Vuosi on päässyt jo täyteen vauhtiin ja lomien jälkeen on ollut mukava päästä käsiksi uusiin haasteisiin. Kun mieli voi hyvin, kestää stressiä, vastoinkäymisiä ja kovaa kiirettäkin paremmin.
Suurimmalla osalla meistä mielenterveys on tasapainossa ja voimme nauttia työn tuomista haasteista. Työpaikalla onkin valtava merkitys psyykkiseen hyvin-vointiin etenkin silloin, kun työolot toimivat hyvin, työyhteisö on mukava ja omat tehtävät ovat mielenkiintoiset. Toisaalta työ voi olla myös liian kuormittavaa, jolloin se vie voimia ja aiheuttaa pahaa oloa.
Henkinen hyvinvointi vaatii työyhteisön
ja työnantajan yhteistyötä, jossa välittämisellä on tärkeä merkitys, sanoo terveyspsykologian erikoispsykologi Sirkku Kivistö lehtemme haastattelussa. Ketään ei hänen mukaansa saa jättää yksin työtaakkansa alle, vaan mielen-terveyden vaikeuksiin pitää tarttua rohkeasti. Lehtemme pääjutussa käsittelemmekin tällä kertaa mielenterveyttä, sen ongelmien puheeksiottamista ja keinoja, joilla jokainen voi lisätä psyykkistä kestävyyttään. Olemme myös arvioineet aiheeseen liittyvän, Eila Kallion ja Sirkku Kivistön kirjoittaman Mieli työssä -kirjan kirjapalstallamme.
Psyykkisen kestävyyden teemassa ollaan myös Työelämän psykologiaa -palstalla, jossa käsitellään stressin hallintaa. Palstan uusi kirjoittaja psykologi Heli Heiskanen porautuu stressin oireisiin ja palautumiskeinoihin.
Tasapainon avaimet -palstalla puolestaan käsitellään asenteita ja niiden merkitystä arkeemme. Jutussa esitellään eri asenne-tyypit ja tutustutaan niiden ominaisuuksiin. Lisäksi lehdessä on uusi testi, jonka avulla voit testata, millaiset asenteet ovat sinulle tyypillisimmät.
Elämä järjestykseen -palstalla taasen pohditaan kuinka paljon on tarpeeksi. Paljouden ongelman kanssa kamppailee nykypäivänä yksi jos toinen, eikä runsaudelle näy loppua. Palstalla paneudutaan paljouden alkulähteisiin ja mietitään tavaroitten merkitystä.
Vieralija-blogissa on tällä kertaa kaksi kirjoittajaa. Leena Vänni keskittyy jutussaan lomailun problematiikkaan ja käsittelee loman pilkkomista sekä työntekijän oikeuksia ja velvollisuuksia lomailussa. Maarit Laurento puolestaan käsittelee elämäntilanteiden taitekohtia ja mielen suursiivousta ajan näkökulmasta. Laurento perehtyy jutussaan seitsemän vuoden taitekohtien mahdollisuuksiin ja antaa vinkkejä työuran inventointiin.
Uusi kilpailu on jälleen käynnissä. Tällä kertaa kysymme, miten taltutat stressiä. Vastaamalla voit voittaa Jari T. Hakalan kirjan Luova laiskuus. Kannattaa osallistua!
Lehtemme uudet jutut ilmestyvät jälleen kahden viikon kuluttua keskiviikkona.
Tilaa uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla.
Mielekästä työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/