Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Kesälomalla vaelsin Pohjois-Espanjan Burgosista Santiagoon. 450 kilometrin kävelykokemus oli ainutlaatuisen ihana, vaikka vaatikin sinnikkyyttä erityisesti helteisen sään vuoksi. Mahtavien maisemien ja kauniiden kohtaamisten lisäksi löysin poluilta uutta ymmärrystä parempaan arkeen.

Kuten pitkiä patikkareissuja harrastaneet tietävät, vaellus on kaikille erilainen ja henkilökohtainen kokemus. Tapasin matkan varrella varsin erilaisista syistä matkaan lähteneitä vaeltajia: joku halusi käsitellä läheisen kuolemaa, toinen kyseli uutta suuntaa työhönsä ja yksi juhlisti paranemistaan syövästä. Jotkut pysyttelivät yksin omissa oloissaan, toiset remusivat osana äänekästä ryhmää.

Toisin kuin kävelykumppanilleni, joka ehti pitkien vaellusrupeamien aikana skannata läpi koko elämänsä ja työhistoriansa, minulle kävely merkitsi lepoa ajattelutyöstä. Katselin tietä. Huomioni kiinnittyi tien pintaan, mahdollisiin irtokiviin ja vaikkapa polulla vaeltaviin muurahaisiin. Linnut huolehtivat taustamusiikista. Ajoittain tämä tietoisen läsnäolon ihanuus tosin katkeili sopivien juoma- ja huoltopisteiden etsintään.

Yksinkertaisesta läsnäolosta käsin näkymät omaan arkeen kirkastuivat kummasti. Aloin hahmottaa useita periaatteita, jotka pätevät myös kotioloissa ja arjessa.

• Muista tauot. Juoda pitää usein
• Matka on päämäärää tärkeämpi.
• Luovu turhista lasteista.
  Kun kävelee ja kantaa kaiken tarvittavan omaisuutensa rinkassa, mukaan kannattaa ottaa vain välttämätön. Ylimääräinen paino kuormittaa, hidastaa matkantekoa etenkin ylämäissä sekä aiheuttaa lihasjännityksiä ja rasitus­vammoja. Oma viiden kilon rinkkani riitti hyvin kaikkeen, kun ruokaa kerran löytyi matkan varrelta ja yöt vietettiin sisätiloissa.
  Jotain samanlaista ajattelen myös työnteosta ja elämästä yleensäkin. Ihminen tulee toimeen yllättävän vähällä kun tietää, mitä tarvitsee. Kyky luopua fyysisistä ja psyykkisistä kuormista on merkki vapaudesta.
• Löydä oma rytmi.
  Nopeina ja kevyin kantamuksin varustettuina pitkäkinttuina ohitimme tuon tuostakin meitä hitaammin eteneviä vaeltajia. Näennäisestä verkkaisuudestaan huolimatta he ennättivät samoihin majapaikkoihin joskus jopa meitä aiemmin. Me olimme kai jälleen unohtuneet nautiskelemaan ylipitkistä ateria­pausseistamme. Aloimme hiljalleen arvostaa näiden tasaisten vaeltajien uutteraa etenemistapaa. Molemmille tyyleille näytti olevan tilaa.
  Jokaisella on erilainen rytmi ja etenemisen tapa. Muiden kanssa kilpailu läkähdyttää ja estää nauttimasta matkanteosta uusine maisemineen ja tuttavuuksineen.

  

• Mene ajoissa nukkumaan.
  Helteen koetellessa opimme pian, että aikainen aamustartti mahdollisti perille pääsyn ennen iltapäivän kuuminta hetkeä ja antoi pelivaraa aikatauluihin. Matkanteko koetteli voimia, eikä illan riekkumisesta seurannut hyvää.
  Itselleni nukkumaan meno on avain parempaan jaksamiseen. Tällöin aamut käynnistyvät helpommin ja kykenen hoitamaan hankalat tehtävät pois alta tuorein voimin ilman niiden tarpeetonta lykkäilyä ja mielen kuormittumista.
• Yksin ja yhdessä.
  Kävelyaskeleet oli otettava yksin, mutta muiden läsnäolo – myös ajatus aikaisempien sukupolvien läsnäolosta samalla polulla kauan meitä ennen – teki kokemuksesta yhteisöllisen. Valtava määrä ihmisiä ja heidän tekemäänsä työtä tarvittiin myös siihen, että pääsimme polun päähän ja saimme päivittäisen ravinnon sekä yösijan.
  Kukaan ei pärjää yksin. Tarvitsemme toisiamme.

Näitä hienoja periaatteita olen siis koettanut soveltaa matkalta kotiin palattuani. Jokaisen kohdalla olen jo ehtinyt kompuroida, joten muistuttamista tarvitaan vielä. Ja ahkeraa harjoittelua.

Leena Rautiainen on coach, työnohjaaja ja valmentaja. Lisätietoja Rautiaisesta löydät osoitteesta https://www.valmennustaloviritys.fi/. Lue myös Rautiaisesta aiemmin julkaistu juttu Kanssakulkijaksi kasvanut.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.