PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA STUDIO ADESSA | 25.3.2015 | KOLLEGA.FI
Iloitaan työstä

Jos on onnistunut hankkimaan itselleen mieluisan työpaikan, voi täydellä syyllä olla onnellinen. Kun saa tehdä mielekästä, vaihtelevaa ja välillä vähän haasteellista työtä, joka vaatii ponnisteluja, voi kokea työn imua. Parhaassa tapauksessa työssään pääsee toteuttamaan intohimoaan. Ja vaikka ei pääsisi, on jokaisella taatusti – pakollisten tylsien tehtävien lisäksi – niitä töitä, joiden tekemisestä nauttii. Omassa työssäni parasta on se vaihe, kun olen kirjoittanut jutun ja pääsen viimeistelemään sitä. Silloin olo on kuin voittajalla, joka on päässyt maaliin.

Vaikka työ ei aina vastaisi omia toiveita, ei tilanteeseen kannata tyytyä. Työtään voi myös tuunata enemmän omia voimavarojaan ja vahvuuksiaan vastaavaksi, kuten työn imua tutkinut Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen kertoo lehtemme artikkelissa. Työn tuunaaminen kannattaa, sillä työn imu vaikuttaa suotuisasti terveyteen ja lisää tyytyväisyyttä elämään.

Työelämän psykologiaa -palstalla käsitellään erityisherkkyyttä. Etenkin muutokset ovat eritysherkälle stressaavia, sillä henkilö kuormittuu helposti ristiriitatilanteissa, Hannele Allonen kertoo kolumnissaan. Kyse ei kuitenkaan ole kyvyistä, vaan jaksamisesta, sillä erityisherkkä tarvitsee muita enemmän omaa aikaa ja rauhaa.

Coaching-palstalla tarkastellaan, mistä työhyvinvointi oikein muodostuu ja miten esimiestyö vaikuttaa siihen. Työhyvinvointiasiat tuntuvat usein jäävän muiden kiireiden jalkoihin, mutta mikä voisi olla tärkeämpää kuin henkilöstön hyvinvointi, Sini Rantama kysyy kolumnissaan.

Elämä järjestykseen -palstalla pohditaan, mitä tehdä vanhoille opiskeluajan muistiinpanoille. Muistiinpanot ovat yleensä viihtyneet kansioissaan vuosikaudet kenenkään niitä vilkaisematta, mutta ne sisältävät paljon muistoja eikä niistä luopuminen ei ole aina helppoa, toteaa Sandy Talarmo kirjoituksessaan.

Hyvinvointi-blogissa keskitytään alitajunnan voimaan. Ulkoinen todellisuus heijastaa sisäistä todellisuutta. Jos elämä näyttää saman levyn toistolta, se johtuu siitä, että ajattelemme päivästä toiseen samoja asioita. Mikäli haluaa muutosta, se alkaa omista ajatuksista, Pirkko Tavaila muistuttaa blogissaan.

Viime sunnuntaina päättyi kilpailumme, jossa kysyimme oletko innostunut vai leipääntynyt työhösi, ja miksi. Saimme yli 200 vastausta. Työssäkäyvistä 62 % oli innostunut työstään, 28 % oli leipiintynyt ja 10 % ilmoitti olevansa vaihtelevasti molempia. Innostusta tuottivat mm. työn vaihtelevuus, uusien asioiden oppiminen, uudet työtehtävät, työn itsenäisyys ja mukavat työkaverit. Leipääntymistä aiheuttivat mm. huono työilmapiiri, kiire ja huono johtaminen. Kilpailun palkinnon, valmentaja Sandy Talarmon suunnitteleman selkeyttävän korttipakan, voitti Mira Muhonen Joensuusta. Onnittelut Miralle ja kiitokset kaikille osallistujille!

Seuraava kilpailu on jo käynnistynyt. Tällä kertaa kysymme, oletko introvertti vai ekstrovertti, ja miten se on vaikuttanut työhösi? Vastaamalla voit voittaa Minerva Kustannuksen julkaiseman uuden Ruediger Schachen kirjan Positiivisen vetovoiman salaisuus, jonka arvo on 25 euroa. Kannattaa osallistua!

Seuraavat jutut ilmestyvät kahden viikon kuluttua keskiviikkona 8.4. Sitä ennen kuun vaihteessa julkaisemme huhtikuun energiakuvan.

Hauskaa työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)