Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Nykyajan yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa ihmiseltä vaaditaan hyvää itsetuntoa. Ilman sitä ei pärjää töissä eikä elämässä. Monellekaan hyvä itsetunto ei kuitenkaan ole itsestäänselvä juttu.

Yksilöllisyys on ihmiskunnan historiassa melko uusia asia. Ammoisista ajoista lähtien ihminen on ollut ryhmän jäsen ja tiukasti sidoksissa sukuunsa, yhteisöönsä ja kansakuntaansa. Nykyään elämme yksilöllisyyden aikakautta, jossa jokainen on vastuussa omista teoistaan, ajatuksistaan ja sisäisestä maailmastaan.

– Yksilöllisyys vaatii ihmiseltä hyvää itsetuntoa, jonka avulla hän uskaltaa ottaa paikkansa maailmassa ja kykenee pohtimaan, mikä on hänen juttunsa. Näin tehdessään hän toteuttaa ydinminäänsä, psykologi Tony Dunderfelt sanoo.

Ihmisen persoonaan vaikuttaa kuitenkin myös kasvatettu minä, joka sisältää kaikki henkilön itsestään oppimansa käsitykset, joihin esimerkiksi vanhemmat ja kaverit ovat vaikuttaneet, sekä käsitykset kuinka hänen tulisi elää.

– Kasvatetun minän sisäistetyt mallit eli skriptatut käsitykset itsestämme ilmenevät sisäisinä tuntemuksina tai ääninä sekä pitäisi-lauseina, jotka pyrkivät ohjaamaan elämäämme.

Useimmiten sisäistetyt mallit liittyvät joko turvallisuuteen tai arvostukseen. Mallit kertovat meille esimerkiksi että meidän pitää säästää saadaksemme taloudellista turvallisuutta tai osata jokin taito, että meitä arvostetaan tekemisiemme vuoksi.

Sisäistetyt mallit eivät Dunderfeltin mukaan suinkaan aina ole huonoja, mutta niiden joukossa voi olla vanhentuneita, puutteellisia ja suorastaan harhaanjohtavia menneiden aikojen malleja, jotka voivat heikentää itsetuntoamme.

– Älä usko skriptattujen mallien välittämiä viestejä itsestäsi. Kirjoita sen sijaan paperille miinus- ja plus-sarakkeisiin omat taitosi ja vikasi. Silloin huomaat, miten paljon taitoja sinulla on ja miten hyvä jo olet.

Itsensä pahin vihollinen

Kun itsetunto on maassa, ihminen useimmiten sättii itseään ja käyttäytyy kuin olisi itsensä pahin vihollinen. Sisäinen puhe, joka sanoo, että olen taas mokannut, en kelpaa, minusta ei ole mihinkään, käynnistyy automaattisesti.

– Olemme itsemme ankarimpia tuomareita. Tämä juontuu pitkälti kasvatetusta minästä. Itsesyytösten sijaan meidän tulisi puhua itsellemme yhtä ystävällisesti kuin paras ystävämme.

Mielialan kohottamiseen Dunderfelt ehdottaakin harjoitusta, jossa käydään kuvitteellinen keskustelu parhaan ystävän kanssa. Harjoituksessa epätoivoin alhossa oleva henkilö miettii, miten paras ystävä häneen suhtautuisi.

Dunderfeltin mukaan paras ystävä voisi a) suhtautua tilanteeseen humoristisesti, b) rohkaista ja tukea ystäväänsä sanomalla, että ”pidetään pieni breikki ja mietitään asiaa, kyllä sinä keksit ratkaisun” tai c) ehdottaa käytännön suunnitelmaa, jolla pulmasta päästäisiin eteenpäin.

Tarkoitus ei Dunderfeltin mukaan ole lakaista virheitä maton alle, vaan tunnustaa, että virhe on tapahtunut, mutta siitä huolimatta suhtautua itseensä armollisemmin.

– Riittää, että myöntää olevansa tollo, mutta ei kuitenkaan maailman pahin sellainen. Oman itsensä arvostelemisessa ja sättimisessä ei ole mitään järkeä.

Emootiot syövät energiaa

Tunteiden ja emootioiden pyörittäminen vie energiaa, vaikka sitä ei välttämättä huomaakaan. Etenkin itseään moittivat lauseet vievät runsaasti energiaa. Kun toistaa samoja sanoja päivien, viikkojen ja vuosien ajan, ei ole mikään ihme, jos energiat ovat tukossa.

– Energiastaan kannattaa pitää huolta. Se ei tarkoita pelkästään fyysistä kuntoa vaan myös mielen hyvinvointia. Oman tunnemaailmansa voi hallita, mutta se vaatii taitoa.

Tyypillisesti huono fiilis, kuten esimerkiksi ärsytys tai huolestuminen, lähtee helposti kasvamaan vyöryn lailla suuriin mittasuhteisiin. Tällöin ihminen ajattelee, että koska hänellä on ahdistunut tai huolestunut olo, kaikki tulee menemään pieleen, vaikka se ei pidä paikkaansa.

– On sinänsä aivan ok olla huolestunut vaikkapa vaikeasta projektista, mutta kun asian ympärille alkaa kasaantua erilaisia lisähuolia ja itsensä sekä muiden syyttelyä, siitä tulee hallitsematon tunne-ajatuspaketti, jota kutsumme emootioksi.

Emootio käyttää valtavasti kehon ja mielen energiaa. Psykosomaattisten lakien mukaan mielessä pyörivät emootiot rasittavat sisäelimiä. Energia, jonka olisi kuulunut mennä fyysisen kehon ylläpitoon, onkin kulunut voivotteluun, arvosteluun ja oman huonon itsetunnon ylläpitoon.

– Tämä voi ilmetä esimerkiksi päänsärkynä, keuhkokuumeena tai jopa sydäninfarktina. Energiasta huolehtiminen vaatii tunteiden ymmärtämistä ja emootioiden pitämistä aisoissa.

Tunne panee vauhtia

Psyykkinen energia on aina liikettä kohti tavoitetta. Yllättävää kyllä myös negatiivinen tunne voi olla liikkeellepaneva voima. Kun ihminen ärsyyntyy, hän haluaa tehdä jotakin asian hyväksi ja ryhtyy toimeen.

– Tunne vapauttaa liike-energiaa kun taas emootio sitoo sitä. Kun nämä oppii erottamaan, pystyy emootion tietoisesti pysäyttämään ja siten pitämään mentaalisen energiansa kunnossa.

Energiaa vie myös esimerkiksi pitkään jatkunut vihanpito. Sisko voi olla vihainen veljelleen, joka vei perinnönjaossa vanhempien hopealusikat. Vaikka tapahtumasta on kulunut jo vuosikausia, sisarusten välit voivat yhä olla huonot.

– Vaikka veli härnäsi siskoaan perinnönjaossa, on hän jo aikoja sitten unohtanut koko jutun. Vihanpidolla sisko antaa valtaa veljelleen ja jatkaa itse itsensä härnäämistä. Tämä on järjetöntä energian tuhlausta.

Dunderfeltin mukaan vihainen saa olla, mutta ei loputtomiin, eikä tapahtumaan pidä jäädä kiinni.

– Asia on mennyt ohi jo aikoja sitten. Sen vuoksi ei kannata kehittää itselleen sydänkohtausta, vaan päästää irti ja jättää ikävät asiat taakseen.

Lue myös juttusarjan aikaisemmat osat Omaa itseä etsimässä ja Kohti onnistumista.

Lisätietoja Tony Dunderfeltista http://www.tonydunderfelt.com/