Yhteistyö oli kestänyt monta vuotta. Esitteet, vuosikertomukset ja henkilökunnan lehti olivat ilmestyneet aikataulussa, vaikka mutkia olikin matkalla.
Hannes oli pikkutarkka ja huolellinen valmistelija, joka käsitteli aineiston valmiiksi taittajalle. Tämä ei vaan tuntenut anteeksi-sanaa, eikä ottanut opikseen virheistään.

Kun taittaja oli käyttänyt täysin väärää värimaailmaa julkaisussa ja Hannes huomautti siitä, taittaja sanoi oho ja lupasi korjata asian.
Jos Hannes huomautti jostain yksityiskohdasta, joka taittajalta oli jäänyt huomaamatta, se oikaistiin, mutta mitään selitystä erheistä ei tullut.
Kerran oli täydellinen kahden päivän hiljaisuus, eikä vedoksia kuulunut. Kun Hannes soitti taittajalle, tämä sanoi, että on ollut kiireitä muitten töitten kanssa. Etkö voinut ilmoittaa? En ehtinyt.
Hannes tutki ja tarkkaili, eikä uskaltanut jättää mitään taittajan varaan. Hän varmisti, että aikataulu pitää. Hän teki ylimääräisiä tunteja, jotta jälki täytti korkeat vaatimukset.
Jos Hannes huomautti taittajalle huolimattomuudesta, tämä käski valittamaan esimiehelle. Esimies puolusteli taittajan työtä ja käänsi asian asiakkaan ongelmaksi.
Lopulta Hanneksen mitta tuli täyteen. Hän ilmoitti, että yhteistyö päättyy ja uusi taittaja alkaa tehdä esitteitä, vuosikertomuksia ja henkilökunnan lehteä.
Seurasi täydellinen hiljaisuus.
Ei tullut kiitosta monen vuoden yhteistyöstä, ei hyvää jatkoa -toivotuksia. Ei mitään.
Mutta Hannes ei ollut hiljaa. Hän kertoi tarinaa eteenpäin. Voi olla, että taittajan työt loppuvat vähitellen, kun asiakkaat kaikkoavat. Näinä aikoina punnitaan hyvät käytöstavat.

Voit lukea lisää kirjoittajasta ja suomen kielestä verkkolehdestä www.kielikukkanen.fi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/