Muutos aikaansaa meissä helposti tunteen, että asiat eivät ole hallinnassamme. Esimerkiksi työtehtävien vaihtuessa moni kokee joutuvansa vieraalle maaperälle, pois mukavuusalueeltaan. Uudet kuviot tuntuvat joskus turhankin haastavilta.

Muutos on nykyään osa jokaisen arkea, emmekä voi jäädä haikailemaan menneitä aikoja. Jatkuva muutosten tulva saattaa kuitenkin viedä voimia, etenkin jos kokee, ettei muutoksiin voi itse vaikuttaa. Se ei onneksi pidä paikkaansa, sillä voit saada lisää virtaa arkeesi ja lisätä hallinnan tunnetta, kun oivallat muutaman keskeisen asian.
Itsetuntemus on avain oman elämäsi hallintaan. Kun ymmärrät omat vahvuutesi, luontaiset lahjasi ja käytät niitä entistä tietoisemmin, voit kokea onnistumisia yhä useammin – niin työssä kuin elämässäsi. Kaikissa työympäristöissä ei ole samoja edellytyksiä toteuttaa itseään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta missä tahansa tehtävässä voit tehdä työstä enemmän itsesi näköistä, eikä se ole keneltäkään pois.
Uudet tuulet puhaltavat
Suomalaisille on tyypillistä kokea muutos pelottavana ja epämiellyttävänä. Tasapainon Avaimet -menetelmän mukaan syy tähän liittyy usein kahteen teemaan: motivaatiotekijöihin ja kompastuskiviin.
Motivaatiotekijöitä on yhdeksän: turvallisuus, vuorovaikutus, seikkailu, valta, vapaus, ilmaisu, laajeneminen, arvostus ja yhteys. Jopa kaksi kolmasosaa suomalaisista pitää turvallisuutta tärkeimpänä motivaatiotekijänä ja se on vuorovaikutuksen ohella yleisin motivaatiotekijä. Turvallisuus tarkoittaa tarvetta suunnitella ja tietää etukäteen mitä tuleman pitää. Tuttu ja turvallinen on mieluisaa kun taas muutokset stressaavat. Voit lukea motivaatiotekijöistä tarkemmin jutusta Projektit maaliin.
Kompastuskivet ovat pelkomalleja, jotka estävät meitä onnistumasta. Ne ottavat helposti ohjakset stressissä, jolloin käytöksemme muuttuu. Kompastuskiviä on seitsemän: sabotointi, ahneus, itsensä aliarviointi, ylimielisyys, marttyyrius, kärsimättömyys ja itsepäisyys. Kompastuskivet ovat erityisen huonoja seuralaisia muutostilanteessa.
Vastarinta vie voimia
- Sabotointi aikaansaa hallinnan menettämisen tunteen. Sabotoija ottaa isojakin riskejä, koska ei välitä, miten hänen käy. Sabotoijan piittaamattomat valinnat ja rajut kommentit voivat aiheuttaa muutostilanteessa ikävät seuraukset.
- Ahneus aiheuttaa puutteen tunteen. Ahne haalii muutostilanteessa lisää töitä tai etuja tai valtaa eikä mikään tunnu riittävän hänelle.
- Itsensä aliarviointi aikaansaa arvottomuuden tunteen. Itsensä aliarvioija pelkää muutoksia, sillä hän ei usko selviytyvänsä uusista asioista.
- Ylimielisyys tuo esille kriittisen ja kaikkitietävän asenteen. Ylimielinen on epävarma omasta arvostaan ja muutostilanteessa hän alkaa pelätä virheiden tekemistä, jolloin niiden välttelystä tulee lähes pakkomielle.
- Marttyyrius saa ihmisen suorittamaan elämää ilottomasti. Marttyyri pitää muutoksia lisätaakkana, josta hän saa lisää valittamisen aihetta, sillä marttyyri kokee olevansa aina olosuhteiden uhri.
- Kärsimättömyys aikaansaa kiireen tuntua ja lyhytjänteistä, poukkoilevaa toimintaa. Kärsimättömän jatkuva levottomuus ja säheltäminen tekevät muutostilanteista kaaosta.
- Itsepäisyys ilmenee tiukkana vastustuksena. Itsepäiselle muutosten hyväksyminen on hyvin vaikeaa, sillä kaikki uudet asiat pelottavat. Periaatteet estävät häntä näkemästä mitään hyvää uudessa.
Muutos mahdollisuutena
On asioita joihin voi vaikuttaa ja asioita, joihin ei voi vaikuttaa ja jotka vain tapahtuvat – halusimme tai emme. Vaikka emme voi vaikuttaa kaikkiin asioihin, meillä on kuitenkin vapaus valita, miten suhtaudumme niihin. Muutos voi parhaassa tapauksessa olla ovi uuteen, mielenkiintoiseen maailmaan, joka tarjoaa hyviä kokemuksia. Kun siirrymme pois mukavuusalueeltamme, meille tarjoutuu mahdollisuus kasvaa ja kehittyä ihmisinä.
”Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
Mutta jos jäämme suljetun oven luo,
emme silloin huomaa avautunutta ovea.”
Alexander Graham Bell
Mitkä kompastuskivet ovat sinun kiusanasi? Tee testi ja tiedosta haasteesi.

Lisätietoa Tasapainon Avaimista www.keys2balance.fi tai carita.nyberg@tasapainonavaimet.fi
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/