Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Olen psykologina valmentanut urani aikana satoja upeita naisia, sekä opiskelijoita että työssäkäyviä. Nämä kohtaamani naiset ovat varsin valikoitunutta väkeä: yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoita sekä vaativissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä työskenteleviä huippuosaajia. Opiskelu- ja työuran lisäksi monet heistä ovat myös äitejä.

Marraskuisena sunnuntaina Eläke-Tapiolan toimitusjohtaja Satu Huberin kirjoitus Pari sanaa nuorille (varsinkin naisille) (HS, 18.11.12) pysäytti. Kirjoituksessaan Huber kristallisoi upeasti oman menestyksensä salaisuuden. Hän kirjoittaa, että on kaksi tekijää, jotka ovat auttaneet häntä selviämään uran ja perheen puristuksessa: ensiksi se, että hän EI ole pedantti ja toiseksi se, että hän uskaltaa kysyä ja pyytää apua.

Näiden tekijöiden kääntöpuolet: liialliset vaatimukset itseä kohtaan ja uskomus, että pitää selvitä yksin, ovat juuri ne tekijät, jotka kokemukseni mukaan vähentävät monien nykynaisten hyvinvointia, työniloa ja jopa tuotteliaisuutta. Voisiko perfektionistinen ajattelu olla myös osasyynä sille, että me naiset olemme aliedustettuina johtotehtävissä? Ovatko lasikatot osin mielemme tuotetta?

Perfektionismia on kahdenlaista: hyödyllinen perfektionismi on sitä, että asetamme korkeita, mutta saavutettavissa olevia tavoitteita, organisoimme tehokkaasti ja haluamme onnistua. Eteenpäin ajavana voimana on myönteisten seurausten tavoittelu. Haitallisessa perfektionismissa tavoitteet ovat epärealistisen korkeita, ihminen kokee, että paine saavuttaa täydellisiä tuloksia tulee ulkopuolelta, epäonnistumisen pelko on suuri ja mikä merkityksellisintä, oman toiminnan ja vaatimustason välillä on suuri epäsuhta.

Uupumisuhan alla ovat erityisesti ne, jotka tavoittelevat täydellisyyttä yhtä aikaa useilla eri elämän osa-alueilla: pitäisi pystyä olemaan uutta luova tehokas uranainen, pullantuoksuinen lapsentahtinen äiti, alati vetovoimainen puoliso, maratonkunnossa oleva liikkuja. Ruoan pitäisi olla lähellä tuotettua luomua ja kodin kuin sisustuslehden sivuilta. Ulkoisia paineita tällaiselle naiseudelle nyky-yhteiskunnassa riittää. Mieltäni lämmitti kovin, kuinka huippujohtaja Satu Huber purkaa tätäkin myyttiä: hän kertoo käyttäneensä vapaa-aikansa mieluiten perheen kanssa olemiseen, ei sisustamiseen, siivoamiseen tai ruoanlaittoon.

Kysyin kerran huikean uran kansainvälisessä konsulttiyrityksessä tehneeltä ystävältäni hänen menestyksensä salaisuutta: hän kertoi tekevänsä kaiken enintään 80 prosenttisesti. Haastankin kaikki lukijani, miehet ja naiset, tekemään lupauksen alkaneen vuoden kunniaksi: tehdään asiat tänä vuonna riittävän hyvin, 80 prosenttisesti, ja nautitaan tekemisestä!

Annamari Heikkilä on laillistettu psykologi ja filosofian tohtori. Löydät hänestä lisää tietoa sivulta http://psykologinenpaaoma.fi/