Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Istun raitiovaunussa. Vastapäätä istuu kaksi naista juttelemassa niitä näitä. Puhe kääntyy naisten yhteiseen tuttavaan, yhdeksänkymppiseen naiseen, joka on joutunut kaupungin sairaanhoidon vähenevien resurssien armottoman pyörityksen kohteeksi.

Nainen, joka on sairas, mutta ei dementoitunut, on pistetty kiertämään ympäri sairaaloita. Toimenpide yhdessä, leikkaus toisessa, toipumista kolmannessa ja jälleen ambulanssilla seuraavaan paikkaan. Ihmisparka ei enää tiedä missä hän on. Vähemmästäkin menee pää sekaisin kenellä tahansa eikä vastaavaa kokemusta toivo kenellekään.

Vanhusten ja heikkojen hoito tuntuu olevan täysin retuperällä, eikä ongelmaan tunnu olevan ratkaisua. Eikö ihmisen viimeisten vuosien kuuluisi olla arvokkaita? Eikö vanhenemisen pitäisi olla ikäihmisen viisautta ja kokemusta kunnioittavaa?

Raitiovaunusta siirryn laivaan. Matkaan suomalaisen delegaation kanssa Ruotsiin Västeråsiin tutustumaan Robotdalen-konseptiin. Robotdalen on vuonna 2005 perustettu robotti-innovaatiokeskus, jonka tarkoituksena on kehittää tuotteita, joilla on sekä kaupallista menestystä että ihmisiä auttavia ominaisuuksia.

Robotdalenissa tutustumme mm. Giraff-teleläsnäolorobottiin. Giraffin avulla Aina, 86 v, kommunikoi säännöllisesti kotihoitajien kanssa ilman, että hoitajien tarvitsee tulla paikalle. Toisen vanhuksen kaukana töissä oleva poika vierailee robotin avulla äidin luona päivittäin. Eräs vanhus ei voi mennä yksin vessaan, robotin avulla hoitajat tarkkailevat, että vessassa käynti sujuu, ja jos jotain sattuu niin paikalle päästään nopeasti. Giraffin avulla voidaan tarkistaa, että lääkkeet on otettu ja että kotona on kaikki kunnossa.

Mies, joka oli menettänyt kätensä, kehitti robottikäsivarren. Sen avulla hän pystyy syömään arvokkaasti myös ravintolassa sen sijaan, että jonkun pitäisi syöttää häntä. Robottikäsivarsi auttaa myös kotona. Nyt idea on muuttunut tuotteeksi ja kasvuyritykseksi.

Robottien avulla itsenäinen elämä, autonomia ja arvokkuus voidaan säilyttää. Robottien avulla voidaan ratkaista sosiaali- ja terveysalan resurssipula ja auttaa myös hoitohenkilökuntaa jaksamaan työssään paremmin. Ja intimiteetti – ihminen ei koe, että robotti häiritsee intimiteettiä, kun ihmishoitajan toimenpiteet saattavat sellaiselta tuntua.

Robotisaatio etenee kovaa vauhtia. Uhkia pelätään. Pelätään inhimillisyyden katoamista. Työpaikkojen menetystä. Ihmisten välisten kuilujen syvenemistä. Robotisaatio etenee joka tapauksessa, joten eikö ole hyödyllisempää miettiä mahdollisuuksia ja asioita, joita haluamme saavuttaa. Elämisen arvoista elämää.

Palatkaamme ystävättäreen, jota pyöritellään sairaaloissa ja jolle hoitajat eivät jaksa eivätkä ennätä osoittaa henkilökohtaista huomiota. Entä oma ikääntymisemme ja heikkenemisemme? Olisiko kuitenkin hienompaa vanhentua arvokkaasti? Ehkäpä lopulta robotti onkin se inhimillisin vaihtoehto.

Cristina Andersson on tietokirjailija, voittamisvalmentaja sekä Suomen ensimmäisen robottiviikon kuraattori. Cristina on perehtynyt robotisaatioon ja sen mahdollisuuksiin kirjoittaessaan yhdessä dosentti Jari Kaivo-ojan kanssa BohoBusiness –kirjaa (Talentum 2012), joka on ilmestyy keväällä myös englanniksi. Lisää Cristina Anderssonin ajatuksia voit lukea hänen blogistaan.