Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Kohta se taas kaatuu päälle – pimeys. Talviajan vaihtuminen on käsillä, ja se käynnistää automaattisesti laajan kansallisen kaamoksen kauhistelun. Samalla kun vanhat talvivaatteet haetaan varastoista tai uudet tamineet ostetaan kaupasta, otetaan käyttöön myös pimeyden kauheutta painottavat loitsut ja hokemat. Kuinka väsyttää, kuinka ei millään jaksaisi ja kuinka kauhean aikaisin iltapäivällä valot onkaan laitettava päälle. On pimeää, kun lähdetään töihin, ja on pimeää, kun tullaan kotiin. Kuinka toivottoman monta synkkää kuukautta onkaan vielä edessä – voi kunpa voisi lentää lämpöön ja ohittaa koko rääkin tai ainakin vetäytyä talviunille.

Kulttuurissamme kaamoksen kauhistelu on ainoa hyväksytty sosiaalinen normi. Aivoille on helppo uskotella asia kuin asia, kunhan ne vain tarpeeksi monta kertaa altistaa tietylle ”totuudelle”. Tämän ovat mainosten ja muun propagandan tekijät tienneet jo monen kymmenen vuoden ajan. Ei siis ole ollenkaan yhdentekevää, mitä me päivittäin toistamme itsellemme tai toisillemme. Melkein massahysteriasta on jo kysymys, kun kaikki hokevat joka päivä samaa manausta. Vaikka käyttäytymistieteilijät ovat todistaneet, että yhteinen vihollinen antaa voimakkaimman yhteenkuuluvuuden tunteen, niin tässä tapauksessa sen hinta on kadotetun energian muodossa liian kova.

Klassisen valitusvirren sijaan voit tarjota itsellesi uusia säveliä ja tiedostaa, että juuri neljän vuodenajan kokeminen on tehnyt meistä sitkeitä ja kekseliäitä, ja pitää meidät sellaisina. Kotiinpaluu läpi lumimyräkän antaa voittajatunteen – taas selviydyttiin!

Teennäisiä ekstriimiurheilulajeja ei tarvitse lähteä etsimään muilta mailta, saati maksaa niistä, Suomen ilmasto tarjoilee haasteita ihan omasta takaa. Me tiedämme, miten lumi narskuu paukkupakkasilla huopatossun alla, miten ihmeellisen kauniilta lumikristallit näyttävätkään takin hihan päällä ja miten revontulet loimuavat talvi-iltana. Puoli vuotta myöhemmin saamme elää yöttömiä helleöitä ja uida autuaina samassa materiassa, joka vain paria kuukautta aiemmin vaivatta kannatteli pilkkijän ja murtomaahiihtäjän. Siinä välissä on vielä keväinen upeasti vihertyvä luonto ja syksyllä mahtavaan väriloistoon kasvukautensa päättävä kasvusto.

Ihmeellisiä, äärimmäisiä kokemuksia laidasta laitaan, josta tylsyys on kaukana.

Sen sijaan, että painottaisit huonoja puolia, kiinnitä huomiota hyviin ja ajattele ylpeänä, kuinka hienosti ihminen omassa ilmastossaan osaa varustautua säähän kuin säähän. Tuuli tuulettaa ja laittaa liikkeelle. Sade puhdistaa ja virkistää. Lumi raikastaa ja tuo valoa.

Järjestä tarpeeksi hyvät valaisimet kotiin ja työpisteeseen. Lisää kirkasvalolamppujen määrää. Vaadi suunnittelijoilta helppoja ja käytännöllisiä valoratkaisuja – miksi markkinoilla ei ole valoseiniä tai liikuteltavia valoelementtejä?

Ole joka päivä ulkona ainakin puoli tuntia säänmukaisesti pukeutuneena ja mieluiten valoisimpaan aikaan. Pidämme lounastunnin, mutta eikö vielä tärkeämpää olisi pitää ulkonaliikkumistauko ja hoitaa ruokailu luovasti? Nykyisin meidät tappaa istumatyö eikä proteiininpuutos.

Koe sää ilman vastarintaa tietoisen läsnäolon periaatteita hyödyntäen: hyväksy se. Jos sataa, niin sataa – sadetakki päälle. Vaihda pimeyden kauhistelu korkeintaan sen hämmästelyyn, tai vielä paremmin johdonmukaisesti positiivisiin, ihan muihin ajatuksiin. Sillä kaikki, mikä saa huomiota, kasvaa.

Lisätietoja  kirjoittajasta www.anneluoma.nl ja ammattijärjestäjistä www.ammattijarjestajat.fi.