Usein työpäivän päätteeksi todella tietää tehneensä töitä. Miten sitten on mahdollista, että samaan aikaan on kuitenkin sellainen olo, ettei ole saanut juuri mitään aikaiseksi?

Tämä voi johtua siitä, että aika on epä-huomiossa vierähtänyt vähemmän tärkeisiin asioihin. Illalla saattaa olla vaikea edes muistaa, mitä kaikkea on päivän aikana touhunnut. Merkitykselliset asiat ovat jääneet jonkin muun jalkoihin.
Aina ei ole mahdollista valita työtahtiaan, työtehtäviään tai tehtäviensä järjestystä. Sen vuoksi on sitäkin tärkeämpää tehdä niin silloin, kun se on mahdollista. Se, että koemme olevamme tilanteen tasalla ja vaikutamme asioihin, on oleellinen osa hyvinvointiamme.
Kuinka varmistat, että keskityt päivän aikana oikeisiin asioihin?
Selvitä asioiden tärkeysjärjestys
Jos kaikki asiat ovat samalla viivalla, onko mikään todella tärkeää? Asioilla on aina jonkinlainen tärkeysjärjestys. Joillain asioilla on aikaraja, jotkut asiat ovat merkityksellisempiä kuin toiset ja jotkut asiat täytyy tehdä ennen kuin voi siirtyä seuraaviin vaiheisiin.
Pienikin aamuinen suunnitteluhetki voi selkeyttää päivää merkittävästi etenkin silloin, kun tekemistä on paljon. Yksi tapa on kirjoittaa jokainen tiedossa oleva tehtävä omalle pienelle lapulleen. Nyt voit järjestää tehtävät tärkeysjärjestykseen ja tiedät, mistä aloitat. Jos tilanne muuttuu päivän aikana, voit järjestää laput uudelleen. Kokonaiskuva päivästä on edessäsi koko ajan.
Kun haluat saada asioita aikaiseksi, keskity tärkeään ja päästä irti vähemmän tärkeästä. Jokaista impulssiaan ei tarvitse seurata, vaan voit päättää, että käytät tietyn ajan jonkin tietyn tehtävän tekemiseen, etkä vastaa silloin postilaatikkoon kilahtavaan viestiin, lähde hakemaan kahvia tai toimittamaan muita asioita.
Selvitä käytettävissä oleva aika
Kun asioiden tärkeysjärjestys on selvä, jaetaan käytettävissä oleva aika työtehtävien kesken. Kuinka paljon kuhunkin tehtävään on järkevää laittaa aikaa ja voimavaroja? Kaikkia tehtäviä ei tarvitse tehdä yhtä hyvin, eli todella hyvin. Tärkeät tehtävät saavat tämän kunnian ja muut voi hoitaa riittävän hyvin. Joidenkin tehtävien osalta riittää, että ne on tehty. Tunnistatko omista työtehtävistäsi näitä sävyeroja?
Merkitse jokaiseen tarralappuun arviosi ajasta, joka tehtävän hoitamiseen kuluu. Tulet parissa päivässä tietoisemmaksi siitä, kuinka realistisesti arvioit tehtäviin kuluvaa aikaa. Monet meistä ovat aikaoptimisteja. Uskomme, että moniin tehtäviin kuluu vähemmän aikaa kuin niihin todellisuudessa menee. Tämä kasaa kiirettä ja stressiä erityisesti loppupäivään.
Tunnista vireystasosi
Oletko aamuihminen vai iltaihminen? Mihin aikaan päivästä olet parhaimmillasi? Tunnistatko, kuinka vireystasosi vaihtelee myös päivän kuluessa? Tätä kannattaa hyödyntää päivän kulkua suunnitellessa aina, kun se on mahdollista.
Ihannetilanteessa teet eniten keskittymistä vaativat tehtävät silloin, kun olet parhaimmillasi. Ajatus virtaa, ja saat enemmän aikaan vähemmällä vaivalla. Kun tunnet vireystasosi laskevan, siirryt rutiinihommiin tai hetkeksi kokonaan pois työsi ääreltä.
Tunnustele omaa vireystasoasi päivän mittaan. Millaisilla asioilla vaikutat vireystasoosi niin, että voit hyvin ja tekeminen säilyy mahdollisimman mielekkäänä? Mitä teet, kun huomaat vireystasosi laskevan?
Voi hyvin
Tarralappuihin olisi hyvä merkitä myös sellaisia tehtäviä kuin tauko, jaloittelu, venyttely, veden juominen, virkistävä välipala – mitä kulloinkin koet tarvitsevasi.
1. Selvitä tärkeysjärjestys
2. Selvitä käytettävissä
oleva aika
3. Tunnista vireystasosi
On viisautta olla läsnä tässä hetkessä, suunnitella asioita tarpeen mukaan, pitää huoli omasta hyvinvoinnistaan ja keskittyä tärkeimpiin tehtäviin silloin, kun kokee olevansa parhaimmillaan. Jos ei pysty paljoa vaikuttamaan työhönsä tai työtapoihinsa, kannattaa kuitenkin listata ne asiat, joihin voi vaikuttaa ja keskittyä niihin. Elämä on enemmän kuin kaikki tai ei mitään.

Lisätietoja kirjoittajasta ja valmennuksesta löydät osoitteesta: www.sandytalarmo.fi. Katso myös Talarmosta aiemmin julkaistu juttu Valmentaminen unelma-ammattina.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/
Tätä artikkelia on kommentoitu yhden kerran.
- Hyviä vinkkejä! Itse olen pitänyt parin viikon ajan To Do -listan lisäksi Have Done -listaa, jonka avulla todistin itselleni, että teen kyllä vaikka mitä vaikka välillä aika tuntuu valuvan hukkaan.