
Viikon verran vuodesta teen kuitenkin töitä takapuoli irti tuolista. Joulun aikaan vaihdan Pasilan toimistoarjen viikoksi hiihdonopettajan töihin. Muutama ensimmäinen päivä muistuttaa toimistorotalle, että nykyinen päätyö ei ole kovinkaan fyysistä. Monot painavat jalkoja ja jalkojen lihakset ovat kipeänä. Loppuviikosta kroppa on jo tottunut fyysiseen työhön ja yllättäen olo on iltaisin parempi kuin toimistopäivän jälkeen koskaan. Päivät pihalla kumarrellen ja nostellen on avannut jämähtäneen yläselän ja muutenkin olo on vetreä ja hyvä.
Viikko ilman istumista tekee hyvää, mutta ei yksinään riitä poistamaan istumatyöläisen ongelmia. Kuten ei riitä aktiivinen liikuntaharrastus töiden jälkeenkään. Takapuolta pitäisi nostaa penkistä päivän aikana muutenkin. Luin juuri toimistotyöntekijästä, joka oli laittanut työpisteeseensä korkean pöydän alle juoksumaton, ja teki päivän työt samalla rauhallisesti kävellen. Kuulostaapa hyvältä tavalta tehdä töitä! Jos ihan niin radikaalia muutosta ei halua, niin säädettävä työpöytäkin riittäisi, jolloin voi osan päivästä istua ja osan seistä. Ilman muutoksia työpisteeseen yhtämittaista istumista voi katkaista vaikkapa seisomalla aina kun puhuu puhelimessa ja käyttämällä tulostinta, johon ei istumalla ylety.
Leena Vänni
YTYn viestintävastaava
Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY on akavalainen palvelu- ja edunvalvontajärjestö esimiehille ja asiantuntijoille. YTY ajaa jäsentensä etuja työmarkkinoilla, ja sen tavoitteena on jäsenistön työehtojen ja työelämän laadun parantaminen sekä työssä jaksamisen edistäminen. YTY on Kollega.fi-verkkolehden yhteistyökumppani. www.yty.fi
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/