On jälleen se aika vuodesta, kun saa heittää aikataulut ja työt mielestään, mennä golfaamaan, syventyä ihanaan kirjaan, lähteä matkalle tai tehdä ihan mitä huvittaa. Kesäloman suoma vapaus kaikkien deadlinejen jälkeen tuntuu taivaalliselta. On ihanaa vain olla – miettimättä edes seuraavaa päivää. Joutilaana oleminen tekee hyvää myös aivoille. Kun aivot saavat loman aikana rauhassa latautua, työtkin tuntuvat loman jälkeen aivan uudella tapaa houkuttelevilta.
Niin ihanaa kuin lomailu onkin, siihen voidaan ladata myös liikaa odotuksia ja toiveita. Joskus loma ahdetaan liian täyteen tekemistä, jolloin se voi virkistymisen sijaan kuormittaa, psykologi Jarkko Rantanen sanoo lehtemme artikkelissa. Vaikka lomaa vietetään yhdessä perheen kanssa, olisi hyvä, jos kaikilla perheenjäsenillä olisi myös omaa aikaa. Kun ihmisellä on enemmän löyhää, vapaata aikaa, hän palautuu lähemmäs luonnollista olotilaansa, Rantanen muistuttaa.
Coaching-palstalla käsitellään valmennuksen vastavuoroisuutta. Toimivassa valmennussuhteessa kaikki osapuolet oppivat, Leena Rautiainen sanoo. Kolumnissaan Rautiainen kertoo tarinoita valmennettavistaan, joilta hän on oppinut muun muassa rohkeutta, sinnikkyyttä, toiveikkuutta ja viisautta.
Työelämän psykologiaa -palstalla ihmetellään lomalle lähdön vaikeutta. Ennen lomia ihmiset tuntuvat lähes maanisesti pyrkivän siihen, että to do -listat ovat täynnä tehdyksi merkittyjä asioita, Annamari Heikkilä sanoo. Mutta missä direktiivissä lukee, että lomalle pitää jäädä työt tehtynä, hän kyselee kolumnissaan.
Hyvinvointi-blogissa pohditaan asenteen merkitystä elämään. Jokainen meistä haluaa tuntea olevansa tärkeä ja arvostettu, Pirkko Tavaila sanoo blogissaan. Oikealla asenteella elämä sujuu, sillä kaikki peilautuu meihin takaisin. Kun kohtelemme toisia arvostavasti, saamme itsekin osaksemme arvostusta.
Vierailija-blogissa kirjoittaa tällä kertaa Maarit Laurento, joka vie meidät astrohistorialliselle matkalle Eurooppaan. Astrologiaan liittyvää kulttuuria löytyy niin Italiasta, Tanskasta kuin Tsekeistä, Laurento kertoo. Lähin astrologinen kello löytyy Ruotsista, mutta yksi manuaalinen kello löytyy jopa Suomesta.
Viime sunnuntaina päättyi lehtemme kilpailu, jossa kysyimme hoidatko työasioita myös kesälomalla ja kuinka paljon. Selvä enemmistö eli 60 % vastaajista ilmoitti, ettei hoida työasioita lomalla lainkaan, vaan lomailee kaikessa rauhassa. 40 % puolestaan ilmoitti työskentelevänsä lomankin aikana. Pääosin lomalta käsin luetaan sähköposteja sekä vastataan tekstiviesteihin ja puheluihin. Kilpailun palkinnon, Atenan kustantaman Linus Jonkmanin Introvertit-kirjan, voitti Kristiina Peltonen Voiluodosta. Onnittelut Kristiinalle ja kiitokset kaikille osallistujille!
Uusi kesäkilpailu on käynnistynyt. Tällä kertaa kysymme näytetäänkö työpaikallasi tunteita ja miten siihen suhtaudutaan? Vastaajien kesken arvomme Aarikan upean puuvillasta ja pellavasta valmistetun Palko-pöytäliinan, jonka arvo on 105 euroa. Vastausaikaa on elokuun alkuun saakka. Kannattaa osallistua!
Toimituksemme lähtee nyt kesälaitumille ja lomailee koko heinäkuun. Seuraavat jutut ilmestyvät jälleen keskiviikkona 5. elokuuta. Sitä ennen julkaisemme heinäkuun ja elokuun energiakuvat.
Aurinkoista kesää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/