KOLLEGA.FI TESTAA

Mainos
TEKSTI JA KUVA MARJA KASANEN | 6.11.2013 | KOLLEGA.FI
Aromaterapia hoitaa kokonaisvaltaisesti

Kaamosaikana kannattaa vähän hemmotella itseään. Kun stressi ja väsymys painavat päälle, on ihana antautua hoidettavaksi.

Aromaterapia on kokonaisvaltainen hoitomuoto, josta voi saada apua muun muassa unettomuuteen, stressiin, päänsärkyyn, lihaskipuihin, PMS-oireisiin,  ihonhoitoon ja selluliittiin. Kävin tutustumassa aromaterapiaan Hoitohuone Amankassa, jonka omistaja-yrittäjä SKY-Cidesco-kosmetologi Maarit Boulaid hoiti minua.

Kosmetologi Maarit Boulaid tekee liikkeessään monipuolisia hoitoja

Aromaterapiassa käytetään eteerisiä öljyjä, jotka valitaan hoidettavan vaivojen mukaan. Öljyt imeytyvät elimistöön ihon ja hengitysteiden kautta ja vaikuttavat samalla mieleen hajuaistin välityksellä. Boulaid valitsi minulle laventelin, sillä tulin hakemaan lievitystä stressiin ja väsymykseen.

Hoito aloitettiin jaloista ja selästä, ja jo heti alkuun kevyt hieronta rentoutti mukavasti. Runsaan tunnin aikana käsiteltiin myös pää (hiukset on suojattu suihkumyssyllä), kaula, kädet ja vatsa kevyellä hieronnalla. Kyseessä on kosketusterapia, joka todella hemmottelee kehoa. Taustalla soi rauhoittava musiikki ja silmät suljettuina olisi voinut vaikka nukahtaa. Hieronta on niin kevyttä, että sitä voi hädin tuskin sanoa hieronnaksi, mutta teho perustuukin enemmän energiaan kuin voimaan. Yksi hoidon tarkoituksista on herätellä keho parantamaan itse itseään.

Hoidon lopuksi Boulad käsitteli vyöhyketerapialla jalkani. Niistä löytyikin muutamia mojovia kipupisteitä, jotka liittyivät muun muassa niskan ja hartioitten jäykkyyteen – tyypillisiä istumatyöläisen vaivoja.

Hoidon jälkeen olo oli lämmin ja rento. Koko loppuillan olin aika väsynyt ja illalla uni tuli helposti. Hoito kannattaa ottaa työpäivän jälkeen tai sellaisessa tilanteessa, että loppupäivän voi levätä.

Arvio:
Aromaterapiahoito oli miellyttävä kokemus, joka rentoutti täysin. Hoitohuoneen tunnelma oli kodikas ja viehättävä, ja Maarit Boulaidin ote työhön kuunteleva ja ammattitaitoinen. Suosittelen kokeilmaan!

Faktat

Aromaterapiahoidon hinta on 75 € ja sen kesto 75 minuuttia.
Suositellaan otettavaksi viiden hoitokerran sarjana, jolloin saadaan pitkävaikutteisempia tuloksia.
Hoito sopii hyvin esimerkiksi syntymäpäivä- tai joululahjaksi.

Yhteystiedot
Hoitohuone Amanka
Pihlajatie 12-14, 00270 Helsinki
Puh. 040 7050 979
Email: info@hoitohuoneamanka.fi
www.hoitohuoneamanka.fi 

 

Taustatietoa Kollega.fi testaa -palstasta

Palstalla arvioidaan erilaisia hyvinvointiin ja työhyvinvointiin liittyviä tuotteita, palveluita, tavaroita, tapahtumia ja laitteita.

 

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)