijöiden sanoittavan kiireeksi sitä, että työstä on kadotettu sen merkityksellisyys. Kiire on kuitenkin vähentynyt, kun työn merkitys on löydetty uudelleen. Olen nähnyt työyhteisöä uuvuttavan kiireen helpottavan, kun työpäivä on organisoitu uudelleen. Ongelmana ei ollutkaan kiire, vaan työpäivän struktuuri. Olen törmännyt siihenkin, että työyhteisössä puhutaan mieluummin kiireestä kuin siitä, miten työyhteisön jäsenet käyttävät valtaa toisiinsa ja sitä kautta ylläpitävät työyhteisössä tiettyjä ei-toivottuja olosuhteita. Toistuvasti näen myös sitä, miten työntekijöiden suhtautuminen kiireeseen muuttuu positiivisemmaksi, kun työtehtäviin saadaan lisää mielekkyyttä.

Kiire ei siis ole koskaan yksiselitteinen ja sama, yksilöstä ja työyhteisöstä riippumaton absoluutti. Puheissamme kiire kuitenkin näyttäytyy helposti juuri tällaisena. Harmillista kyllä, mitä epämääräisemmällä ja tulkinnanvaraisemmalla tasolla lähestymme työssämme näyttäytyviä ongelmia, sitä vaikeampaa meidän on niihin vaikuttaa. Ja vastaavasti taas mitä konkreettisemmalla tasolla  lähestymme ongelmia, sitä helpommin voimme löytää niihin ratkaisuja.

Työstä tulee erityisen uuvuttavaa silloin, kun koemme, ettei meillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa siinä näyttäytyviin ongelmiin. Sillä, miten sanoitamme keskustelua työstämme, on merkitystä tässä yhtälössä. Vaalimmeko käsitteistöä, joka ohjaa meidät automaattisesti voimattoman sivustakatsojan rooliin, vai etsimmekö täsmällisempiä ilmaisuja, polkuja, jotka ohjaavat meidät lähemmäs ratkaisuja? Kerrommeko työelämästä tarinaa kärsimysnäytelmänä löytääksemme keinoja muuttaa sitä paremmaksi? Vai siksi, että se on yhteinen kielemme ja totuttu tapa? Että kärsimyksen kautta lunastamme itsellemme työelämässä kirkkaamman kruunun?

Juuri nyt ei ole yhtään hassumpi hetki miettiä, mitä sanoja sinä kirjailisit työtä kuvaavaan seinätauluusi.

Anna Pylkkänen on työyhteisövalmentaja, vanhustyön uudistaja ja väestön ikääntymistä ennakoivan Proud Age -liikkeen perustaja. Lisätietoja Pylkkäsestä löydät osoitteesta www.inspironet.fi ja www.proudage.fi.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Kaipaatko tukea itsesi tai muiden johtamiseen, esihenkilö tai projektipäällikkö?

Kaipaatko uusia näkökulmia? Tökkiikö tiimisi toiminta? Tahdotko vahvistaa valmentavan johtamisen taitojasi?

Osallistu esihenkilöille ja projektipäälliköille tarkoitettuihin etäcoachausryhmiin, jossa saat yksilöcoachausta ryhmässä.

Ryhmässä (jossa max 6 henkilöä)

  • saat coachausta omissa tavoitteissasi
  • pääset sparraamaan muita
  • kehityt valmentavan johtamisen taidoissa.

Lähde mukaan innostavalle kehittymismatkalle! Ryhmiä myös uusille esihenkilöille ja projektipäälliköille.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.laurasundell.fi/ryhmat/

Laura Sundell, sertifoitu business coach, DI

laura@laurasundell.fi  +358 45 657 9608

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Tätä artikkelia on kommentoitu yhden kerran.

  1. Marja kommentoi 15.2.2016 klo 10.51
    Hei! Olen ollut yrittäjä jo vodesta 1981 asti. Olen tehnyt lähes aina töitä yksin ja tietysti myös vastannut kaikesta yksin. Ainoa poikkeus on kirjanpito, jonka olen ulkoistanut, koska en sitä osaa tehdä, enkä siis halua myöskään stressata siitä. On ollut aikoja, jolloin on on ollut niin paljon töitä, että illalla oli oikeasti työstä väsynyt. Viimeaikoina on ollut väsynyt siitä, ettei ole ollut töitä. Mutta se laskujen ja verojen määrä joka on kuitenkin tarvinnut maksaa, ei ole vähentynyt samassa suhteessa. Yrittäjän elämä ei ole kiireistä, ainakaan omani. Usein asiakkaalta kun kysyy; " Mitä kuuluu?" Saa melkeinpä poikkeuksetta vastauksen: " Kauhee kiire!" Kiire mihin? Miksi kaikki pitää tapahtua niin nopeasti? Enemmän ja enemmän ja nopeammin, muttei paremmin... en ainakaan usko. Minne meillä on kiire, tässä valmiissa maailmassa? Netti pitää olla nopeampi, kun meillä ei ole aikaa, ei jaksa odottaa, että sivut aukeavat. Yrittäjä odottaa, että asiakkaat tulisivat käymään palveltavaksi. Uskon, että se kiire kuitenkin jää siihen sanomiseen, koska monesti on käynyt niin, että asiakas on ollut kovin kiireinen tullessaan sisälle, Hiukset on leikattu ja maksettu palvelusta, mutta sitten tapahtuu jotain. Asiakas jää juttelemaan siihen ovelle, moneksi minuutiksi. Hänellä ei olekkaan enää niin kiire takaisin töihin. Hän jää siihen hetkeen kellumaan ja hänellä on rauhallinen olo ja mukava fiilis. Ehkä hän palaa motivoituneempana takaisin töihin. Ja minä saan 25€ kassaan miinus 24 % ALV miinus vuokra miinus YEL..jne... Mutta teen tätä työtä, koska tykkään leikata hiuksia ja jutella ihmisten kanssa. Huoneen taulu on vanha: Tee työtä, kuin eläisit ikuisesti, rakasta kuin kuolisit huomenna!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)