Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Alppilan yläasteen muutaman viikon takaiset tapahtumat ovat poikineet vilkkaan keskustelun. Sääntöjä on vaadittu tiukennettaviksi ja vanhempien ja opettajien yhteistä kurinpidollista linjaa vahvistettavaksi. Ryhtiliikettä on pystytetty hunningolle päässeiden oppilaiden palauttamiseksi takaisin ruotuun.

Toisaalta on muistutettu siitä, että kohun nostattaneessa tapahtumassa opettaja oli se, jonka epäillään raskaimmin rikkoneen sääntöjä ja käyttäytyneen sopimattomasti. Se, oliko virheestä seurannut rangaistus kaiken oikeuden ja kohtuuden mukainen, on tietysti toinen kysymys.

Yleisen metelin ja huutamisen keskellä olisi hyvä pitää mielessä, että säännöt ja niiden noudattaminen eivät yhteisön toiminnassa ole ainoa autuaaksi tekevä asia. Jos ihmisten halutaan toimivan yhdessä parhaalla mahdollisella tavalla, sääntöjen lisäksi tarvitaan välttämättä myös hyveitä.

Kirjassaan Hyveiden jäljillä (After Virtue 1981, suomeksi Gaudeamus 2004) filosofi Alasdair MacIntyre valottaa hyveiden ja sääntöjen erilaisia tehtäviä pohtimalla, millaisia seikkoja on otettava huomioon perustettaessa koulun tai sairaalan kaltaista yleishyödyllistä organisaatiota.

Yhteisesti hyvänä pidettyyn hankkeeseen osallistuvien on ensinnäkin syytä jo hyvissä ajoin tunnistaa vahingolliset toimintatavat, jotka voivat pahimmillaan tuhota koko projektin. Esimerkkeinä tällaisista MacIntyre mainitsee viattomien hengen riistämisen, varkauden, väärän valan ja petoksen. Suojautuakseen tuhoavalta toiminnalta yhteisön on määriteltävä säännöt, jotka kertovat, millaisia tekoja yhteisö ei hyväksy ja miten se tällaisiin tekoihin syyllistyneen jäsenensä suhteen toimii.

Pelkät säännöt riittävät kuitenkin vain ehkäisemään pahoja tekoja ja väärinkäytöksiä, eivät vielä aikaansaamaan sitä hyvää, jota varten organisaatiota lähdettiin alun perin perustamaan. Tähän tarvitaan hyveitä.

Hyveet kuvaavat niitä luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, jotka edistävät perustettavan organisaation tavoitteiden ja päämäärien toteutumista. Ne kertovat, millaisia ovat hyvät oppilaat ja opettajat, sairaanhoitajat ja lääkärit. Hyveiden avulla päästään myös selvittämään, millainen on se toimintaympäristö, joka parhaiten tukee organisaation hyvää toimintaa.

Olennaista on, että niin säännöillä kuin hyveilläkin on oma sijansa. Jos edelliset puuttuvat tai toimivat huonosti, koko yhteisö on vaarassa tuhoutua. Jos jälkimmäisissä epäonnistutaan, yhteinen hyvä jää toteutumatta.

MacIntyren esimerkki kertoo paitsi sen, miksi sekä sääntöjä että hyveitä tarvitaan, myös sen, kumpia on pidettävä ensisijaisina.

Säännöt ovat välttämättömiä pahuuden torjumiseksi, hyveitä tarvitaan hyvyyden saavuttamiseksi. Yksilön ja yhteisön hyvän elämän kannalta pahuuden torjuminen on tärkeää mutta hyvyyden saavuttaminen vielä tärkeämpää. Siksi hyveiden määrittelyyn ja omaksumiseen olisi syytä kiinnittää vielä enemmän huomiota kuin sääntöjen hiomiseen – erityisesti siellä, missä on kyse lasten ja nuorten kasvattamisesta.

Hyveillä on vahva kasvatuksellinen merkitys. Niiden viljely auttaa lasta ja nuorta ymmärtämään, mihin elämässä kannattaa pyrkiä, millaisia puolia omassa itsessä kehittää ja millaisten asioiden varaan onnellisuutta rakentaa. Ilman käsitystä hyveistä aikuistuva nuori lähtee maailmalle valmiiksi eksyksissä ja vailla kunnollista kompassia.

Sääntöjen korostaminen sen sijaan johtaa helposti kaikkea muuta kuin toivottuun lopputulokseen. Nuoren on kasvunsa ja kehittymisensä vuoksi pakko jossain vaiheessa ryhtyä ajattelemaan itse ja kyseenalaistaa ylhäältä annetut totuudet. Mitä tiukemmat ja yksityiskohtaisemmat ovat nuoren elämää säätelevät säännöt, sitä varmemmin ne ankaruudellaan ajavat hänet rikkomaan ja kiertämään niitä – ja opettavat samalla olemaan kunnioittamatta sääntöjä myöhemmälläkään iällä.

Jotta nuoret saisivat eettiseen kasvuunsa mahdollisimman hyvät eväät ja yhteiskunta toivoistaan jossain vaiheessa kunnon kansalaisia, säännöt olisi viisasta varata vain niihin asioihin, joissa on oikeasti kyse elämästä ja kuolemasta. Kaikissa vähemmän vakavissa kysymyksissä kasvatustavoitteisiin päästäisiin luultavasti paremmin korvaamalla sääntö tilanteeseen ja tarkoitukseen sopivalla hyveellä.

Antti Kylliäinen

Kirjoittaja on eetikko ja uskonnonfilosofi