PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA STUDIO ADESSA | 21.5.2014 | KOLLEGA.FI
Käytä päätäsi

Nykyajan työnteko näyttää välillä päättömältä menolta, kun deadlinet painavat päälle ja asioita tohistaan valtavalla vauhdilla. Paniikissa häviävät niin tärkeät paperit kuin loputkin järkevät ajatukset, emmekä edes huomaa, mitä olemme tekemässä. Kiireen keskellä onkin fiksuinta pysähtyä ja ottaa aikalisä. Kun rauhoittuu, pystyy jälleen keskittymään ja tekemään oleelliset asiat.

Keskittymis- ja muistitaidot ovat tärkeimpiä mielentaitoja, joita työelämässä nykyään tarvitaan. Näitä taitoja käsitellään lehtemme pääjutussa, jossa aivovalmennuksen pioneeri Reidar Wasenius kertoo mielentaidoista ja niiden kehittämisestä. Aivoja treenaamalla ihminen oppii käyttämään mieltään taitavammin, ja ehkäisee samalla kaavoihin kangistumista ja omiin ympyröihin jämähtämistä.

Aiheeseen liittyen olemme myös testanneet Reidar Waseniuksen Briim Aivobic 2 -cd-levyn. Arvio löytyy Kollega.fi-testaa -palstalla.

Hyvinvointi-blogissa pohditaan menestyksen monimuotoisuutta. Menestys on uskoa siihen, että ansaitsee kaiken hyvän, ihan vain, koska on olemassa Pirkko Tavaila kirjoittaa kolumnissaan. Hän kehottaa kiinnittämään huomiota valintoihin, sillä ne vievät meitä eteenpäin menestyksen tiellä.

Elämä järjestykseen -palstalla pohditaan työn jälkeä, tai oikeammin, jääkö nykytyöstä enää mitään jälkeä. Eeva Heinonen maalaa kolumnissaan kuvaa maailmasta, jossa kaikki on siirtynyt bittiavaruuteen.

Coaching-palstalla käsitellään itsensä coachaamista. Omia uskomuksiaan, ajatuksiaan ja tapojaan kannattaa välillä ravistella, kirjoittaa Kaija Pitkäniemi. Tämän kolumnin myötä Pitkämäki jättää jäähyväiset palstalle, jota on ollut kirjoittamassa lehden alusta asti. Kiitän Kaijaa hyvistä ja mielenkiintoisista kirjoituksista, joista moni meistä on saanut ajattelemisen aihetta.

Sunnuntaina päättyi lehtemme kilpailu, jossa kysyimme, mistä lehtemme jutuista pidit eniten. Suosituimpana juttuna pidettiin Arkkityypeistä oivalluksia -juttusarjaa, toiseksi tuli Tavoitteena hyvä elämä -juttu. Kilpailun palkinnon Pekka Hämäläisen Elämisen vimma ja syvä ilo -kirjan voitti Susa Koponen Lahdesta. Onnea Susalle ja kiitokset kaikille osallistujille!

Uusi kilpailu käynnistyy saman tien. Tällä kertaa kysymme, miten aiot rentoutua kesälomalla? Vastaamalla voit voittaa Reidar Waseniuksen Briim aivobic 2 -cd-levyn, jonka avulla voi treenata aivojaan ja kehittää keskittymiskykyään. Vastausaikaa on 15.6. asti.

Uudet jutut ilmestyvät jälleen kahden viikon kuluttua keskiviikkona. Tilaa uutiskirjeemme pysyäksesi ajan tasalla.

Järkevää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

 

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)