Joskus syksyllä vierailimme naapurissa ja tuskailin hänelle syyslehtien haravointia. Naapurimme sanoi minulle osuvasti, että eiväthän maassa olevat syksyn lehdet ole mitään roskia. Kotiin mennessäni katsoin uusin silmin värikkäitä lehtiä, jotka täyttivät kulkureitit, nurmikot ja aidanpäälliset. Osa oli haravoituina kasoina ympäri pihaa. Miten kauniita ne olivatkaan. Niiden tehtävä oli suoritettu ja puut valmistautuivat talven tuloon. Ne tuoksuivat hyvältä, ne lannoittavat maata ja pensaitten juuria. Haravoiminen on ihan mukavaa ja siisteys kivaa, mutta ei lehtiä silti tarvitse ihan kokonaan hävittää.

Sama pätee kaikkeen keskeneräisyyteen. Aina on jokin asia kesken kotona, sisällä tai pihalla niin kuin elämässä yleensäkin. Se on elämän idea. Olisi hyvä oppia nauttimaan näkemistään keskeneräisistä asioista, kuten vaikkapa lehtikasoista, puukasoista, rakennusprojekteista, talonmaalauksesta, keskeneräisistä puutarhoista ja käsitöistä. Eikö ole ihanaa katsoa, kun joku aloittanut jotain ja siitä se sitten pikkuhiljaa valmistuu.
Jos on esimerkiksi juuri muuttanut uuteen asuntoon, kannattaisi nauttia näkemästään keskeneräisyydestä, koska sitten, kun kaikki on valmista, on taas jokin muu asia kesken. Aina on jotain kesken. Ei tästä elämästä valmista tule.
Tietenkin myös asioiden valmistumisesta saa suurta mielihyvää ja tyydytystä. On hyvä saada asioita tehdyksi, mutta aloitetut keskeneräiset asiat ovat kauniita katsella kuten lehtikasat – jotka voivat olla pihan koristuksia. Jos ne nyt sattuivat jäämään lumen alle, niin siellä ne keväällä uskollisesti odottavat. Yhtä lailla sekainen varasto jaksaa odottaa, että joku joskus, viimeistään seuraavan muuton yhteydessä, tulee sitä järjestämään.
Usein kuultu lause on, että sitten, kun saan tuon ja tuon valmiiksi ja tuon ja tuon tehtyä. No entä sitten?
Jos oppisi nauttimaan kaikesta juuri sellaisena, kun se kussakin vaiheessa on. Kaikki lopulta valmistuu rauhassa omalla ajallaan, nautinnollisesti. Ei tästä ihan valmista kuitenkaan tule.
Ja joskus vaan yksinkertaisesti on niin paljon tärkeämpääkin tekemistä…

Kirjoittaja Reija Skurnik on vyöhyketerapeutti ja diplomihomeopaatti. Lisätietoja www.skurnik.fi
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/