Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Tätä mietittiin Suomen ammattijärjestäjien ensimmäisessä teemapäivässä Helsingissä 11.1.2014. Mitä enemmän aiheesta puhutaan, sen parempi. Aivan liian kauan olemme olleet sokeita kaikenlaisten paljouksien määrittämälle elämäntilanteellemme, joka on täynnä kamppailua.

Todellakin, jokaisella on jonkinlainen paljousongelma: Yksi säästää lehden lukeakseen sen kunnolla ”paremmalla” ajalla. Toinen säästää pieneksi jääneet vaatteet, koska ajattelee joskus taas mahtuvansa niihin. Kolmas varastoi kaikki vanhat käsityötarvikkeet, koska niistähän voi vielä tehdä jotain. Neljäs säästää teatteriliput ja konserttiohjelmat, koska muutenhan saattaisi unohtaa mitä kaikkea on tullut nähtyä ja kuultua. Viides kerää tyhjiä laatikoita, käytettyjä kirjekuoria ja kuplamuovia.

Mutta uusi lehti tulee joka päivä ihan itsestään, pieneksi jääneet vaatteet kutistuvat entisestään, uusi sesonki tuo entistä ihanammat mallit ja värit, uudet kulttuuririennot kutsuvat ja pakkausmateriaalit sen kun paranevat.

Ennemmin tai myöhemmin jokaisella on vastassaan kokonainen itseaiheutettu vuori kolmiulotteista materiaalia. Vuori kasvaa kasvamistaan, koska ensi alkuun sitä ei edes mielletä huonoksi asiaksi, vaan vain ihanaksi varastoksi, josta sateisena sunnuntaina tai kesämökille rahdattuna voi ammentaa kivaa tekemistä. Vähitellen sen todellinen luonto paljastuu: se on pahasti tiellä, se stressaa ja torpedoi monta muuta asiaa – erityisesti vieraiden kutsumisen. Se sisältää tavaraa, mutta ennen kaikkea se sisältää tunteita: toiveita, odotuksia, uskomuksia, vaatimuksia, häpeää ja riittämättömyyden tunnetta.

Lehden säästäjä näkee vuorensa tiedon ja auktoriteetin tuojana, kutistuvien vaatekappaleiden ihmettelijä haaveilee pienten kokojen tuomasta itseluottamuksesta, käsistään kätevä uhkuu luovaa osaamista ja tyhjät laatikot tuovat varustautujalle tukea ja turvaa. Kun vuori lopulta alkaa kaatua päälle, on sen omistaja pahassa pulassa – tarkoitan pahassa paljoudessa. Ja koska tällaisen paljouden tuomasta ahdingosta saatikka sen selättämisestä ei ole tietoa, ei kukaan tiedosta että seinän takana on toinen samanmoinen, joka omalla tontillaan säästää, haalii ja ahdistuu. Aika moni suomalainen saa sydänkohtauksen, jos ovikello illalla yhtäkkiä soi ja internetongelmainen naapuri kysyy saisiko hetken käyttää tietokonetta. Omaan umpeen kasvaneeseen kotiin ei voi päästää ketään vierasta. Onneksi melkein jokaisella on nykyisin tähän hätään tabletti tai kannettava, jonka voi antaa lainaksi ja käännyttää naapurin pois kynnykseltä todistamasta asunnon rehevöitymistä.

Kuinka paljon on tarpeeksi on tietenkin pelkkä retorinen kysymys, eikä kenellekään voi tarjota valmista lautasmallia henkilökohtaista tavaramäärää varten. Emme tiedä, mitkä esineet edustavat tavaroiden valkuaisaineita ja aminohappoja. Emme tiedä, missä tavarakategorioissa piilevät vitamiinit ja mineraalit, joita ilman emme tule toimeen. Emme pysty sanomaan, monellako kirjalla saat täyttää asuntosi tai että neljä astiastoa on ehdoton maksimi. Jokainen saa määritellä oman tavaratasapainonsa. Tärkeintä on oppia ymmärtämään, että vuorten varjoissa moni muu alue jää kasvamatta ja kukoistamatta – tavarat eivät nimittäin kuuntele, eivät pidä kädestä kiinni eivätkä halaa.

Lisätietoja  kirjoittajasta www.anneluoma.nl ja ammattijärjestäjistä www.ammattijarjestajat.fi.