Kirjailijan työ on yksinäistä. Pitää istua koneella ja suoltaa tekstiä päivästä toiseen. Välillä kulkee, välillä ei. Ajatus harhailee ja oma seura alkaa kyllästyttää.
Kirjailija hakeutuu vapaaehtoistoimintaan sosiaalialalle. Pääsee juttelemaan ihmisten kanssa kahvikupposen ääressä. Omasta elämänkokemuksesta on hyötyä vertaistukena.
Perehdyttämisen jälkeen koettaa eka kerta vapaaehtoistyössä. Perjantaikahvilaan saapuu runsaasti vertaistuen tarvitsijoita, koska ilmoitus Hesarin Minne mennä -palstalla on houkutellut sankoin joukoin ihmisiä paikalle. Kirjailija on tyytyväinen. Hän on hyvä kuuntelija ja keskustelija, joka osaa tukea vaikeassa tilanteessa olevia.
Tulee seuraava kahvilailta. Paikalle saapuu yksi ihminen, joka kertoo, että oli hankala löytää vertaiskahvilasta tietoa. Sama toistuu kolmannella ja neljännellä kerralla.
Kirjailija on ymmällään. Hän kysyy, missä on ilmoituksia kahvilasta. Ei järjestön omilla nettisivuilla ainakaan. Tai löytyyhän kahvila sieltä, kun malttaa klikkailla tarpeeksi monta kertaa.
– Miksei tietoa voi laittaa etusivulle? kirjailija ihmettelee.
– No meillä on tässä haastetta.
Selviää että tiedottaminen kuuluu kaikille työntekijöille. Kirjailijakin tietää sen verran, että jos kukaan ei ole vastuussa tiedottamisesta, se jää hoitamatta, vaikka se kuinka kuuluisi kaikille.
Vapaaehtoisille lähetetään tarkistettavaksi monisivuinen turvasuunnitelma, joka vilisee oikeinkirjoitusvirheitä. Kirjailija tulostaa suunnitelman ja tekee siihen korjausmerkinnät. Kiitosta työstä ei tule. Ai niin, kyllähän hänelle ojennetaan neljän euron suklaarasia joulujuhlassa.
Kirjailija jatkaa kahvilassa käymistä, mutta into on lopahtanut. Paikalle tulee parhaimmillaan neljä ihmistä. Miksei näin hienosta toiminnasta voi tiedottaa laajemmin? Mihin työntekijöiden aika sitten menee?
Kirjailija ryhtyy tutkimaan järjestön nettisivuja. Etusivulla olisi hyvä paikka kertoa ajankohtaisesta toiminnasta, ja siihen saisi kirjoitettua myös kahvilan aukioloajat.
Sivustolla on paljon vanhentunutta tietoa, jopa avoin työpaikka, joka on kyllä täytetty kuukausi sitten. Eivätkö työntekijät pääse päivittämään nettisivuja?
Tämä ei sovi minun luonteelleni, että asioita hoidetaan vasemmalla kädellä, kirjailija tuumii. Hän katsoo nettisivujen alalaitaa, jossa komeilee Raha-automaattiyhdistyksen logo: RAY tukee.
Kirjailija ei enää halua olla tukemassa tätä toimintaa.

Voit lukea lisää kirjoittajasta ja suomen kielestä verkkolehdestä www.kielikukkanen.fi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/