Minkälainen työrytmi ja toimintakulttuuri sopivat sinulle parhaiten? Minkälaisia uratoiveita sinulla on? Minkälaiset asiat tekevät sinut tyytyväiseksi työhösi?

Työhyvinvointi puhuttaa ja sille asetetaan nykyään yhä enemmän vaatimuksia. Motivoiva työkulttuuri ehkäisee tyytymättömyyttä sekä lisää intoa, ja koska henkilöstö on organisaation tärkeimpiä voimavaroja, tämä on myös iso osa tuloksellisuutta. Varsinkin muuttuvassa työelämässä työntekijän motivaatiotaso ratkaisee. Jos motivaatio on huono, pienetkin haasteet on hankala kohdata – ja vastaavasti tietysti myös toisin päin.
Koettu työtyytyväisyys koostuu useista erilaisista tekijöistä. Osa näistä on yleisiä ja kaikkien jaettavissa, mutta kyse on myös henkilökohtaisista motivaatiotekijöistä ja innostuksen aiheista sekä siitä, että omat tehtävät vastaavat omia toiveita ja kykyjä. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja siihen liittyviin tekijöihin on usein ratkaiseva työtyytyväisyyden alue. Minkälaiset asiat siis puhuttelevat juuri sinua työssäsi ja organisaatiokulttuurissasi?
Itsetuntemus helpottaa uravalintaa
Mitä paremmin itsensä tuntee, sitä helpompi on motivoitua ja löytää itseään kiinnostavat mahdollisuudet Kun tunnistaa omat luonteenpiirteensä on myös helpompi löytää uusia näkökulmia uraansa ja työtapoihinsa.
Apua itsetuntemuksen lisäämiseen saa astrologiasta – tarkemmin sanottuna ”aikalogiasta” – jonka avulla voi selvittää muun muassa, millaiset vahvuudet voivat inspiroida tai mitkä asiat ovat itselle haasteellisia. Aikalogia tarjoaa ideoita myös muun muassa paineensietokyvystä, motivaatiosta sekä siitä, millainen työ itseä parhaiten innostaa.
Testaa omat motivaatiotekijäsi
Olen luonut työpaikkahaastattelukoneen, jonka avulla voit pohtia ja analysoida henkilökohtaisesti omia motivaatiotekijöitäsi ja työtyytyväisyyttäsi. Klikkaa testiin! http://www.astrobar.fi/valmennukset/testit/haastattelu.html
Huom. Työpaikkahaastattelukonetta ei saa käyttää rekrytointitarkoituksiin Suomessa. Laki yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004)

Lisätietoa Maarit Laurennosta ja Time Coachingista aiemmin julkaistussa jutussa Astrologia vie ajan ytimeen ja www.timecoaching.info.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/