HYVINVOINTI

Mainos
TEKSTI PIRKKO TAVAILA KUVA EMILIA RAUNIO | 25.2.2015 | KOLLEGA.FI
Huolettomuutta voi oppia

Keho on kuin kävelevä omaelämänkerta. Se heijastaa kokemuksia, tapaturmia, mielentilaa ja asenteita. Iloluontoinen tuntuu kuplivan koko kehollaan. Aralla ihmisellä on aran ihmisen ryhti. Masentunut suojaa sydäntään käpertymällä kokoon hartioistaan. Lujasti jalat maassa seisovalla, maanläheisellä ihmisellä on yleensä vahva kehon alaosa. Vahva kehon yläosa taas viestii usein hyvästä itsetunnosta ja ulospäin suuntautuneesta luonteesta. Ihminen voi olla pienikokoinen ja silti ilmentää kehollaan henkistä vahvuutta. Vastaavasti suurikokoinen ihminen saattaa tuntua olemukseltaan heiveröiseltä, jos hän on kadottanut yhteyden omaan sisäiseen voimaansa.

Pirkko Tavaila on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittynyt health coach.
Pirkko Tavaila on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittynyt health coach.

Huolettomuus on siunaus keholle ja mielelle. Hermoston välittäjäaineiden ansiosta ajatukset ja niitä seuraavat tunteet vaikuttavat meihin solutasolla. Huoleton asenne saa solut voimaan hyvin. Rennossa kehossa riittää happea, lihakset voivat hyvin, luovuus kukkii ja ajatus juoksee.

Stressin laukeaminen on elämän eliksiiriä soluille. Tämän tietää jokainen, joka on joskus selvinnyt täpärästi esimerkiksi auto-onnettomuudesta. Kun ymmärtää välttyneensä vakavalta loukkaantumiselta, helpotuksen tunne leviää ensijärkytyksen jälkeen koko kehoon. Adrenaliiniryöpyn jälkeen helpotuksen kyyneleet kihoavat silmiin ja lihakset valahtavat rennoiksi. Huolettomuus on terveen elämän kivijalka. Keho kestää mainiosti akuutin stressin, mutta kroonisesta stressaamisesta on luovuttava, jos mielii elää terveenä vanhoille päiville asti.

Huolettomuus on yksi henkisen vahvuuden merkki, toisin kuin laiskuus, saamattomuus tai välinpitämättömyys. Huoleton elämänasenne tarkoittaa esimerkiksi sitä, että luottaa itseensä ja siihen, että elämä kantaa, tuli mitä tuli. Huoleton ajattelee, puhuu ja toimii siitä lähtökohdasta, että kaikki sujuu. Raha tulee, kun työ on tehty. Asioilla on tapana järjestyä. Todistusaineistoa riittää yllin kyllin: Kaikista pinteistä on selvitty tähänkin asti! Jatkuva huolehtiminen on ajanhukkaa, koska se hankaloittaa asioita, rasittaa ihmissuhteita ja kaiken lisäksi vie ennen pitkää terveyden.

Huoletonta asennetta voi oppia pikkuhiljaa. Ensimmäiseksi kannattaa miettiä omaa asennettaan huolettomuuteen. Asennemuutos on mahdollinen vasta, kun on vilpittömästi sitä mieltä, että huolettomuus on hyvä asia.

Sitten on aika sorvata muutama sananparsi uusiksi ja ottaa käyttöön lausahduksia, jotka muokkaavat asennetta huolettomammaksi:

Elämä ON ruusuilla tanssimista.

Joskus astuu piikkiin ja sattuu niin vietävästi, mutta haaveri ei estä näkemästä ruusun – tai elämän kauneutta. Piikit eivät yksin määritä ruusua, kuten vaikeat ajat eivät yksin määritä ihmiselämää. Kehomieli voi parhaiten, kun elämää katselee rohkeasti vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Ilta on aamua viisaampi.

Ongelmat ratkeavat, ovat aina ratkenneet. Ihminen on viisas olento, kunhan mieli pysyy rentona ja vastaanottavaisena. Kaikki opittu, koettu ja kuultu on varastoituneena alitajunnan sopukoihin. Informaatioon pääsee käsiksi, kun on rento ja olettaa ratkaisun löytyvän. Kykenemme uskomattomiin fyysisiin ja henkisiin suorituksiin, kun on pakko.

Sujuu kuin tanssi.

Kannattaa olettaa, että elämä sujuu. Itseltään kannattaa olettaa paljon ja laadukasta jälkeä. Kannattaa olettaa olevansa terve, elävänsä kauniissa parisuhteessa, pitävänsä työstään jne. Kun kurkottaa kuuhun, putoaa vähintään tähtiin.

EatBeNow.com-sivustolta löydät lisävinkkejä ja reseptejä hyvään elämään. Voit myös tilata kerran kuukaudessa ilmestyvän suomenkielisen uutiskirjeen osoitteesta pirkko@eatbenow.com.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Tätä artikkelia on kommentoitu yhden kerran.

  1. Pirkko kommentoi 12.6.2023 klo 18.12
    Asia on lyhykäisyydessään just näin.

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)