Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Kesälomat ovat jo ohi ja töihin paluu todellisuutta. Armoton kellon perässä juokseminen alkaa useimmilla heti töihin palatessa ja moni toteaakin jo parin työviikon jälkeen, että loma on haalea muisto vain.

Aikataulutus on tänä päivänä varsinainen taitolaji. Yhteisten tapaamisten sopiminen kollegojen, asiakkaiden ja jopa perheenjäsenten tai ystävien kanssa on kalenterisovittelujen vuoksi vaikeaa. Erityisesti päällikkö- ja johtajatasolla kalenterit täyttyvät palaverijonoista. Työpäivät kuluvat useissa palavereissa istumiseen ja varsinaiset työt jäävät tekemättä. Isoissa organisaatioissa sihteerit etsivät tuntitolkulla eri henkilöiden kalentereista yhteistä tapaamisaikaa. Onko tässä mitään järkeä?

Toisaalta palaverit käytetään tehottomasti: niihin valmistaudutaan huonosti, osa osallistujista on kutsuttu turhaan tai varmuuden vuoksi tai heidän läsnäoloaan tarvitaan vain yksittäisen asian käsittelyn ajaksi eikä koko palaverin ajaksi. Osittain näistä syistä palavereissa tehdään kaikkea muuta kuin keskitytään olennaiseen. Joku vastaa puhelimeen kesken kaiken, toinen lukee sähköpostejaan ja vastailee niihin puolihuolimattomasti ja kolmas surffailee muuten vain netissä. Huomio hajaantuu muualle ja hajottaa keskittyneen läsnäolemisen. Lopputulos on usein plus miinus nolla.

Ei siis ihme, että monilla on tunne, ettei hallitse aikaansa. Aikaahan ei kukaan voi hallita, mutta ajankäyttöään voi. Ajankäytön järkeistäminen onkin suosituimpia coaching-teemoja. Siinäkin lähdemme liikkeelle arvoista: se mikä on itselle tärkeää, siihen haluaa panostaa. Ensin pitää vain tietää, mikä on tärkeää! Samalla voi miettiä, arvostaako itseään niin paljon, että käyttää aikansa parhaalla mahdollisella tavalla? Kaikkea ei voi tai ehdi tehdä, vaikka kuinka haluaisi.

On myös hyvä tunnistaa se, mikä on kiireellisen ja tärkeän ero. Raja hämärtyy hyvinkin helposti ja tässä asiassa olemme myös hyviä huijaamaan itseämme. Uskottelemme ehkä itsellemme, että jokin tehtävä on kiireellinen, vaikkei se sitä olisikaan. Ehkä se vain on itselle mieluisa. Vähemmän mieluisat työt jätämme pinon pohjalle.

Edellä kuvattu työajan tehottomuus myös turhauttaa. Pelkkää palaverista toiseen juoksemista ei koeta mielekkääksi varsinkaan, kun samalla lukemattomien sähköpostien määrä sen kun kasvaa. Tästä taas seuraa helposti se, että monien muiden työt jumittavat, kun vastauksia ei saada ajoissa. Helposti ajaudutaan luulemaan, että itse ei voi vaikuttaa juuri lainkaan siihen, miten työaikansa käyttää. Tämä ei täysin pidä paikkansa. Tarvitaan tarkkaa priorisointia ja uskallusta tehdä valintoja.

Coachattavanani on tälläkin hetkellä miesjohtaja, joka tuskailee kalenterinsa kanssa: päivät kuluvat palavereissa istumiseen, keskittyminen hajoaa, osa asioista menee ohi. Hän itse kuvailee oloansa: ”Olo on tukossa. Tuntuu, kuin elämä olisi vain hengissä pysymistä, survivalia.” Työ itsessään on mieluisaa mutta suorittaminen on vienyt hallinnan tunteen paitsi aikaan myös koko elämään.

Jo parin, kolmen kerran coachauksella saadaan ryhtiä ajankäyttöön ja samalla merkityksellisyyttä työhön. Itsetuntemuksen kautta opitaan parhaassa tapauksessa myös laskemaan rimaa täydellisyydestä riittävän hyväksi. Kun osaamme olla armollisempia itseämme kohtaan, luomme suvaitsevaisuutta myös ympärillemme. Suorittamisen sijaan alamme elää.

Lisätietoa kirjoittajasta ja coachingista löydät osoitteesta www.intuitivo.fi.