Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Minulta kysyttiin kesän alussa, haluaisinko osallistua viestintäpäiville. Ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta, mutta totesin, että yrittäjän budjetissa ei ole yhtään ylimääräistä koulutusrahaa. Kutsuja lupasi ystävällisesti maksaa kulut. Asia sovittu.

Sain sähköpostia kutsujalta, että hän oli jo ilmoittautunut päiville ja varannut meille yhteisen huoneen. Olin ihan siinä uskossa, että tämä maksaja on ilmoittanut myös minut. Kesä kului. Kävin katsomassa viestintäpäivien ohjelmaa uudelleen ja huomasin, että siellähän on myös mielenkiintoiset etkot: nimekkäitä esiintyjiä ja kiinnostavia luentoja iltaohjelmineen. Viestintäpäivien virallisessa ohjelmassa ei mainittu etkoja, ne oli ikään kuin reunahuomautus. Ihmettelin, että olipa outoa, kun tästä ei tiedotettu tarkemmin.

Kutsuja kysyi lomien jälkeen, olinko saanut ennakkotietoa päivistä. En ollut. Kumpikaan ei ihmetellyt asiaa. Ajattelin taas, että kutsujalle eli maksajalle menee tietoa, minä olen vain mukana osallistumassa.

Kunnes edellisenä iltana syyskuun alussa kutsuja soitti ja sanoi, ettei löydä nimeäni osallistujalistasta. Olinko ilmoittautunut? En ollut. Koska luulin, että joku muu on hoitanut ilmoittautumisen. Ei tullut missään vaiheessa mieleen, että minun olisi pitänyt itse ilmoittautua. Kutsuja taas oli siinä luulossa, että minä olin ymmärtänyt ilmoittautua. Koska kumpikin luotti toisen hoitaneen asian, ei sitä osannut varmistaa eikä kysyä.

Tällaista viestintä on. Se onnistuu sattumalta.

Soitin vielä viestintäpäivien yhteyshenkilölle ja selitin, mitä oli tapahtunut. Ajattelin että saan puhuttua itseni paikalle joka tapauksessa. Ei onnistunut. Päivät olivat ihan täynnä ja ihmisiä oli jonoksi asti. Plääh. Meni sivu suun.

Voihan viestintä.

Voit lukea lisää kirjoittajasta ja suomen kielestä verkkolehdestä www.kielikukkanen.fi.