ELÄMÄ JÄRJESTYKSEEN

Mainos
TEKSTI ANNE TE VELDE-LUOMA KUVA MARJA KASANEN | 4.12.2013 | KOLLEGA.FI
Viimehetken lahjavinkit

Joulunvieton traditiot ovat tapoja, jotka aikojen kuluessa ja olosuhteiden muuttuessa tulivat osaksi joulukulttuuria. Noin sata vuotta sitten hieno maitoon keitetty riisipuuro alkoi korvata kaura- ja ohraryynipuuron, ja ruotsalaisen mallin mukaan siihen piilotettiin manteli. Siirtomaatuotteiden saanti alkoi helpottua jo 1880-luvulla, kun höyrylaivaliikenne teki rahtikuljetuksesta halvempaa, ja kuivatuista hedelmistä opittiin säätyläisten mallin mukaan valmistamaan sekahedelmäkeittoa. Vasta kun peltivuoat tulivat markkinoille 1800-luvulla, alettiin valmistaa laatikoita.

Palstan kirjoittaja Anna te Velde-Luoma on ammatiltaan Professional Organizer eli ammattijärjestäjä.

Vaurastuminen, innovaatiot ja muunmaalaisten tavat ovat tuoneet uusia piirteitä jouluun. Olosuhteiden muuttuessa osa traditioista vanhentuu ja niitä saa kyseenalaistaa.

Nykyaika on nimittäin tuonut joulunviettoon paradokseja. Ylenpalttinen syöminen kuuluu jouluun, vaikka syömme nykyisin muutenkin jo aivan liikaa. Emme pysty enää kuvittelemaankaan, mitä notkuva pitopöytä merkitsi oloissa, jossa muuten syötiin hyvin vaatimattomasti. Nykypäivänä noutopöydät ovat tulleet tutuiksi hotellilomilta, laivamatkoilta, häistä ja ihan tavallisilta yritysten koulutuspäiviltäkin. Voimme aina syödä öisin jos huvittaa, oli kuu mikä hyvänsä. Mutta vanhanaikaisen sykähdyttävän ruokaelämyksen voi edelleen saada, kun hankkii itselleen kunnollisen nälän. Syö siis joulunalusviikolla vaatimattomasti ja liian vähän.

Toinen ristiriita on lahjojen antaminen ja saaminen. Paras lahja on sellainen, joka tulee tarpeeseen ja jota vastaanottaja siksi mieluusti käyttää. Ihannetilanteessa lahjan antaja on siis käytön aikana miellyttävällä tavalla mielessä. Mutta nykyisin on lähes mahdoton keksiä enää mitään sellaista, jota vastaanottaja tarvitsee, koska hänelle on jo kaikkea. Itse asiassa hänellä on kaikkea liikaa, ja siksi pula tilasta. Jos nyt siis haluaisi antaa jotakin tarpeeseen, pitäisi juuri antaa tilaa lahjaksi. Mikä muuten onkin mahdollista, vuokravarastothan ovat kasvava business, ja alkuun pääsee jo muutamalla kympillä kuukaudessa. Pidemmän päälle tästä tosin tulee kovin kallis lahja. On siis joka tapauksessa syytä pidättäytyä antamasta lahjaksi mitään kolmiulotteista esinettä, sillä sehän juuri saattaisi ryövätä lahjansaajalta tämän kallisarvoista tilaa ja jättäisi antajasta vain ikävän muiston jälkeensä.

Tilan ohessa ihmisillä on myös kova tarve saada lisää aikaa. Sitä on vaikea antaa lahjaksi, mutta ei se mahdotonta ole. Voi tarjoutua tekemään jotakin sellaista, jota vastaanottajan ei tarvitse itse tehdä, jolloin hän saa käyttöönsä enemmän omaa aikaa. Voi tarjoutua siivoamaan tai auttamaan remontissa, valmistamaan ruokaa, viemään lapset teatteriin tai metsäretkelle tai vierailemaan lahjansaajan vanhempien luona. Tämä saattaa yllättävällä tavalla rikastuttaa antajaakin.

Se, mistä nykyään on eniten pulaa, on jakamattoman huomion antamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että huomion vastaanottaja kokee sen antajan kohdistavan häneen aitoa kiinnostusta ja keskittyvän pelkästään häneen. Tässä yhteydessä antaja ei tee mitään muuta – eikä varsinkaan lue tekstiviestejä, sähköpostia tai vastaanota puheluita. Todella ylellisen huomiolahjan pystyy antamaan vasta, kun kytkee elektroniset kommunikaatiolaitteet kokonaan pois päältä. Huomion antamisen voi kruunata jättämällä pois kaikenlainen arvostelu, kritiikki tai neuvominen ja osoittamalla luottamusta vastaanottajan kykyihin.

Lisätietoja  kirjoittajasta www.anneluoma.nl ja ammattijärjestäjistä www.ammattijarjestajat.fi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)