Tv-uutisten mukaan Korkeasaaren karhut kömpivät juuri talviunille. Välillä tuntuu, että tekisi mieli seurata perässä. Kaamoksella on hyvät puolensakin, kun vain saisi lisää energiaa paikkaamaan auringon jälkeensä jättämää vajetta.
- Toinen ei saa itseään virkeäksi, vaikka kahvikuppi poikineen on jo huvennut aamuvatsaan. Kahvi ei muuten anna energiaa. Se on stimulantti, joka määrää sisuskalut tuottamaan energiaa kehosta, jossa sitä ei ole ilman kunnollista aamiaista. Kyse on siis joka-aamuisesta pankkiryöstöstä, joka happamoittaa elimistöä ja uuvuttaa lisämunuaiset.
- Kolmas tuntee olonsa surkeaksi, tehottomaksi ja riittämättömäksi kotona ja töissä. Pinna palaa ja järki hidastelee. Hosuminen heikentää tuloksia.
- Loput taistelevat vastustuskykynsä puolesta ja flunssaviruksia vastaan.
Elimistölle on annettava lepoa, liikuntaa ja raitista ilmaa sopivissa suhteissa. Lisäksi sitä on hellittävä ruualla, joka ravitsee, lämmittää ja antaa energiaa.
Kun hidastaa tahtia kaamoksen rytmiin sopivammaksi, työteho ja sen laatu saattavat yllättäen lisääntyä. Tietoinen hitaus ei ole velttoutta tai laiskuutta. Tietoinen hitaus on keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan, vaikka lyhyenkin aikaa. Langat pysyvät käsissä paremmin, kun jokaiselle tehtävälle antaa täyden huomion vuorollaan. Työtehtävien ohessa on myös lupa nautiskella: Inkivääritee (eli kupillinen kuumaa vettä, johon on raastettu pala inkiväärin juurta) saa veren kiertämään ja lämmittää kehoa. Syvään hengitys nenän kautta takaa aivoille runsaasti happea ja piristää oloa.
Kaamoksen aikaan kannattaa tankata hyvänolon tunnetta lisääviä hormoneja kuten oksitosiinia ja serotoniinia. Oksitosiinin eritystä lisää hemmottelu ja miellyttävä kosketus, kuten aromaattisten öljyjen sulostuttama hieronta, jalka- ja käsihoito, tuoksuva kylpy tai vaikka illallinen hyvässä seurassa. Positiiviset ajatukset puolestaan lisäävät serotoniinin eritystä. Serotoniini on aivojen välittäjäaine, joka vauhdittaa järjenjuoksua. Hyväntuuliset ihmiset ovat vääjäämättä fiksuja.
Erityisen hankalana aamuna kannattaa ottaa kaikki keinot käyttöön: Venyttele sängyssä kuin kissa ennen kuin nouset ylös. Juo lasillinen raikasta vettä tai kupillinen kuumaa vettä, kumpi sinulle sopii paremmin. Voit puristaa joukkoon hieman sitruunan mehua, joka auttaa nesteyttämään soluja. Tee aamutoimet kuuntelemalla samalla hyvän mielen musiikkia. Parhaiten piristää musiikki, joka tempaa mukaansa rytmillisesti ja saa laulamaan mukana. Tervehdi peilikuvaasi hymyillen ja lupaa, ettet ruoski itseäsi päivän aikana, vaan palkitset itsesi jokaisesta aikaansaannoksesta. Syö vielä monipuolinen ja värikäs aamiainen. Kiitä kehoasi reippaasta ylösnoususta ja toivota itsellesi hyvää kaamospäivää!

EatBeNow.com-sivustolta löydät reseptejä sekä lisävinkkejä. Voit myös tilata kerran kuukaudessa ilmestyvän suomenkielisen uutiskirjeen osoitteesta pirkko@eatbenow.com.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/