PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA TUULA HEIKKINEN | 29.5.2013 | KOLLEGA.FI
Juhlamielellä kohti kesää

Kevään kiireisin juhlakausi on nyt meneillään, kun koulut päättyvät ja uudet ylioppilaat saavat lakkinsa. Tämä vaikuttaa osaltaan myös työtätekevien arkeen, sillä monien vanhempien pitää ehtiä lastensa kevätjuhliin tai valmistella lakkiaisia. Kesän tulo vie mielen myös yhä useammin pois työasioista. Pysähtyminen kaiken kiireen keskellä onkin tärkeää, sillä pitkän talven ja kaiken uurastuksen jälkeen mieli ja keho kaipaavat taukoa.

Pysähtyminen ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin luulisi, sillä keskeneräisiä projekteja tai mielenkiintoisia töitä ei saa niin vaan pois mielestään. Tämän on kokenut omakohtaisesti myös mindfulness-ohjaaja Leena Pennanen, joka joutui pakolla pysähtymään pariksi kuukaudeksi sitkeän keuhkokuumeen vuoksi. Lehtemme henkilöhaastattelussa Pennanen kertoo työstään ja elämästään sekä siitä, miten sairastuminen opetti harjoittamaan hyväksyntää ja kieltäytymään liiasta työnteosta.

Työelämän Psykologiaa -palstalla käsitellään omakohtaisten kokemusten kautta muutosten aiheuttamaa epävarmuutta sekä annetaan rohkaisevia vinkkejä, miten muutoksia voi kohdata. Elämä järjestykseen -palstalla puolestaan kurkistetaan keskieurooppalaiseen lomanviettotapaan ja pohditaan syvällisesti suomalaista mökkikulttuuria.

Vierailijablogissa on tällä kertaa kaksi uutta juttua. Ensimmäisessä blogijutussa Leena Vänni kertoo aina ajankohtaisesta aiheesta eli työpaikkakiusaamisesta ja siitä, miten siihen tulisi puuttua. Toisessa blogijutussa Maarit Laurento käsittelee ajan moninaisuutta ja esittelee casen, jossa viisikymppinen markkinointialan osaaja löytää uuden ammatin ja asenteen elämään.

Viime sunnuntaina päättyi lehtemme kilpailu, jossa kysyimme, onko sinulla ollut työurasi aikana hyvää esimiestä ja millaisia ominaisuuksia hänessä arvostat. Saimme runsaasti hyviä vastauksia. Monella vastaajalla oli ollut ainakin yksi hyvä esimies. Arvostettavia ominaisuuksia olivat muun muassa tasapuolisuus alaisia kohtaan, oikeudenmukaisuus, kuuntelutaito, kannustava asenne, luottamus ja ystävällisyys. Näitä ominaisuuksia toivoisi olevan jokaisella esimiehellä!

Kirjapalkinnon voitti Jaana Sahivirta. Onnea voittajalle ja kiitokset kaikille osallistujille.

Seuraavat jutut ilmestyvät jälleen kahden viikon kuluttua keskiviikkona. Uusi kilpailumme käynnistyy kuitenkin jo ensi viikolla, joten käy ensi keskiviikkona sivuillamme, kilpailu löytyy etusivulta. Luvassa on jälleen mukavia palkintoja.

Energistä työpäivää!

Marja Kasanen
Päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)