PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA STUDIO ADESSA | 29.10.2014 | KOLLEGA.FI
Kaksi vuotta täyteen

Aika kuluu hurjaa vauhtia töitä paiskiessa. Viikot vilisevät silmissä ja vuodetkin tuntuvat vaihtuvan entistä nopeammin. Me täällä toimituksessa olemme saavuttaneet yhden virstanpylvään, kun Kollega.fi-verkkolehti täyttää tänä torstaina kunniakkaat kaksi vuotta.

Tämän kahden vuoden aikana artikkeleita ja juttuja on kirjoitettu lehteen jo lähes 300 ja kirjoittajia lehdellä on ollut historiansa aikana yli 30. Valtaosa julkaistuista jutuista on yhä luettavissa ja ne löytyvät arkistoituna lehtemme sivuilta selkeässä aikajärjestyksessä kunkin palstan tai blogin kohdalta. Juhlapäivää vietämme työn merkeissä tavoitteenamme kirjoittaa sinulle entistä kiinnostavampia artikkeleita.

Juhlanumeromme henkilöjutussa esittelemme uskomattoman energisen ja positiivisen Eppu Ylälahden, joka on tehnyt uransa markkinointi- ja mediamaailmassa. Ylälahti on ehtinyt toimia elämänsä aikana tutkijana, uudistajana, myyntipäällikkönä, toimitusjohtajana, seminaaripuhujana ja yrittäjänä, eikä loppua näy. Tätä nykyä hänen päivänsä täyttää yhteiskunnallinen ja vapaaehtoistyö – konsulttityön lisäksi. Eläkkeelle Ylälahti ei suunnittele jäävänsä, vaan aikoo jatkaa työntekoa niin kauan kuin jaksaa.

Tasapainon avaimet -palstalla käsitellään tällä kertaa päämääriä. Päämäärä on sisäinen pyrkimys, joka vaikuttaa kaikkiin suuriin valintoihimme, kertoo Carita Nyberg kolumnissaan. Oman päämäärän tunnistamisella on merkitystä, sillä se ohjaa meitä keskittymään itsellemme tärkeisiin asioihin. Osviittaa omien päämäärien löytymiseen antaa myös juttuun liittyvä erillinen testi, jonka löydät etusivulta.

Vierailija-blogissa kirjoittaa merkkipäivän kunniaksi kaksi juhlavierasta. Ensimmäinen kirjoittaja on kirjailija ja valmentaja Maaretta Tukiainen, joka pohtii kasvun olemusta. Suurimalla osalla meistä on näkemys siitä, mihin asti voimme kasvaa. Tämä näkemys ei ole totuus, vaan sitä voi muuttaa, Tukiainen sanoo. Kasvaa voi juuri siihen mittaan kuin itse uskoo.

Toinen Vierailija-blogin kirjoittaja on business coach ja arvojohtamisen edistäjä Nonna Babitzin, joka käsittelee johtajuuden vastuuta. Esimiehen tehtävänä on saada ihmiset loistamaan ja luoda edellytykset onnistumiselle. Johtajuus ei kuitenkaan ole vain esimiesten yksinoikeus, vaan johtajuus omasta onnistumisesta ja erinomaisuudesta kuulu meille kaikille, Babitzin sanoo kirjoituksessaan.

Armoitettu pakinoitsijamme Eeva Heinonen siirtyy tästä numerosta alkaen kirjoittamaan Sana hallussa -palstalle. Kolumnissaan hän ihmettelee yhteisymmärryksen vaikeutta. Asiat ovat välillä mustavalkoisia, ilman pienintäkään harmaan sävyä, vaikka ihmisten kesken pitäisi pystyä löytämään myös sekä että -näkökulma, Heinonen toteaa.

Viime sunnuntaina päättyi lehtemme kilpailu, jossa kysyimme, miten torjut kaamosväsymystä. Vastaajien mielestä ylivoimaisesti suosituimpia keinoja kaamoksen torjumiseen ovat liikunta, ulkoilu ja vitamiinien nauttiminen. Niiden lisäksi kaamosta lieventävät kynttilöiden polttaminen, hyvä valaistus, kirkasvalolampun käyttö ja ystävien tapaaminen. Kilpailun palkinnon, Saintex Oy:n upeat designheijastimet, voitti Jaana Isoaho-Lesch Helsingistä. Onnea Jaanalle ja kiitokset kaikille osallistujille!

Kaksivuotisjuhlan merkeissä julkistamme uuden kilpailun, jossa kysymme, miten palkitset itseäsi hyvistä työsaavutuksistasi? Kilpailun palkintona on 100 euron arvoinen henkilökohtainen coachingsessio, jonka toteuttaa työhyvinvointiin keskittynyt valmentaja Sini Rantama Hyvinvointiluotsi Oy:stä. Kannattaa osallistua! Kilpailuaikaa on joulukuun ensimmäiselle viikolle asti.

Uudet jutut julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona.
Tilaa uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla.

Menestyksekästä työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)