Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Seminaaripäivillä istuu monikymmenpäinen joukko. Luento käsittelee sosiaalisen median hyödyntämistä markkinoinnissa: näin käytät Facebookia tuotteiden lanseerauksessa, näin twiittaat uskottavasti, tällainen on hyvä blogi. Osallistujat kuuntelevat tarkkaavaisesti some-osaajan jokaista sanaa. Aika ajoin kuulijat piirtävät kynällään viivan paperiin. Tauolla osallistujat vertailevat tuloksia. Kuka on saanut eniten pisteitä?

Siis mitä pisteitä? Kelataanpa alkuun.

Seminaaripäivän aluksi esiintyi vuorovaikutusguru, joka kehotti ”välttämään presentaatioissa kaikkia mahdollisia änkytyssanoja”. Niinku, tuota ja tota ovat täysin epäkelpoja sanoja. Gurun mukaan nämä tilkesanat ärsyttävät kuulijaa niin paljon, että sanoma suhahtaa ohi korvien.

Osallistujat päättivät seurata kaikkien loppupäivän luennoitsijoiden puhetta sillä korvalla, että poimivat talteen kaikki tilkesanat ja laskivat, monta kertaa niitä esiintyy.

Tukkimiehen kirjanpito kertoo armottoman totuuden. Alussa mainittu sosiaalisen median osaaja on kärkipäässä. Hänen maneereihinsa kuuluu sanoa tuotatuota. Niinkua esiintyy myös jonkin verran ja hokemaa no mutta. Eikä sanomasta muista tietenkään mitään, koska tilkesanojen laskeminen vei kokonaan keskittymiskyvyn.

Hetkinen. Etteikö puhuessa saisi käyttää yhtään niinkua tai totaa?

Kielitoimiston sanakirjan mukaan tilkesana on ”puheessa esiintyvä ajatuksen kannalta merkityksetön sana”. On totta, että monia rasittaa jatkuva niinkuttelu, joka saattaa peittää alleen itse asian. Mutta jos silloin tällöin turvautuu esityksessä totaan, niin ei se koko asiaa kaada. Minä puolustan tilkesanoja, koska niillä on keskusteluntutkijoidenkin mukaan paikkansa puhutussa kielessä. Kun tarvitsee koota ajatuksiaan ja miettiä, miten asiansa ilmaisee, voi ottaa avuksi täytesanan, jolla peittää hiljaisuuden. Pahempaa minusta on seistä tönöttää mykkänä, jos ei heti muista, mitä piti sanoa.

Jos palataan vielä näihin presentaatioihin eli suomalaisittain esityksiin, niin eivät ne mene pipariksi pelkkien tilkesanojen perusteella. Pahinta on kuulla, kun esiintyjä aloittaa sanomalla ”Emmä oo kauheesti valmistellu mitään…” ja kiinnostus lopahtaa heti. Jos luennoija taas on harjoitellut esityksensä niin hyvin, että osaa jokaisen sanan ulkoa (eikä varmaan käytä yhtä ainoaa merkityksetöntä sanaa), tulos on liian mekaaninen. Aidon puheen tuntua saa käyttämällä itselleen ominaista kieltä huomioimalla tietysti kuulijat. Pari totaa ja niinkua ei ketään haittaa, ja sanomakin jää mieleen.

Voit lukea lisää suomen kielestä verkkolehdestä www.kielikukkanen.fi.