PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA STUDIO ADESSA | 17.9.2014 | KOLLEGA.FI
Käyttäydytään ihmisiksi

Jokainen meistä tuntee varmasti jonkun, jota on työpaikkakiusattu ja ovatpa jotkut meistä joutuneet itsekin kiusaamisen kohteeksi. Tilastojen mukaan päivittäistä kiusaamista kokee yli 100 000 palkansaajaa työssään, mikä on valtava määrä. Kiusaaminen aiheuttaa paljon tuskaa, eripuraa ja sairauslomapäiviä, eikä sitä tulisi suvaita missään olosuhteissa. Hyvissä työpaikoissa ihmistä kunnioitetaan ja niissä vallitsee kiusaamisen suhteen nollatoleranssi. Jokainen voi kulkea silmät ja korvat auki ja puuttua epäasialliseen käytökseen.

Kiusaamisen taustalta löytyy useimmiten rooliristiriitoja, taitamatonta johtamista, epäselviä tehtävänkuvia, kilpailua, epävarmuutta ja kateutta, kertoo Työterveyslaitoksella työskentelevä johtava asiantuntija Maarit Vartia lehtemme pääjutussa. Kiusaaminen voi jatkua Vartian mukaan pitkään, ennen kuin ihminen edes havahtuu siihen, koska tilanne on niin epäuskottava. Kiusatun kannattaa viedä asia eteenpäin esimiehelle ja tehdä siitä ilmoitus, sillä Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa selvittämään asian.

Luottamus ja inhimillinen johtaminen ovat asioita, jotka tekevät työpaikasta hyvän. Näitä aiheita käsittelee uuden Johtajuuden ytimessä -palstan kirjoittaja Annu Palmu. Luottamuksen väheneminen organisaatiossa vahingoittaa Palmun mukaan laatua, tuottavuutta ja luovuutta. Kolumnissaan Palmu peräänkuuluttaakin rohkeutta katsoa asioita uudesta näkökulmasta.

Coaching-palstalla puhutaan rutiinien luomisesta. Kolumnissaan Sandy Talarmo kertoo, miten rutiinit vähentävät stressiä. Rutiineja ei kannata väheksyä, sillä ne antavat päivälle tietyt raamit ja rytmin ja vapauttavat aikaa olennaiseen.

Työelämän psykologiaa -palstalla kirjoittaa tällä kertaa Annamari Heikkilä, joka ihmettelee työn intohimohypetystä. Vaikka joka paikassa toitotetaan, miten työn pitäisi olla intohimo, Heikkilä kyseenalaistaa moiset vaatimukset ja toteaa, että työhyvinvointia voi kokea ilman intohimoakin.

Hyvinvointi-blogissa käsitellään viisasta kapinallisuutta. Sopivasti kapinallinen uskaltaa jättää taakseen sen, mikä ei enää palvele ja seistä itselleen merkityksellisten asioiden takana, Pirkko Tavaila kirjoittaa. Viisas kapinallisuus muuttaa maailmaa, mutta tekee sen järjellä ja sydämellä.

Olethan muistanut osallistua kilpailuumme, jossa kysymme, hoidatko työasioita myös iltaisin ja viikonloppuisin, ja kuinka paljon käytät siihen aikaa. Vastaamalla osallistut arvontaan, jonka palkintona on WSOY:n kustantama Rhonda Byrnen uusin kirja The Secret – Sankari. Vastausaikaa 28.9. saakka.

Seuraavat jutut julkaisemme jälleen kahden viikon kuluttua lokakuun ensimmäisenä päivänä. Tilaa uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla.

Asiallista työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)