Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Kun laittaa kaksi paperia päällekkäin, syntyy kasa, olkoonkin, että aluksi hyvin pieni. Niillä on kuitenkin taipumus kasvaa.

Elämässä ei ole turhia taukoja, eikä niitä näytä olevan työelämässäkään. Jos ei ryhdy aktiivisesti pitämään kasojaan kurissa, vaan olettaa niiden hoituvan paremmalla ajalla, käy yleensä päinvastoin. Mikään ei hoidu, vaan kasat lisääntyvät. Ne kasvavat yönpimeydessä ja aamun hämärissä, ne hakeutuvat toisensa lomaan ja alkavat iloisesti sekoittua keskenään. Ne hamuavat toistensa seuraan, ylle, alle ja päälle kunnes ovat muodostaneet kasan lisäksi röykkiön, röykkiön viereen keon ja ympärille suloisia pieniä alkavia kasakeräytymiä.

Kasat pitävät toistensa seurasta. Kun ne löytävät yhden, ne nopeasti kasvattavat sinne kokonaisen yhdyskunnan. Eikä vain paperikasoja vaan myös kaikenlaista muuta pikkutarviketta, klemmareita, irrotettuja niittejä, muistilappuja ja mainoskyniä, korostustusseja, teippirullia ja pientä toimistosälää kuten asiakkailta tulleita pikkulahjoja, tavarantoimittajien mainoskrääsää, silmälasien puhdistuspyyhkeitä, korjausteippiä ja mitä tahansa työpaikoilla liikkuvaa purkkapaketista lounasseteleihin. Niin, siitä syntyy kasayhdyskunta.

Kiirettä voi syyttää – se toimii aina. Kiire on oiva elatusalusta kasoille ja muullekin sotkulle elämässä. Mutta jos kasoista haluaa päästä eroon, joutuu ottamaan erätauon. Paperikasat ovat hitaita raivattavia siksi, että jokaista paperia pitää hieman silmäillä, jotta tietää, mistä kasasta se on alun perin lähtenyt. Joskushan käy niin iloisesti, että alun perin hoidettavien kasaan kuulunut paperi on ajan myötä ikään kuin hoitunut itsestään ja siirtynyt siis joko mapitettavien tai tuhottavien kasaan, mutta kovin usein niin mukavasti ei ole käynyt. Siksi on syytä katsastaa, mikä on paperin ja sen edustaman asian tilanne tällä hetkellä. Ja tästä syystä kasojen purkamiseen menee aikaa. Ja sen ajan voisi tietysti käyttää mukavamminkin.

Miksi oikeastaan piitata koko kasoista? Jos on kehittynyt paperiröykkiöiden hallitsija, voi hyvinkin antaa kasojen elää omaa elämäänsä. Minulla oli yksi tällainen työkaveri aikoinaan. Hänellä kasat alkoivat siitä, mistä työpöytäkin ja noin 30 senttimetriä korkeana muodostelmana ne hallitsivat pöytätilaa kunnes valuivat pöydän toisessa päässä kohti lattiaa, josta ilmeisesti päätyivät roskakoriin. Tämä ei mitenkään työkaveriani häirinnyt, jos jotain paperia kysyttiin, hän vain mietiskeli hetken, – odotas, näin sen ajelehtivan viime viikolla tuohon suuntaan, hetkinen. Sitten hän ojensi kätensä röykkiön sisään ja veti kaivatun paperin esiin. Ihailtava suoritus. Kadehdin!

Mutta minä joudun taistelemaan kasojeni kanssa, koska en ole yhtä taitava. Kasat nimittäin vievät energiaamme. Ne syyllistävät, pahalaiset, sillä ne huutavat kaiken aikaa tekemään jotain. Ne vaativat meitä muistamaan, huolehtimaan, tekemään luonnoksen, ehdotuksen, hoitamaan loppuun, viimeistelemään milloin mitäkin, mitä työn alla on ollut. Niiden päällä leijuu syytöksiä, näkymättömiä kellonaikoja, päivämääriä, ammoin menneitä vuosilukuja ja niihin kietoutuu katteettomia lupauksia, hyviä aikomuksia, asioita, joita ajattelimme tekevämme, muttemme sitten kuitenkaan koskaan ehtineet. Kasoihin on säilötty paljon elämää, joka oli aiottu elää, mutta joka ei koskaan toteutunut.

Eeva Heinonen on professional organizer eli ammattijärjestäjä, ja hän toimii Suomen ammattijärjestäjien puheenjohtajana. Heinonen kouluttaa kansalaisopistoissa aiheesta, mutta työskentelee asiantuntijatehtävissä palvelualalla. Lisätietoja ammattijärjestäjistä www.ammattijarjestajat.fi.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.