JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ

Mainos
TEKSTI ANNU PALMU KUVA MARJA KASANEN | 15.10.2014 | KOLLEGA.FI
Millä vuosituhannella johdat?

Vaikka olemme siirtyneet uudelle vuosituhannelle, sovellamme edelleen johtamiseen oppeja ja asenteita, jotka ovat peräisin viime vuosisadalta. Ne kaikki ovat syntyneet maailmaan, joka on jo historiaa. Ihminen ja ympäröivä maailma ovat muuttuneet valtavasti vuosikymmenien kuluessa. Aikojen muuttuminen edellyttää sitä, että tarkastelemme ja pohdimme johtamiseen liittyviä seikkoja rohkeasti, totuudellisesti ja ennakkoluulottomasti.

Annu Palmu on kouluttaja, joka haluaa edistää ihmislähtöistä johtamiskulttuuria.
Annu Palmu on kouluttaja, joka haluaa edistää ihmislähtöistä johtamiskulttuuria.

Suomessa sovellettavat johtamisopit ovat pääosin ulkomaista alkuperää. Tällä hetkellä voidaan perustellusti kysyä, että miksi näin on? Miksi emme synnyttäisi suunnitelmallista suomalaista johtamistapaa, joka soveltuu parhaiten suomalaisten ihmisten tarpeisiin? Koskaan aikaisemmin emme ole olleet näin pitkälle koulutettuja eikä meillä ole ollut niin paljon tietoa saatavilla kuin tänään. Koskaan aikaisemmin maailma ei ole ollut niin pieni ja niin lähellä kuin tällä hetkellä. Viimeisen 20 – 30 vuoden aikana internet, tietokoneet, älypuhelimet ja halpalennot ovat mullistaneet maailmamme. Kaikki tämä vaikuttaa suoraan siihen, miten näemme ja koemme itsemme tässä maailmassa. Ja se vaikuttaa myös siihen, miten haluaisimme itseämme johdettavan ja kuinka haluaisimme itse johtaa.

Talouselämän epävarmuus, globalisaatio ja sen mukanaan tuoma rajattomuuden ja haavoittuvuuden kokemus ovat entisaikoihin verrattuna uudenlaisia, ahdistusta herättäviä seikkoja. Elämme maailmassa, jossa on todellisuudessa paljon vähemmän hallinnan tunnetta kuin aikaisemmin. Olemme kokeneet valtavat muutokset sen jälkeen, kun Neuvostoliitto romahti. Vapaa markkinatalous ja talouteen vaikuttavien seikkojen globaali integraatio ovat kaiken hyvän lisäksi tehneet meidät riippuvaisiksi päätöksistä, joihin emme juuri voi vaikuttaa. Ei siis ole ihme, että tunnemme olomme levottomaksi, erityisesti työelämässä. Epävarmuus, hallitsemattomuuden tunne, huoli ja jopa pelko ovat voimistuneet viime vuosien aikana, ja ne syövät energiaamme enemmän kuin arvaammekaan.

Nämä tunteet vaikuttavat niin esimiehiin kuin johdettaviin, ja siirtyvät suoraan yhteiseen työilmapiiriin ja tapaan, jolla kohtelemme toisiamme. Huoli ja pelko ovat tunteita, joita pyrimme peittämään, sillä emme halua näyttää niitä työelämässä toisillemme. Piilotetut tunteet tulevat kuitenkin huomaamattamme esiin ja tuo kaikki näkyy tavassamme elää ja tehdä töitä yhdessä.

Huoli siitä, että asiat eivät mene toivotulla tavalla ja sen seurauksena joudutaan pahimmassa tapauksessa irtisanomisiin, on tällä hetkellä Suomessa monen työyhteisön arkea. Viime vuosituhannella johdettiin tavalla, jossa työyhteisön ja siellä työskentelevien tunteisiin ei kiinnitetty huomiota juuri lainkaan. Ajatuksen ydin oli, että tunteet eivät kuulu työpaikalle, ja päätöksiä tehdään siten, että tunteita ei sotketa niihin. Tällä vuosituhannella ymmärretään, että ihminen ei pysty tekemään yhtään päätöstä ilman, että hänen omat tunteensa ovat osa päätöksentekoa ohjaavaa pohdintaa.

Nykyään ymmärretään, että ihmisen tunteet vaikuttavat hänen tapaansa ajatella ja toimia ilman, että hän välttämättä tiedostaa tätä seikkaa lainkaan. Tiedetään, että jokainen meistä toimii vahvasti omien tiedostamattomien tunteidensa ohjauksessa. Ja mitä vahvemmin ihminen pyrkii kieltämään tunteensa, sitä voimakkaammin nuo tunteet todellisuudessa tulevat osaksi hänen elämäänsä. Tunteita ei kuitenkaan pidä pelätä, vaan ottaa ne tietoisesti mukaan päätöksentekoon.

Miten sinä johdat? Tunnistatko omat tunteesi? Oletko jo siirtynyt tälle vuosituhannelle?

Annu Palmu toimii johtajuuskouluttajana ja johdon työnohjaajana. Lue myös Palmusta aiemmin julkaistu juttu Eettisyys johtotähtenä. Lisätietoja Palmusta löydät osoitteesta www.hekateconsulting.fi. Palmu on kirjoittanut kirjat Rakasta itseäsi, Basam Books 2014 ja Nokia-vuodet, Atena Kustannus 2009.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)