PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA STUDIO ADESSA | 28.1.2015 | KOLLEGA.FI
Kokeillaan uutta

Moni meistä urautuu rutiineihin, joista tulee helposti osa arkea. Etenkin kiireessä toimimme lähes automaattisesti. Jatkamme laput silmillä vanhalla tyylillä, vaikka työympäristömme muuttuu ja uusia parempia toimintatapoja olisi tarjolla. Omia ja työyhteisön tapoja kannattaisi tarkastella kriittisesti aika ajoin, sillä lähes kaiken voi tehdä eri tavalla ja paremmin. Uuden kokeileminen ja asioiden kehittäminen myös virkistävät mieltä.

Luovuutta ja uusien asioiden kokeilemisen tärkeyttä käsittelemme lehden pääjutussa, johon olemme haastatelleet yrittäjä ja innovaattori Saku Tuomista. Työpaikoilla ideoidaan paljon, mutta kokeileva toiminta puuttuu työelämästä lähes kokonaan, Tuominen sanoo. Parhaimmillaan arkiluovuus on halua tarttua ongelmiin, etsiä niihin ratkaisut ja kokeilla niitä käytännössä.

Työelämän psykologiaa -palstalla pohditaan tällä kertaa itseluottamusta. Itseluottamus kasvaa positiivisen palautteen avulla, mutta se on myös helppo latistaa vähättelyllä ja kritiikillä, Annamari Heikkilä sanoo. Kolumnissaan hän kannustaa meitä näkemään toisissamme hyvää ja kaunista.

Työyhteisön ristiriitoja käsitellään Coaching-palstalla, jossa Sini Rantama kertoo työyhteisösovittelusta. Konfliktit kannattaa selvittää mahdollisimman pikaisesti, sillä pitkittyessään ne vain pahentuvat. Sovittelu auttaa konfliktin osapuolia ja lisää samalla koko työyhteisön hyvinvointia.

Hyvinvointi-blogissa puhutaan lahjakkuudesta. Moni kokee itsensä keskinkertaiseksi vain siitä syystä, että on unohtanut intohimonsa ja erityislahjansa. Jokaisella on kuitenkin lahjoja, eikä koskaan ei ole liian myöhäistä puhjeta kukkaan, Pirkko Tavaila sanoo kolumnissaan.

Vierailija-blogissa kirjoittaa tällä kertaa Maarit Laurento, joka käsittelee ulkopuolisuuden kokemusta. Sosiaalinen hyljeksintä haavoittaa ja horjuttaa itseluottamusta. Joskus kokemuksen takana voi olla henkilökohtainen aikakokemus, joka negatiivisuudestaan huolimatta sisältää kasvun avaimet.

Kirjapalstalla arvioimme pääjutun luovuusaiheeseen liittyvän Saku Tuomisen kirjan Luova järkevyys.

Seuraavat jutut ilmestyvät kahden viikon kuluttua keskiviikkona 11.2. Sitä ennen julkaisemme ensi sunnuntaina kuukauden vaihtuessa helmikuun energiakuvan.

Innostavaa työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)