Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Koko luomakunnan kukoistus perustuu antamiseen ja vastaanottamiseen. Elämme antamisen ja saamisen virrassa, jossa patojen rakentaminen ei tee hyvää kenellekään. Kun antaa niin saa.

Luonnossa ei esiinny hamstrausta. Aurinko paistaa pyyteettömästi ja saa siemenet itämään ja kasvit kasvamaan. Sade suo veden viljelyksille. Joki virtaa taukoamatta ja kuljettaa ravinteita kasveille ja eläimille, jotka niitä tarvitsevat. Ihminen saa osansa yltäkylläisyydestä, kun luonto voi hyvin ja satoa riittää. Luonnon kiertokulussa jokainen saa ravintonsa ja päätyy itse ravinnoksi ennemmin tai myöhemmin. Lahja voi olla hyvinkin raadollinen – sananmukaisesti – ja silti elämää ylläpitävä.

Lahjan määritelmä jäi mietityttämään. Millaista elämää eläisin, jos pitäisin kaikkea kokemaani lahjana? Entä jos ajattelisin, että jokainen kohtaamani ihminen on lahja, ja minä olen lahja jokaiselle vastaantulijalle? Olemme toisillemme opettajia. Heijastamme toinen toisillemme erilaisia puoliamme. Kun antaa iloa, niin saa iloa. Kun on onnellinen toisen menestyksestä ja vauraudesta, on helpompi ottaa vastaan menestys ja vauraus omassa elämässä.

Niinpä päätin eräänä iltana nukkumaan mennessäni, että eläisin seuraavan päivän tietoisena lahjoista, joita kohtaan. Päätin, että kiittäisin päivän aikana niin monesta lahjasta kuin suinkin mahdollista. Heti aamulla tajusin, ettei kiittämisestä tule loppua ollenkaan. Jouduin valpastumaan jo ennen kun laitoin valon päälle herätyskellon soidessa.

Ymmärsin unenpöpperöisenä, että jo herääminen tähän päivään oli lahja. Tuhansien, kenties satojen tuhansien taival päättyi eilen tai sillä välin, kun minä nukuin. Minä puolestani sain aloittaa uuden päivän, tietämättä ollenkaan mitä se toisi tullessaan. Minua odotti 12 tunnin seikkailu, sillä mistä voisin tietää kehen ja mihin törmään liikenteessä, koulutuksessa, töissä, ruokakaupassa, koiraa ulkoiluttaessani… Tuntui kuin olisin seisonut aivan uudenlaisen todellisuuden ovella. Laittauduin nopeasti kuntoon ja suuntasin kohti päivän lahjasadetta.

Kadulla vedin happea keuhkoihini, kiitollisena siitä, että ilma tuoksui raikkaalle. Saman tien päädyin kiittämään uudestaan, kun tajusin, millainen lahja hengitysilma on. Hapen tuottamiseen tarvitaan lehtipuita ja nyt on talvi! Happi on lahja lehtipuilta, jotka tälläkin hetkellä kukoistavat siellä missä lämpöä ja auringon valoa riittää yhteyttämiseen. Annoin kaukaisille lehdille vastalahjan hengittämällä ulos. En ollut vielä edes autolla, kun minulle alkoi valjeta, millaisessa yltäkylläisyyden energiassa voin elää niin halutessani.

Ruokahetket antoivat kiitollisuudelle aivan uusia ulottuvuuksia, eivätkä ainoastaan siksi, että sain ravintoa henkeni pitimiksi. Minä vain popsin, mutta huh, mitä täysihoitoa samalla saan: entsyymit pistävät parastaan, jotta ruoka muuntuisi energiaksi ja päätyisi sopivaan muotoon jokaista soluani ravitsemaan. Ruuansulatusjärjestelmä erottelee ruuasta ravinteet. Veri kiidättää vitamiinit ja mineraalit soluille. Sisäelimet tekevät kaiken aikaa yhteistyötä keskenään, jotta elintoimintoni pysyvät yllä ja minä terveenä.

Kaiken lisäksi tutustuin työn ohessa uuteen upeaan ihmiseen. Hän esitteli minut liudalle omia tuttaviaan. Sain ja annoin monta hymyä. Sain nauraa ja kuulla tarinoita. Sain liikuttuakin.

Ajatella – se oli vain ihan tavallinen torstai.

EatBeNow.com-sivustolta löydät reseptejä, lisävinkkejä ja tietoa Pirkko Tavailasta. Voit myös tilata kerran kuukaudessa ilmestyvän suomenkielisen uutiskirjeen osoitteesta pirkko@eatbenow.com.