Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Ensimmäisenä iltana mieleen hiipii pieni pelko. Toisena osaan jo rentoutua. Kolmantena päivänä en haluaisi lähteä pois.

Osallistuin ensimmäistä kertaa hiljaisuuden retriittiin, joka kesti perjantaista sunnuntaihin. Olin paiskinut töitä urakalla, ja tauko tekisi hyvää. Vähän arvelutti se, miltä tuntuu olla hipihiljaa kokonaisen viikonlopun, varsinkin kun retriittiin osallistui kahdeksan muuta.

Emme tunteneet toisiamme ennestään, ja siksi oli alkuun mukava syödä yhdessä ja käydä saunassa. Saimme höpöteltyä päällimmäiset asiat pois mielestä.

Iltasella istuimme piirissä kynttilöiden palaessa lattialla, ja laskeuduimme hiljaisuuteen. Nyt olisin ihan vain itsekseni. Itku pyrki pintaan. Iltapala piti pureksia nopeasti ja kiiruhtaa omaan huoneeseen. Siellä ei enää itkettänytkään. Uni tuli helposti.

Jännää miten muut asiat korostuvat, kun on puhumatta. Meillä oli omat huoneet entisessä navetta-rakennuksessa, ja erilaiset äänet kävivät tutuiksi. Portaat narisivat, ja ovea oli mahdotonta saada hiljaa kiinni. Olisin halunnut vain leijailla eteerisesti ääniä päästämättä käytävällä ja hengittääkin tuskin kuuluvasti. Kun joku puhui puhelimessa naapurihuoneessa, se häiritsi ihan hirveästi. Musiikki ja vetäjien rauhallinen puhe olivat ainoita ääniä, joita siedin.

Kun käpertyy itseensä, ei tarvitse edes katsekontaktia. Välttelin katsomasta muita silmiin, koska olin niin keskittynyt omaan itseeni. Sekin tuo sielulle rauhaa, että ei tarvitse olla sosiaalinen. Muiden kanssa voi istua puhumatta piirissä eikä se häiritse lainkaan.

Ja ruoka! Se maistui aivan ihanalle, mikä osaltaan oli myös taitavan emännän ansiota. Huomasin että muutkin valitsivat sellaisen paikan ruokalasta, että saivat olla itsekseen. Ikkunoista avautui upeita syksyisiä näkymiä. Söin hartaudella kaiken, mitä esille kannettiin. Rakkaudella valmistettu kotiruoka ravitsi sekä kehoa että mieltä. Lounaan jälkeen sai kääriytyä peiton alle päiväunille.

Ohjattua ohjelmaa oli joka päivä. Rukoilimme, meditoimme, mietiskelimme, rentouduimme. Yhteiset hetket antoivat paljon ajateltavaa, jota sai pureksia kävelylenkillä.

Viikonlopun mittainen hiljaisuus, jonka jakaa muiden kanssa, on antoisa. Siinä saa kurkistaa syvälle sisimpään. Mitä kuuluu? Kuinka voit?

Voit lukea lisää kirjoittajasta ja suomen kielestä verkkolehdestä www.kielikukkanen.fi.