KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 28.1.2015 | KOLLEGA.FI
Käytännönläheinen luovuuskirja

Mistä luovuudessa oikein on kysymys? Siihen vastaa Saku Tuomisen kirja Luova järkevyys. Tämä arkipäivän luovuutta korostava kirja todistaa, että luovuus ei kuulu vain luoville neroille, vaan ihan kaikille.

Nykyaikana joka paikassa peräänkuulutetaan luovaa hulluutta, jota pidetään rohkeutena ja uutena ajatteluna. Näitä ominaisuuksia Tuominen pitää pikemminkin luovana järkevyytenä, jota hän kirjassaan käsittelee. Kirja riisuu luovuuden turhasta mystiikasta ja esittelee sen jokapäiväiseen elämään kuuluvanan toimintatapana.

Kirjassa käsitellään muun muassa innovaatioprosessin ongelmia, ideoiden toteutumisen vaikeutta ja kokeilukulttuurin puutetta. Luovuudesta on Tuomisen mukaan onnistuttu tekemään omituista ja vaikeaa, vaikka sen kaikessa arkisuudessaan pitäisi olla hauskaa ja innostavaa. Luovuudessa kun on kyse kyvystä nähdä ja halusta tehdä asiat eri tavalla, paremmin. Työympäristössämme on paljon niin pieniä kuin suurempiakin asioita, joihin voisimme tarttua ja yrittää kehittää niitä, mutta työkulttuurimme ei kannusta tähän.

Vaikka kirja on kirjoitettu työelämän näkökulmasta, asioita voi soveltaa myös elämään yleensä. Kirjassaan Tuominen herättelee lukijaa kysymyksillään, mutta myös antaa paljon esimerkkejä elävästä elämästä. Muutamat näistä ideoista sopisivat sellaisenaan monen työyhteisön käyttöön.

Kirja pyrkii madaltamaan luomisen kynnystä ja kannustaa katsomaan työpaikkaa uusin silmin, tarttumaan ongelmiin ja kokeilemaan rohkeasti uusia asioita. Kirja sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille, ja etenkin niille, jotka eivät pidä itseään luovina, sillä kirja voi muuttaa heidän käsitystään itsestään.

Kirjan nimi
Kustantaja
Painovuosi
Sivumärä
Hinta
Luova järkevyys
Otava
2014
253 sivua
27 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)