Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Ihmiset säilyttävät ja vaalivat muistoja. Yhdellä on hyvässä tallessa omat maitohampaat, toisella on tallessa positiiviseksi osoittautunut raskaustesti ja kolmas säilyttää puseroa, joka oli päällä kun kohtasi Sen Oikean.

Jotkut aloittavat jo lapsena muistojen vaalimisen ja säilyttävät kaiken. Jotkut jatkavat vanhemmilta opittua mallia ja säilyttävät kaiken. Jotkut aloittavat tämän vastareaktiona aikuisena, koska kasvoivat kodissa, jossa ei säilytetty mitään. Ja säilyttävät sen jälkeen kaiken. Moni ei tosin edes tiedosta, että tekee niin.

Monelle omin käsin kirjoitettu teksti on erityisen tärkeää. Niinpä päiväkirjat, kalenterit, kirjeet, kortit ja muistiinpanot ovat pyhiä. Toinen säilyttää pakonomaisesti aivan kaikki muilta saamansa viestit, jopa niin että oma puhelin ei voi enää vastaanottaa tekstiviestejä koska sen muisti on täynnä. Kolmas inhoaa omia kirjoituksiaan, mutta arvostaa kaikkien muiden painetussa muodossa julkistettua tekstiä niin paljon, että säästää vuosikymmenien ajan kaikki sanoma- ja aikakauslehdet – ilmaislehdetkin.

Monet äidit säilyttävät kaikki lapsensa lelut, piirustukset ja vaatteet. Moni koiran- ja kissanomistaja säilyttää lemmikkinsä vanhat kaulapannat ja rikkipureskellut lelutkin. Moni säilyttää jonkun toisen tavaroita valtavalla omistautumisella – kuin oma elämä olisi siitä kiinni.

Mitä enemmän vuosia takana, sitä enemmän materiaa, joka on kertynyt eletyn elämän sivutuotteena. Ja materiaa, joka on tunkeutunut toisten elämästä perintöinä omaan elämään. Sukupolvilta, jotka olivat niin köyhiä, että omistaminen oli ihmeellistä. Jotka olojen parantuessa muuttivat uusiin tyhjiin asuntoihin eivätkä aluksi voineet kuvitellakaan, että onnistuisivat ne täyttämään. Mutta hyvin he onnistuivat.

Muistimme ei itse asiassa ole ollenkaan luotettava, vaan muistamme vähän mitä sattuu. Muistiamme voi myös helposti manipuloida. Koehenkilöille, joille näytettiin heille uutta ja tuntematonta valokuvaa lapsuudestaan, alkoivat ”muistaa” tilanteeseen liittyviä tapahtumia. Todellisuudessa heidän hahmonsa oli fotoshopattu kuvaan, eikä koko tapahtumaa ollut olemassakaan.

Minusta me saamme häikäilemättä käyttää muistoja omaksi hyödyksemme, ja säilyttää vain niitä muistoja, jotka antavat hyvän olon ja voimaa, ja tarpeen mukaan vaikka suurennellakin niiden merkitystä. Aivomme nimittäin piikittelevät ja arvostelevat meitä jo ihan tarpeeksi. Jos voimme jollakin tavalla lyödä takaisin, niin tehdään niin.

Minun äitini kävi 40 vuoden ajan joka keskiviikkoilta posliininmaalauskerhossaan. Minä jäin isän kanssa reippaana kotiin, mutta äitiä oli salaa aina vähän ikävä – hänhän oli ollut koko sen päivän jo töissäkin. Paristakymmenestä saamastani työstä olen säästänyt vain pari, ja näen ne inspiroivana esimerkkinä siitä, että työssäkäyvällä äidilläkin on oikeus ottaa omaa aikaa. Ne loput muistuttaisivat vain niistä loputtoman pitkistä illoista, jolloin odotin että avain kääntyisi lukossa ja äiti ehtisi vielä ainakin tulla sanomaan hyvää yötä.

Jos kaiken muistamisella olisi ihmiselle etua, niin meillä olisi varmasti parempi muisti. Unohtamisessa on paljon hyötyä, koska se vapauttaa voimavaroja tätä hetkeä ja sen haasteita ja mahdollisuuksia varten. Ilman maitohampaitakin tiedät, että olit joskus lapsi. Ilman raskaustestiäkin muistat, miltä tuntui kun näit plussan. Ja historiallisesta puserosta voit ottaa kuvan – niin saat enemmän tilaa nykyelämälle.

Lisätietoja  kirjoittajasta www.anneluoma.nl ja ammattijärjestäjistä www.ammattijarjestajat.fi.