VIERAILIJA

Mainos
TEKSTI JA KUVA TERHI LAVONEN | 27.1.2016 | KOLLEGA.FI
Uupumus vaanii myötätuntoista

Rakas päiväkirja. Työviikko jälleen takana. Olen saanut uhkauksia ja haukkumisia, minua on tönitty ja nipistelty ja ulkonäköäni on arvosteltu. Olen nähnyt lasten, naisten ja miesten kärsivän ja kuolevan. Olen rauhoitellut ja tukenut, kertonut ikäviä uutisia ja käsitellyt kaikenlaisia sotkuja. Olen ollut mukana surussa, pelossa, vihassa ja ahdistuksessa, mutta kohdannut myös iloisia juttuja. Olen nähnyt ihmisten ponnistelevan, jaksavan, nauravan, yrittävän, onnistuvan, parantuvan. Nyt on kaksi päivää vapaata enkä tiedä miten rauhoittuisin. Toivottavasti saisin tänä yönä nukuttua.”

Terhi Lavonen on valmentaja, joka ottaa työnsä vakavasti, mutta tekee sen ilolla.
Terhi Lavonen on valmentaja, joka ottaa työnsä vakavasti, mutta tekee sen ilolla.

Monet työskentelevät aloilla, joissa ammattiosaamisen lisäksi tärkeä ja keskeinen työväline on myötätunto. Myötätunto on sitä, että olemme tietoisia toisen kärsimyksestä ja haluamme lievittää sitä tai poistaa sen. Myötätunto itseä kohtaan luo pohjan myös myötätunnolle toisia kohtaan.

Myötätuntoaloilla saatetaan yhden päivän aikana kohdata tilanteita syntymästä kuolemaan ja kokea tunteita vihasta onneen. Myötätuntoalan ammattilaisia löytyy muun muassa terveyskeskuksista, sairaaloista, seurakunnista, sosiaalitoimistoista ja poliisista. Vaikka myötätunto on tarpeellinen ja arvostettava asia, se voi olla myös kaksiteräinen miekka. Kun työssä käytetään omaa persoonaa ja koetaan, nähdään ja tunnetaan raskaita asioita, ammattilainenkin saattaa väsyä jatkuvaan tunnevuoristorataan. Tuloksena voi olla myötätuntouupumus.

Kärsimys tarttuu

Myötätuntouupumuksessa autettavan kärsimys tarttuu auttajaan. Henna Palmunen listaa artikkelissaan Myötätunto työvälineenä hoitotyössä (2011) myötätuntouupumukseen ja sen kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä:

1) emotionaalinen altistus työssä
2) samaistuminen toisen ihmisen tunteisiin
3) kokemukset työtyytyväisyydestä
4) pitkittynyt työperäinen altistus ja omien kipupisteiden aktivoituminen
5) irrottautumistaidot työtilanteesta
6) työelämän ulkopuoliset raskaat asiat.

Jokainen työntekijä reagoi eri tavalla, mutta on epärealistista ajatella, että jos työmaalla on jatkuvasti tekemisissä surun tai muiden voimakkaiden tunteiden kanssa, ne eivät millään tavalla hetkauttaisi. Varsinkin jos henkeä uhataan, työntekijän turvallisuudentunne järkkyy yleensä vakavasti.

Myötätuntouupumus on niin pitkälle vietyä myötätuntoa, että arvot ja maailmankuva saattavat muuttua. Työmoraali voi heiketä, empatia vähentyä ja kyynisyys lisääntyä. Vastoinkäymisten sietämisen kynnys laskee ja kontrollin tarve lisääntyy. Työntekijä ei välttämättä enää pysty työssään kohtaamaan itselleen vaikeita asioita tai ottamaan vastaan toisen ihmisen kokemuksia ja tunteita.

Henkinen happinaamari käyttöön

Jotta työssään voi säilyttää arvokkaan myötätunto-otteen väsyttämättä itseään, pitää henkinen happinaamari laittaa ensin omille kasvoille, ja sen jälkeen vasta muiden kasvoille. Se ei ole itsekästä, vaan järkevää.

Henkisen happinaamarin käyttöohjeita:

  1. Muista huolehtia itsestäsi, sosiaalisista suhteistasi ja vapaa-ajastasi.
  2. Tiedosta oman jaksamisesi äärirajat, hyväksy oma rajallisuutesi.
  3. Tiedosta, hyväksy ja käsittele oma taustasi.
  4. Muista olla armollinen itseäsi kohtaan: täydellisyyttä ei ole, virheitä sattuu kaikille.
  5. Hyväksy: vaikka tekisit kaikkesi, joskus se ei vaan auta.
  6. Erota omat ja asiakkaan vastuun rajat toisistaan.
  7. Pohdi työsi yleisiä rajoja ja perustehtävääsi.
  8. Muista ammatillinen asenne: ei henkilökohtaista suhdetta asiakkaaseen.
  9. Ennaltaehkäisy: työpaikoille pelisäännöt haastavien tilanteiden purkamista varten.
  10. Tuo tunteesi esille: ammattilaisuus ei tarkoita tunteiden tukahduttamista, vaikka niitä ei asiakkaalle näytetäkään.
  11. Älä suosi ”heikot sortuu elon tiellä” -kulttuuria
  12. Hyödynnä työterveyshuoltoa
  13. Muista: työkaveria ei jätetä!
  14. Ota rohkeasti esille vaikeat asiat: se ei ole heikkoutta vaan vahvuutta

Myötätunto on tarpeellinen taito, jota kannattaa vaalia ja josta kannattaa pitää huolta. Ilman myötätuntoa emme ole ihmisiä toisillemme emmekä kykene havaitsemaan kärsimystä ja puuttumaan siihen. Myötätunto on kuitenkin vähän niin kuin tuli – hyvä renki, mutta huono isäntä.

Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)