COACHING

Mainos
TEKSTI KAIJA PITKÄNIEMI KUVA RITVA IKONEN | 21.5.2014 | KOLLEGA.FI
Arjen coachaaminen

Coachaus ei ole vain koulutettujen ammatticoachien tai esimiesten laji. Kuka tahansa voi oppia coachaamaan ja moni tekeekin sitä ehkä tietämättään. Toisille on luontaista välittää muista ja osoittaa se ilman mitään ismejä. Kysymys on kyvystä esittää herättäviä kysymyksiä ja taidosta kuunnella, mitä niihin vastataan. Hyvät kommunikointitaidot ovat siis avainasemassa.

Kaija Pitkäniemi on business coach.
Kaija Pitkäniemi on business coach.

Jokainen voi coachata itsekin itseään. Hyvä puoli on se, että sitä voi tehdä milloin ja missä vain. Huono puoli on se, että siinä voi päästää itsensä liian helpolla ja kysyä itseltään vain sellaisia kysymyksiä, joihin mukava vastata. Jos tätä taitoa haluaa harjoitella, voi aika ajoin kysyä itseltään ravistelevan herätteleviä kysymyksiä, kuten esimerkiksi: Kuinka suuri osa ajatuksistani ja teoistani määräytyy sen perusteella, mitä toiset minusta ajattelevat? Olenko todella oma itseni vai näyttelenkö osaa, jonka toinen henkilö on minua varten kirjoittanut, koska kaipaan hänen hyväksymistään? Mikä uskomus on tämän ajatuksen taustalla? Mitä tapahtuisi, jos riisuisin kaikki naamiot pois? Mikä pelko estää minua toimimasta? Jos kaikki on mahdollista, niin mitä minä ihan oikeasti haluan? Millaista on minun hyvä elämäni? Tai mikä on elämisen arvoista?

Koska maailma muuttuu kovaa vauhtia, on syytä säännöllisin väliajoin kyseenalaistaa omia uskomuksiaan, ajatuksiaan ja tapojaan. Se, mikä puoli vuotta sitten piti paikkansa, ei välttämättä enää päde. Tarkastele, mitä päässäsi liikkuu ja mitä elämässäsi on – vieläkö ne pitävät paikkansa? Sopivatko ne tähän hetkeen? Vai tulisiko jotain muuttaa? Olisiko syytä tarkistaa ajatustaan ja asennettaan? On niin kovin helppoa ajautua totuttuihin kaavoihin. Se on tuttua ja turvallista.

Toinen ihminen on aina peili. Siksi toinen yleensä osaa kysyä meiltä kysymyksiä, joita emme itse osaa tai halua itseltämme kysyä. Toisen ihmisen coachaaminen on käytännössä välittämistä. Mitä sinulle kuuluu? Miltä sinusta tuntuu? Voinko olla jotenkin avuksi? Palautetaidot liittyvät vahvasti arjen coachaamiseen. Niitä ovat esimerkiksi toisen kiittäminen, kannustaminen tai olalle taputus. Hyvin hoidettu! Kiitos, kun autoit minua! Kyllä sinä pärjäät! Välittäminen on pieniä eleitä ja toisen huomioimista. Onpa sinulla kaunis pusero! Pienikin kommentti saattaa pelastaa toisen päivän tai nostaa hänen mielialaansa. Riittää, että sanoo jotain nättiä, kun huomioi toisen.

Kannustan sinua haastamaan itseäsi, kysymään itseltäsi kysymyksiä, joihin ei olekaan helppo vastata sekä kannustamaan muita osoittamalla välittämistä.

Tämä on 19. ja tällä erää viimeinen kirjoitukseni Kollega.fi-verkkolehteen, jossa olen saanut olla mukana alusta lähtien. Kiitos päätoimittaja-Marjalle, kanssakirjoittajille ja kaikille lukijoille! Toivotan iloa ja kohottavaa kannustusta jokaisen arkeen!

Lisätietoa Kaija Pitkäniemiestä ja coachingista löydät osoitteesta www.intuitivo.fi.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)