Ohjelmistotalo Vincitissä kaikki on tehty toisin. Perinteiset toimintamallit on kyseenalaistettu eikä turhaa byrokratiaa ole luotu. Aidosti toimivat käytännöt ja luottamus ihmisten kykyihin ovat johtaneet menestykseen.
Tamperelainen Vincit Oy on viime vuosien aikaan palkittu moneen otteeseen. Vuonna 2007 perustettu yritys on valittu muun muassa Pirkanmaan vuoden työnantajaksi, vuoden yritykseksi 2014 ja se on sijoittunut vuosina 2014 ja 2015 Great Place to Work -tutkimuksessa Suomen parhaaksi työpaikaksi. Tuoreimpana plakkarissa on Vuoden henkilöstöteko 2014 -palkinto, jonka Ilmarinen ja Henry ry luovuttivat Vincit Oy:lle helmikuussa.
– Yrityksessämme luotetaan siihen, että ihmiset haluavat tehdä parhaansa. Työntekijöille on annettu vapaat kädet, mikä on johtanut siihen, että he ovat ottaneet enemmän vastuuta ja haluavat vaikuttaa asioihin, henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen kertoo.
Käytäntöjä on rakennettu ihmisten ja ympäristön tarpeita vastaavaksi ja niitä ollaan myös valmiita muuttamaan.
– Organisaation kehittäminen on jatkuvaa työtä eikä tule koskaan valmiiksi. Joka päivä on mietittävä, vastaako nykyinen malli tämän päivän tarpeita, Pystynen toteaa.
Väliporras puuttuu
Aiemmin Vincitillä oli perinteiseen tapaan vakituiset tiimit ja hallinnolliset esimiehet, jotka vastasivat kehityskeskusteluista, työhyvinvoinnista ja loma-asioista. Esimiehistä kuitenkin luovuttiin, koska he olivat kaukana projektin arjesta eivätkä edistäneet tavoitteiden saavuttamista.
– Arjen työ tapahtuu projektitiimissä, jonka vetäjä vastaa projektin organisoinnista ja kommunikoinnista. Asiat hoidetaan nykyään suoraan tiiminvetäjän ja tiimin jäsenten kesken.

Siinä tapauksessa, että projektitiimi ei pääsisi sopuun vaikkapa loma-ajankohdista tai joku kokisi, ettei tule kuulluksi, henkilöstöjohtaja ja toimitusjohtaja toimivat virallisina esimiehinä, joiden puoleen voi kääntyä. Tällaisia tilanteita tulee Pystysen mukaan kuitenkin erittäin harvoin.
Koska työntekijöillä ei ole vakinaista esimiestä, vastuu omasta urapolusta ja kehittymisestä on jokaisella itsellään. Työntekijällä on kuitenkin mahdollisuus pohtia asioita yhdessä mentoreiden tai coachien kanssa.
– Mentorit ovat omia työntekijöitämme, joilla on kokemusta esimerkiksi jostain erityisalasta. Heidän tehtävänään on auttaa ihmisiä eteenpäin näiden omien toiveiden pohjalta.
Syvällisempiä uraan, itsetuntemukseen ja vahvuuksiin liittyviä asioita voi puolestaan käsitellä ulkopuolisten uracoachien kanssa.
– Henkilö voi mennä uracoachin luo minkä tahansa asian kanssa. Firma ei ole kiinnostunut sen tarkemmin aiheesta, sillä luotamme, että asian ratketessa sillä on positiivisia vaikutuksia myös työhön.
Kokeilukulttuuri kunniassa
Vincit Oy:ssä vallitsee kokeilukulttuuri, jossa jokainen voi esittää vapaasti ideoita. Uusia ideoita ei jäädä pohtimaan suljettujen ovien taakse, vaan ne viedään käytäntöön mahdollisimman nopeasti.
– Kokeilemme ideoita aluksi muutaman hengen tiimissä. Kokeilun avulla selvitämme mikä toimii ja mikä ei, ja kun kehittelemme asiaa eteenpäin, pystymme näkemään ongelmat jo kehitysvaiheessa.
Tämän ansiosta huonosta ideasta on helppo luopua aikaisessa vaiheessa eikä käytäntöön jää puoliteholla toimivia malleja, joihin olisi tuhlattu paljon aikaa ja rahaa.
Päätäntävaltaa henkilöstölle annetaan myös monissa muissakin asioissa. Yhtenä esimerkkinä on kuukauden nuija -käytäntö, jossa yksi työntekijä vuorollaan saa puunuijaa napauttamalla tehdä minkä tahansa työhyvinvointia lisäävän päätöksen kerran kuussa yhteisellä iltapäiväteellä.
– Siinä ei ole rajattua budjettia tai muita sääntöjä. Henkilö julistaa päätöksen, joka toteutetaan välittömästi. Sitten nuija siirtyy päättäjän valitsemalle seuraavalle henkilölle.
Nuijapäätösten seurauksena on esimerkiksi hankittu firmalle yhteinen Jopo, jolla voi huristaa vaikka lounaalle, teetetty oma Vincit-kahvi, tehty välipalauudistus, aloitettu viikoittainen liikuntatunti ja järjestetty hyväntekeväisyystempaus.
Työhyvinvointi lähtee itsestä
Vincitissä työhyvinvointi kuuluu arkeen. Perusideana on, että ihmiset ottavat siitä itse vastuun ja firma tarjoaa siihen hyvät puitteet kuten mieluisat työvälineet, ergonomiset kalusteet ja viihtyisät tilat.
– Työn mielekkyys on ykkösasia, sillä mikään pingispöytä tai pallomeri ei auta, jos päivittäinen työ mättää.

Pystysen mukaan yritys laittaa paljon paukkuja siihen, että ihmiset viihtyvät työssään ja pääsevät vaikuttamaan sekä omaan työhönsä että firman asioihin.
– Työhyvinvointia edistäviä asioita voi jokainen tilata ilman, että niitä pitää hyväksyttää jollain foorumilla. Olemme juuri hankkineet luottokortit kaikille, jotta hankintoja olisi helpompi tehdä.
Hyvinvoinnin edistämiseksi toimistoon on rakennettu erillinen työhyvinvointihuone, jossa on muun muassa kuntoiluvälineitä, sähköinen hierontapöytä, verenpainemittari ja kirjallisuutta.
– Äskettäin käynnistimme kuukauden kestävän mindfulness-pilotin, jossa 25 hengen ryhmän avulla tutkitaan mindfulness-harjoituksien vaikutuksia stressistä palautumiseen.
Myös puolisot ja perheet on otettu yrityksessä huomioon. Viisi kertaa vuodessa Vincit järjestää vapaaehtoisen iltakouluvalmennuksen, jonka aiheet työntekijät saavat valita. Puolisot ovat tervetulleita tilaisuuteen.
– Aiheet liittyvät yleensä hyvinvointiin. Esityksiä on pidetty esimerkiksi aivojen toiminnasta ja ajanhallinnasta, ja luennoitsijat ovat alansa ammattilaisia.
Perheenjäsenille on tehty myös työhyvinvointikyselyjä, sillä yritys haluaa vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin.
Uskomukset rajoittavat
Yrityksillä on Pystysen mukaan paljon uskomuksia, joiden vuoksi asioita ei uskalleta tehdä eri tavalla. Kun uskomukset kyseenalaistaa, voi kokeilla uusia asioita.
– Yritysten kannattaisi luottaa työntekijöihinsä paljon enemmän, sillä ihmiset ovat luottamuksen arvoisia.
Vincitissä ihmiset ovat innostuneita ja haluavat kehittää organisaatiota, mikä heijastuu suoraan liiketoiminnan menestykseen ja talouslukuihin.
– Meillä porukka ei odota käskyjä ylhäältä, vaan tekee itse aktiivisesti. Sen vuoksi olemme nopeita ja ketteriä.
Ylilyöntejä yrityksessä ei pelätä, sillä niitä tapahtuu ani harvoin eivätkä kustannukset ole silloinkaan olleet isoja.
– Jos väärinkäytöksiä tulee ilmi, niihin puututaan ja niistä keskustellaan avoimesti koko porukan kesken. Emme vahdi toimintaa väärinkäytösten pelossa, sillä silloin emme saisi siitä parasta potentiaalia irti.
Tällä hetkellä Vincitissä työskentelee 130 ihmistä, mutta firman kasvu jatkuu kohisten. Yrityksen tavoitteena on kasvusta huolimatta säilyttää luottamus ihmisiin ja estää byrokratian lisääntyminen.
– Haasteena on nykyisen arvomaailmamme säilyminen arjessa. Se vaatii herkkää korvaa ja taitoa löytää jatkuvasti uusia tapoja kehittää toimintaa.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/