Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Ajatus käynnistää ketjureaktion. Ajatukset nimittäin poikivat lisää samankaltaisia ajatuksia. Lisäksi ajatukset määräävät tunnetilan. Toisin sanoen, mukavat ajatukset synnyttävät lisää mukavia ajatuksia, mistä seuraa hyvän olon tunne. Tätä ketjureaktiota kannattaa opetella hyödyntämään.

Tärkeä huomio heti alkuun: Tämä ei ole oodi ylipositiiviselle ajattelulle. Kun oikein sapettaa, on suunnattoman turhauttavaa, jos joku käskee ajattelemaan positiivisesti. Apatian vallassa ei edes keksi positiivisia ajatuksia!

Kaikenlaiset ajatukset ja tunteet ovat siis sallittuja. Elämme vastakohtien maailmassa: ilman yötä ei tunnistaisi päivää, ilman murheita ei osaisi arvostaa iloa. Jo ilmaantuneita negatiivisia ajatuksia ja tunteita vastaan on turha pullikoida. On keksittävä parempi keino elää sovussa ihmismielensä kanssa. On paikallaan rakentaa tikapuut, joilla pääsee parempaan tunnelmaan askelma kerrallaan, sopuisasti. Kun on sovussa mielensä kanssa, hymy on aito silloinkin, kun elämä murjoo ja itku on herkässä. Kun on itselleen armollinen, on helpompaa tarttua pieniinkin positiivisiin ajatuksiin ja antaa niiden viedä mukanaan parempaan oloon. Joskus on parasta vain todeta, että ”on minusta ainakin joskus tuntunut paremmalta”. Elämän raadollisuus saa joskus hymyn huulille ja se jo riittää kääntämään katseen aurinkoon.

Mutta takaisin niihin tikapuihin. Kuvitellaan tilannetta, jossa ihminen tuntee olevansa aivan turta. Hän kokee olevansa tylsistynyt, epäonnistunut, ulkopuolinen, välinpitämätön, eksyksissä ja apaattinen. Hän ei ota vastaan apua, koska ei usko, että kukaan voi auttaa. Ei paljon naurata, mutta millainen tunne siinä kohtaa nostaisi edes hitusen ylemmäksi?

Surun tunteminen saattaa olla apaattisen pelastus. Kun apatia vaihtuu suruun, saattaa päästä itku. Pienikin purkaus tuo hivenen helpotusta. Suru, kaipaus, särkynyt sydän, riittämättömyys, melankolia, menetys ja itsesääli saattavat sattua jopa fyysisesti, mutta ainakin ne tuntuvat. Apaattiselle ihmiselle suru voi olla tikapuiden ensimmäinen askelma. Suru on kaukana positiivisesta ajattelusta, mutta olennaista on päästä kapuamaan tunneskaalaa hitunen ylöspäin. Ensimmäinen askel on tärkein.

Entä, jos pelko hallitsee elämää? Silloin ajatukset pyrkivät väkisinkin maalaamaan uhkia ja kauhuskenaarioita. Ja taas tunteet seuraavat ajatuksia. Haavoittuvuus, skeptisyys, salailu, epävarmuus ja hermostuneisuus kuvaavat pelkääjän tunnetilaa. Vatsa on sekaisin ja uni häiriintynyttä. Millaiset tunteet sitten nostavat pelon syövereistä? Pelkoa on historian saatossa tilkitty vimmalla, kiihkolla, ahneudella, seksillä, säälimättömyydellä, vehkeilyllä ja vihalla. Pelkoa on ”hoidettu” myös toisia mitätöivällä ylpeydellä, kylmyydellä ja tekopyhyydellä. Kauheita konsteja, mutta kaikille inhimilliselle olennoille tuttuja. Viha, himo ja ylpeys ovat nekin vain tunteita. Ne eivät vahingoita, kunhan ne kanavoi viisaasti. Pienet lapset osaavat raivota rakentavasti. Pelko purkautuu, mutta ketään ei satu.

Entä sitten ne kauneimmat tikapuiden askelmat, jotka johtavat seesteisen hyvään oloon? Kun tarpeeksi korkealle kapuaa eli ajattelee positiivisia ajatuksia, jotka johtavat positiivisiin tunteisiin, saa palkinnoksi rohkeuden ja lopulta rauhan. Positiivisissa tunteissa marinoitunut ihminen haluaa seikkailla ja kokea uusia asioita, elää elämää täysillä. Mitä korkeammalle kiipeää, sitä syvemmin hyväksyy elämän sellaisena kuin se on. Muiden mielipiteet eivät höykytä mielenrauhaa ja olemme joustavia. Elämällä on suunta ja haluamme auttaa muita. Elämä tuntuu täydeltä, koemme itsemme onnekkaiksi. Kiitollisuus on osa jokaista päivää.

Tärkeintä on hyväksyä, että kaikkia ajatuksia ei tarvitse eikä voi hallita. Olennaista on pitää suurin osa ajatuksista oikeassa kurssissa.

Kaunis ajatus, kaunis tunne, kaunis elämä.

EatBeNow.com-sivustolta löydät lisävinkkejä ja reseptejä hyvään elämään. Voit myös tilata kerran kuukaudessa ilmestyvän suomenkielisen uutiskirjeen osoitteesta pirkko@eatbenow.com.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.