VIERAILIJA

Mainos
TEKSTI MAARIT LAURENTO KUVA ILKKA ÄRRÄLÄ | 26.11.2014 | KOLLEGA.FI
Hyvän itsetunnon aakkosia

Jokaisella on oikeus tuntea, että on hyvä. Silloin voi arvostaa myös muita ihmisiä sellaisina kuin he ovat, omine erityispiirteineen.

Maarit Laurento on astrologi, yrittäjä ja kouluttaja.
Maarit Laurento on astrologi, yrittäjä ja kouluttaja.

Tällä ei yleensä ole mitään tekemistä yhdenmukaisen sosiaalisuuden kanssa, vaan kyse on siitä, että tunnet seisovasi tukevasti omilla jaloillasi, olet rento ja itsesi oloinen vuorovaikutustilanteissa. Silloin kohtaat niin kollegat kuin asiakkaatkin parhaalla mahdollisella tavalla.

Hyvän itsetunnon omaava tuntee itsensä ja erityispiirteensä. Hän arvostaa itseään juuri sellaisena kuin on eikä tarvitse ulkopuolisen pönkitystä minuudelleen. Kun on löytänyt vahvuutensa, on tasapainossa ympäristönsä kanssa ja kestää paremmin epävarmuutta ja ristiriitaisuuksia sekä näkee myös muiden erilaisuuden pikemminkin voimavarana kuin uhkana.

Ole sinut itsesi kanssa

Onnistunut ja aito ensivaikutelma liittyy hyvään itsetuntoon. Ensivaikutelmanhan voit tehdä vain kerran, joten se on merkittävä sosiaalinen avauksesi. Vaikka ensivaikutelma liittyy yleensä pintaan, pukeutumiseen ja olemukseen, se heijastaa sitä, miten olet sinut itsesi kanssa erilaisissa tilanteissa.

Astrologisesti ensivaikutelmaa, olemusta ja tyyliä tarkastellaan muun muassa niin kutsutun nousevan merkin keinoin. Se kertoo ympäristösuhteestasi sekä siitä, mitä ja miten haluat itseäsi ilmentää muille. Tarkista henkilökohtainen nouseva merkkisi Astro Barin karttalaskurista. (Löydät nousevan merkkisi karttalaskurin tuottaman taulukon oikeanpuoleisen “Huoneen kärjet” -sarakkeen ensimmäiseltä riviltä.)

Lähemmin näitä tyylin ja ensivaikutelman hienosäätöjä voit tarkastella astrologin kanssa, mutta voit oppia tulkitsemaan vahvuuksiasi myös itse.

Astrologinen tyylikurssi – ensivaikutelmavinkkejä vuorovaikutustilanteisiin

Anna itsestäsi aito ja onnistunut vaikutelma. Poimi seuraavasta ehdotuksia ja vinkkejä omaan tyyliisi. Vaikka värit kannattaa valita peilin avulla, ohessa myös astrologisia väri-ideoita.

Nouseva Oinas: Räväkkä, sporttinen, tehokas, energinen, toiminnallinen, suora.
Väriehdotus: Punainen.
Esimerkkihenkilö: Bette Midler.

Nouseva Härkä: Maanläheinen, juureva, jalat maassa, turvallinen, aistillinen.
Väriehdotus: Murretut sävyt.
Esimerkkihenkilö: Mariah Carey.

Nouseva Kaksonen: Vaihtuva tyyli, ajassa kiinni, värien kirjo, leikkisyys, iloisuus, supliikki.
Väriehdotus: Keltainen.
Esimerkkihenkilö: Sandra Bullock.

Nouseva Rapu: Lämminhenkinen, kotoisa, persoonallinen, pukeutuminen tunteesta kiinni.
Väriehdotus: Lemmikinsininen.
Esimerkkihenkilö: Lisa Kudrow.

Nouseva Leijona: Näyttävä, huomataan, valovoimainen, kuningatar.
Väriehdotus: Kulta.
Esimerkkihenkilö: Meryl Streep.

Nouseva Neitsyt: Niukan chic, yksinkertainen tyyli, selkeä, nuorekas.
Väriehdotus: Beige.
Esimerkkihenkilö: Uma Thurman.

Nouseva Vaaka: Sävy sävyyn, eleganssi, tyylitietoisuus, etiketti, esteettisyys.
Väriehdotus: Pastellisävyt.
Esimerkkihenkilö: Kate Winslett.

Nouseva Skorpioni: Voimakas, kontrastivärit, power-pukeutuminen, vaativa läsnäolo.
Väriehdotus: Mustavalkoinen.
Esimerkkihenkilö: Margaret Thatcher.

Nouseva Jousimies: Rento, vauhdikas, epämuodollinen, vapaa, urheilullinen, suora, etno.
Väriehdotus: Violetti.
Esimerkkihenkilö: Jodie Foster.

Nouseva Kauris: Virkalook, kohtelias etäisyys, selkeys, asiallinen, muodollinen, vastuullinen.
Väriehdotus: Harmaa, musta.
Esimerkkihenkilö: Catherine Deneuve.

Nouseva Vesimies: Originelli, omintakeinen, trendikäs, vapaa, yllättävä.
Väriehdotus. Sähkönsininen.
Esimerkkihenkilö: Whoopi Goldberg.

Nouseva Kalat: Läpäisevä, herkkä, lumoava, satumainen, liehuvat helmat.
Väriehdotus: Läpikuultavuus.
Esimerkkihenkilö: Whitney Houston.

Lisätietoa Maarit Laurennosta ja Time Coachingista löydät osoitteesta www.timecoaching.info.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)