COACHING

Mainos
TEKSTI SINI RANTAMA KUVAT MARJA KASANEN JA SINI RANTAMA | 20.8.2014 | KOLLEGA.FI
Oletko pohdiskelija vai toimija?

Onko työpöydälläsi useampi hoidettava asia odottamassa ”sopivaa hetkeä”? Tuntuuko siltä, että teet hommia koko ajan, mutta asiat eivät edisty toivomallasi tavalla? Tervetuloa joukkoon! Coachatessani itseäni ja muita, tämä aihe tuntuu olevan yksi suosituimmista.

Sini Rantama on työhyvinvointiin keskittynyt valmentaja.
Sini Rantama on työhyvinvointiin erikoistunut valmentaja.

Coaching auttaa näkemään asian eri näkökulmista: onko kyse todellisesta vai kuvitteellisesta – vain oman mielen aikaansaamasta – haasteesta. Usein kyse on jälkimmäisestä. Asetamme itsellemme liian kovat vaatimukset sen suhteen, mitä asioita pitäisi saada aikaiseksi missäkin ajassa. Vaikka itseluottamuksemme ei muuten olisi edes huippuluokkaa, kuvittelemme olevamme ajankäytön osalta supersankareita, jotka pystyvät viemään asioita eteenpäin taukoamatta vuorokaudet ympäri. Deadlinen lähestyessä havahdumme omaan riittämättömyyteemme, ja kiirehän siitä sitten syntyy.

Kun tähän vielä yhdistää valmiiksi saaduista asioista seuraavaan tehtävään säntäämisen, arki saattaa tuntua yhdeltä suurelta suorittamiselta. Unohdamme ladata voimavarojamme nauttimalla aikaansaannoksistamme. Jokaisen valmiin tehtävän jälkeen ei tietenkään tarvitse kakkukahvitella, mutta jo pienikin sisäinen ”hyvä minä!” -olalletaputus nostaa energiatasoa huomattavasti. Jollekin toimii esimerkiksi tehtävälista, josta hoidettujen asioiden yliviivaaminen tekee päivän pienetkin aikaansaannokset itselle näkyviksi.

Erilaiset tyylit kohtaavat

Moni meistä varmasti tuntee lähipiiristään jonkun, joka aina vastaa sähköposteihin välittömästi ja tuntuu muutenkin ehtivän hoitaa paljon enemmän asioita kuin me muut. Mistä nämä ihailtavat energiapakkaukset oikein ammentavat tuottavuutensa? Osaltaan kyse voi olla synnynnäisistä temperamenttieroista – toiset nyt vain sattuvat olemaan enemmän pohdiskelijoita ja toiset taas toimijoita. Siinä missä joku vasta miettii, miten jonkun tehtävän aloittaisi, toinen on jo kovaa vauhtia tekemässä asiaa – ja miettii vasta jälkikäteen. Ja korjaa nopeasta tahdista mahdollisesti aiheutuneet huolimattomuusvirheet myöhemmin.

Kummankaan tavoissa ei ole mitään väärää. Ensin mainitun osalta asia muodostuu ongelmaksi vasta sitten, jos asioiden etukäteisanalysointi ja liiallinen suunnittelu johtaa stressaantumiseen. Taustalla saattaa olla pelko epäonnistumisesta, jolloin ei uskalleta päästää asioita käsistä. Silloin on hyvä kysyä itseltä esimerkiksi: ”Miten paljon paremmin asia tulee hoidettua, jos mietin asiaa vielä kauemmin?” tai ”Mitä kauheaa voisi tapahtua, jos homma ei mene ihan niin kuin toivoisin?” Useinkaan mitään peruuttamatonta ei onneksi tapahdu. Pikkuhiljaa oma sisäinen pilkunviilaaja alkaa antaa tilaa rennommalle otteelle.

Arvostavaa yhteistyötä

Toimintatavoiltaan nopeampitahtisemman voi välillä olla vaikea ymmärtää toisen rauhallista tahtia. Toiminta saattaa ulospäin näyttää hitaalta, koska vilkas ja moniulotteinen ajatustyö ei näy heti tekemisenä. Toisaalta alun pohdiskelu saattaa edesauttaa asian nopeaakin loppuunsaattamista – kunhan toimeen vihdoin tartutaan.

Jos työyhteisössä on tahdiltaan hyvin erityyppisiä henkilöitä, hyvä kommunikointi on tärkeää. Monet turhautumiset ja väärinkäsitykset vältetään ottamalla asia avoimesti esiin. Tämä edellyttää erilaisuuden arvostamista. Sekä nopeampi- että rauhallisempitahtinen voivat oppia jotain toisiltaan. Jos ei muuta, niin ainakin kärsivällisyyden kasvattamista ja toisen erilaisuuden kunnioittamista.

Työssä tarvitaan tekemistä

Kotioloissa asioiden mielessä pyörittely ja tekemisten lykkääminen ei välttämättä aiheuta niin paljon stressiä kuin työpaikalla. Työelämässä nopeatahtisuus yhdistetään usein tehokkuuteen: koska töissä on tarkoitus saada asioita oikeasti aikaiseksi, pelkkä suunnittelu ei yleensä vielä riitä, vaan tarvitaan tekemistä.

Hyvä uutinen pohdiskelijalle, joka haluaisi pysyä nopeatempoisessa tahdissa mukana, on se, että vaikka temperamentti on pysyvä taipumus, omaa käyttäytymistä on mahdollista muokata. Se vain vaatii kovaa harjoittelua, koska omista vanhoista tavoista poisoppiminen ei tapahdu hetkessä. Palkintona harjoittelusta seuraa kuitenkin stressittömämpi tulevaisuus, joten muutos kannattaa.

Ensi kerralla kun huomaat työtahtisi hidastuvan liiallisen analysoinnin tai viilaamisen takia, päätä, ettet välitä lopputuloksen laadusta niin paljon kuin yleensä. Tai jos pähkäilet eri vaihtoehtojen välillä, kokeile sitä, joka tuntuu juuri sillä hetkellä paremmalta. Pyri luottamaan intuitioosi ja lähde rohkeasti viemään asiaa eteenpäin. Kun työn edetessä tulee eteen uusia valintoja, toista sama kuvio.

Olet harjoittelussa jo pitkällä, kun alat helpommin tiedostaa ne tilanteet, joissa käytät turhaa aikaa ja energiaa perinpohjaiseen pohdiskeluun. Tiedostamisesta on enää pieni matka uuden toimintatavan kokeiluun. Muutokset on hyvä tehdä niin pienin askelin, jotta yhteys omaan itseen säilyy.

Tarkoituksena ei ole muuttua muuksi kuin on, vaan ainoastaan vähentää mahdollista työstressiä oppimalla uusia tapoja toimia. Ja irtautua oman mielen luomasta supersankari-ajattelusta, koska meillä kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa. Töiden tekemisen lisäksi on hyvä joskus vain olla ja pohdiskella vaikka sitä, mitkä asiat elämässä ovat itselle kaikista tärkeimpiä. Ja myös tehdä niitä, eikä aina vain suunnitella ryhtymistä…

Lisätietoja Sini Rantamasta ja työhyvinvointivalmennuksista löydät osoitteesta www.hyvinvointiluotsi.fi. Lue myös Rantamasta aiemmin kirjoitettu juttu Varatuomarista valmentajaksi.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa.

  1. Sini kommentoi 22.8.2014 klo 22.12
    Kiitos hienosta kommentistasi Minna! Monissa asioissa myös "täydellisyys" on itse määriteltyä, joten senkin puolesta rennomman asenteen harjoittelu kannattaa. Kuten myös oppia tunnistamaan omat rajansa ja hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on.
  2. Minna kommentoi 21.8.2014 klo 23.45
    Lukemisen arvoinen artikkeli. Samaan lopputulokseen voi päästä monella eri tyylillä, pääasia että homma kulkee eteenpäin ja tulosta syntyy. Turha stressi pois ja rohkeaa tarttumista uusiin asioihin. Mitään kauheaahan ei useinkaan lopulta oikein voi tapahtua ja kaikki on kovin suhteellista. Pikkuasioita ei kannata ainakaan etukäteen murehtia ja stressata eikä jälkikäteenkään ihan kaikkea ruotia. Sananlaskuistakin löydämme talonpoikaisjärkeen käyvät ohjeet: "Jokainen taaplaa tyylillään", "Rohkea rokan syö", "Kaatuu niitä valtamerilaivojakin". Uskon että monet lukot syntyvät liiallisesta täydellisyyden tavoittelusta, mikä tuntuu olevan varsinkin naisilla nykyään jo melkein kansantauti

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)