PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA STUDIO ADESSA | 14.1.2015 | KOLLEGA.FI
Kohti parempaa tulevaisuutta

Näin vuoden alussa monet meistä tekevät tulevaisuuden suunnitelmia. Tärkein päätös, ja paras palvelus itsellemme, olisi asenteemme muuttaminen myönteiseksi.

Henkisessä ilmapiirissämme vallitsee tällä hetkellä pessimismi ja pelko tarttua asioihin. Moni on tipahtanut negatiivisen olotilan kuoppaan, josta on vaikea päästä pois. Kuopasta ei kuitenkaan pääse ylös kuin omin avuin, sillä kaikki lähtee omasta mielestä. Jos jokainen, yksi kerrallaan, alkaisi uskoa tulevaan ja näkisi tulevaisuudessa valoa, se myös alkaisi toteuttaa itseään – aivan kuten kävi päinvastaisesti laman kanssa. Ja vaikka olosuhteitaan ei voi aina valita, voi oman asenteensa valita. Usko ja toivo tekevät elämästä iloisempaa.

Mutta miten sitten voisimme onnistua useammin ja olla tyytyväisempiä itseemme? Sitä pohtii Carita Nyberg Tasapainon avaimet -palstalla, jossa hän käsittelee pelkomalleja eli kompastuskiviä. Pelot ottavat ohjakset stressitilanteissa ja sabotoivat elämäämme. Kompastuskivien tunnistaminen on muutoksen alku. Artikkeliin liittyvän testin avulla voit selvittää omat pelkomallisi ja saada vinkkejä niiden voittamiseen.

Henkilöjutussa esittelemme Hannele Allosen, joka on tehnyt pitkän uran rekrytoinnin parissa. Alun perin lastenpsykiatriasta ja sisustusarkkitehdin ammatista kiinnostunut Allonen päätyi opiskelemaan psykologiaa, jota on käyttänyt konsulttityössään niin palkollisena kuin omassa yrityksessään menestyksellisesti yli kolmenkymmenen vuoden ajan.

Pääjutussa käsittelemme organisaatiomuutoksia ja niiden seurauksia työyhteisölle. Työn tehostamisen sijaan organisaatiouudistukset lisäävät usein työn kaoottisuutta ja hallitsemattomuutta, kertoo vanhempi tutkija Anu Järvensivu lehtemme haastattelussa. Muutoksia kannattaakin tehdä harkiten, sillä työyhteisö joutuu niissä koville.

Uusia suuntaviivoja alkavaan vuoteen haetaan Elämä järjestykseen -palstalla, jossa Sandy Talarmo antaa vinkkejä työpöydän ja mielen raivaamiseen. Toimimattomista tavoista ja esineistä kannattaa päästää irti, sillä ne syövät energiaa. Kun luopuu turhasta, saa tilaa uusille asioille ja ajatuksille.

Johtajuuden ytimessä -palstalla Annu Palmu käsittelee valtuuttamalla johtamisen problematiikkaa. Asiantuntijatyössä on valtaa päättää itsenäisesti omasta työstään, mutta esimiehen tuen saaminen ei aina ole itsestäänselvää. Kolumnissaan Palmu peräänkuuluttaakin esimiesvastuun tärkeyttä työyhteisössä.

Sana hallussa -palstalla pohditaan työajan tarkoituksenmukaista käyttöä. Aika on kortilla lähes kaikilla ja monet asiat vievät turhaan aikaamme. Keskittymällä juuri käsillä olevaan tilanteeseen, saa parhaan vastineen uhraamalleen ajalle, Eeva Heinonen tuumii kolumnissaan.

Viime sunnuntaina päättyi lehtemme kilpailu, jossa kysyimme, mitä haluaisit muuttaa tai parantaa työpaikallasi, jos sinulla olisi vapaat kädet. Kysymys herätti mielenkiintoa ja saimme yli 300 vastausta. Ylivoimainen enemmistö vastaajista haluaisi parantaa työilmapiiriä ja yhteishenkeä. Toisekseen haluttaisiin kehittää tasapuolisuutta, avoimuutta ja sisäistä viestintää. Lisäksi toivottiin parempaa johtamista, enemmän työntekijöitä, parempaa palkkaa ja työtahdin hidastamista. Kilpailun palkinnot, kaksi Lotta Uusitalo-Malmivaaran Positiivisen psykologian voima -kirjaa, voittivat Aila Laurikainen Kuvansista ja Anna Vestman Kotkasta. Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille osallistujille!

Uusi kilpailu käynnistyy saman tien. Tällä kertaa kysymme, millaisista työhön ja työhyvinvointiin liittyvistä aiheista haluaisit tänä vuonna lukea lehdestämme? Kyselyyn vastaamalla olet mukana kahden Aarikan Aarrekaappi-tarjottimen arvonnassa. Tyylikkään tarjottimen arvo on 25 euroa. Kannattaa osallistua!

Seuraavat jutut julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 28.1.

Kepeää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)