PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN KUVA STUDIO ADESSA | 15.10.2014 | KOLLEGA.FI
Tauon paikka

Työelämän normeihin kuuluu nykyaikana stressi. Tiukat aikataulut, vähäiset resurssit ja vaativat odotukset saavat itse kunkin stressaantumaan. Kun yksi projekti on saatu valmiiksi, on pari isompaa jo alkanut. Stressikäyrä nousee sitä korkeammalle, mitä lähemmäksi deadline tulee.

Ympäristön vaatimuksista huolimatta itse kukin voi ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Kaikkeen ei pidä suostua ja palautumisesta täytyy pitää itse huolta. Kahvitauosta kannattaa pitää kiinni! Silloin saa hetkeksi irtautua työstä ja tavata kollegoita, joiden kanssa voi hetken rupatella ihan muita kuin työasioita. Tämän jälkeen työkin sujuu taas paremmin.

Vastuuta omasta hyvinvoinnista peräänkuuluttaa myös psykologian tohtori Kirsi Ahola lehtemme haastattelussa. Pitkään jatkuva stressi ja kiire aiheuttavat voimavarojen ehtymistä, jonka seurauksena voi olla uupumus. Pelkällä tahdonvoimalla asia ei selviä, vaan stressille pitää tehdä jotain, Ahola muistuttaa. Joskus vaaditaan muutosta joko työolosuhteissa tai omassa tavassa tehdä töitä. Tärkeintä on huolehtia, ettei tilanne luisu käsistä.

Coaching-palstalla käsitellään myönteisen ilmapiirin rakentamista, johon jokainen voi omalla käytöksellään vaikuttaa. Tervehtimisellä ja kuulumisten kyselyllä pääsee jo pitkälle, sanoo Sini Rantama kolumnissaan. Ja pelkällä ystävällisellä äänensävyllä ja oikeilla sanavalinnoilla voi tehdä suoranaisia ihmeitä.

Johtajuuden ytimessä -palstalla tarkastellaan työelämässä vallitsevia johtamisoppeja, jotka ovat suureksi osaksi peräisin viime vuosisadalta. Koska maailma on muuttunut valtavasti, on johtamista tarkasteltava uudesta näkökulmasta rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, vaatii Annu Palmu artikkelissaan.

Hyvinvointi-blogissa pohditaan vaurauden olemusta. Vauras ihminen valitsee näkevänsä kaiken kauniin, ja mitä enemmän hyvää näkee, sitä vauraammalta elämä tuntuu, sanoo Pirkko Tavaila kolumnissaan. Vaurauteen ei tarvita pulleaa lompakkoa, vaan päätös ryhtyä muuttamaan ajatuksiaan vauraammiksi.

Kirjapalstalla arvioimme lehtemme pääjutun aiheeseen liittyvän Heidi Hannan kirjoittaman Voiko stressi tappaa -kirjan.

Olethan muistanut osallistua kilpailuumme, jossa kysymme miten torjut kaamosväsymystä. Palkintona Saintex Oy:n valmistamia upeita kotimaisia designheijastimia. Vastausaikaa 26.10. asti.

Uudet jutut julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 29. lokakuuta, jolloin lehtemme viettää kaksivuotispäiviään. Tilaa uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla.

Virkeää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)