Kateus on tuttu tunne jokaiselle, vaikkei sitä haluaisi edes itselleen tunnustaa. Lievimmillään kateus antaa pontta omalle toiminnalle ja intoa päästä parempaan tulokseen, kun taas pahimmillaan se voi syövyttää mielen mustaksi ja aiheuttaa ilkeyttä ja tuhoa työyhteisössä.
Kateus ei pesiydy työpaikkoihin, joiden ilmapiiri on avoin ja luottamuksellinen ja johtamiskulttuuri kannustava. Kaikki lähtee kuitenkin omasta itsestä, ja itsensä hyväksyminen on avain kateudesta vapautumiseen.
Kateudessa on aina kysymys vertailusta, jossa kateellinen pitää itseään toista huonompana, kertoo kasvatustieteilijä ja voittamisvalmentaja Cristina Andersson lehtemme haastattelussa. Hän valottaa jutussa kateuden ilmenemismuotoja ja antaa hyviä neuvoja kateuden taltuttamiseen. Anderssonin sanoma on, että vaikka kateus on voimakas tunne, se on myös voitettavissa.
Työn iloa -blogissa tarkastellaan tällä kertaa, miten yritysten ja työterveys-huollon välistä yhteistyötä voisi parantaa. Sana hallussa -palstalla puolestaan ihmetellään ohjeiden noudattamisen mielekkyyttä. Vierailija-blogissa eetikko ja uskonnonfilosofi Antti Kylliäinen kirjoittaa työurien pidentämistä ja työhyvinvoinnin rakentamista.
Uutuutena lehdessämme on vastikään avattu Kirjapalsta, jossa esitellään pääasiassa ajankohtaisia työelämään ja työhyvinvointiin liittyviä kirjoja, mutta välillä myös muitakin kirjoja. Avajaisesittelyssä on lehden pääjutun aiheeseen liittyvä Kateus työelämässä -kirja.
Viime viikolla avasimme myös uuden Hyvinvointi-blogin, johon terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijat ja osaajat kirjoittavat eri aiheista. Käy katsomassa Reija Skurnikin blogikirjoitus, jossa käsitellään omien rajojen vetämistä.
Lehtemme kilpailu, jossa kysyttiin aihe-ehdotuksia ja mielipidettä mieluisimmasta jutusta, päättyi maanantaina. Saimme runsaasti vastauksia ja hyviä ehdotuksia tuleviksi aiheiksi. Luvassa on toiveiden mukaan juttuja muun muassa vuorovaikutustaidoista, työssäjaksamisesta, onnistumisen kokemisesta ja stressin kesyttämisestä. Kirjapalkinnot voittivat Teija Lento Salosta ja Soili Wäli Limingalta. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!
Seuraavat jutut jälleen kahden viikon kuluttua keskiviikkona. Käy kuitenkin jo ensi viikon keskiviikkona katsomassa Coaching-palstaa, jolle on luvassa kiinnostava juttu yrittäjän coachauksesta kohti unelmaansa.
Valoisaa työpäivää!
Marja Kasanen
Päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/